Hae
Hannamaria

22 – leffailta

Lauantaina oli jälleen leffailta. Tällä kertaa käytiin katsomassa Percy Jackson: Hirviöiden meri. Kokonaisuutena oli ihan hyvä leffa, joitakin pieniä Potter-vivahteita pääsi mukaan elokuvaan mutta eipä se mitään haitannut. Hirveästi oli tungettu tapahtumaa lyhyeen aikaan ja nyt kun jälkeen päin muistelee, niin elokuvan tapahtumat sotkeentuvat toisiinsa hiukan liian helposti. Onneksi olen lukenut sarjan kaikki kirjat joten olin hiukan kartalla missä mitäkin pitäisi tapahtua.

Ainut ”suurempi” huono puoli leffassa olikin tuo 3D-osuus – jos ei tietäisi niin ei varmasti erottaisi oliko kyseessä 3D-leffa vai ihan normaali kaksiulotteinen. Elokuva ei oikeastaan mielestäni sisältänyt mitään VAU-efektiä tuovaa 3D-sisältöä – suurin huomattava 3D-efekti taisi olla puoliveristen leiriä suojaavan muurin murtuminen Mr. D:n työntäessä kätensä siitä lävitse. Muuta mieleenpainuvaa 3D-juttua en leffasta muista.

Toki erikoistehosteet olivat hyvät, paljon paremmat kuin ensimmäisessä osassa. Toki tekniikka on noista ajoista kehittynyt (ensimmäinen osa taisi ilmestyä vuonna 2010…), mutta yllättävää oli se, että ensimmäisen osan tekemiseen käytettiin 5 miljoonaa dollaria enemmän kuin tämän kakkososan. Kuten sanoin, tekniikka kehittyy ja sitä rataa.

Kokonaisuutena siis ihan jees, mutta tässäkin kirja peittoaa kyllä elokuvan ihan 5-0.

Translation: Read the book.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.