Hae
Hannamaria

43 – classic american diner

Kuten kerroin, käytiin viime keskiviikkona viettämässä laatuaikaa sisarusten kesken aterioinnin merkeissä. Testattiin vähän aikaa sitten auennut Classic American Diner, joka tarjoilee aika normaalia raflaruokaa. Olin aikaisemmin kuullut pelkkää hyvää paikasta ja heidän purilaisannoksistaan, mutta oma kokemus oli kyllä karvas pettymys.

Paikka sinällään oli hieno, aika lähellä samaa kuin mitä vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa on tottunut näkemään. Entisistä Raxin tiloista oli saatu asialliset – mikä jo itsessään on suuri saavutus! Ulkonäöllisesti todella hieno paikka, ruokalistaa myöten.

Heidän ruokalistansa on hyvin perinteinen – löytyy hampurilaisia, salaattia, leipiä, pihviä ja kaikkea muuta. Myöskin juomapuoli oli todella laaja. Hinnatkaan eivät olleet pahat ensinäkemältä, mutta kun näki annosten koot niin tajusi miksi paikka oli niin halpa.

Itse otin kuvassa näkyvän Kana-caesar-salaatin, jossa oli kyllä runsaasti kanaa, mutta muuten annos oli aivan järkyttävän pieni. Kanaa oli todella hyvin, siitä propsit. Makukaan ei ollut kaksinen – salaatti ja kana olivat oikein hyvää, mutta aivan järkyttävä määrä parmesaanijuustoa sai salaatin maistumaan loppua kohden aivan ällöttävältä. Tunne oli sama kuin jos joku olisi työpäivän jälkeen nostanut jalkansa pöydälle samalla kun syöt – yök! Vertauskohtana tässä toimii Food Bar & Kitchenin sekä Jalon kana-caesar-salaatit. Hintaa salaatille oli 13,90 euroa – mieluummin maksan pari euroa enemmän jotta saan mahani täyteen.

Pikkuveikka otti New York Giant Steakin, joka ei kyllä ”gianttia” ole nähnytkään. Olihan se toki iso leveyssuunnassa, mutta paksuudessa ei ollut kehumista. Ranskalaisia oli ihan hyvä määrä, mutta kasviksia olisi saanut olla mun makuun enemmän. Harmittaa kun ei tullut otettua kuvaa, oh well… Hintaa tällä ”suurella” pihviannoksella oli 21.10 euroa! En olisi ikinä suostunut maksamaan siitä noin paljoa jos olisin tiennyt minkä kokoinen annos sieltä tulee. Toki jos tykkää syödä paljon ranskalaisia ja letun paksuisen pihvin, niin mikäs siinä… Kunnon pihvi tuohon hintaan, ei mikään lehtipihvi.

Voisin harkita toisen kerran menemistä pelkästään testaamaan heidän leipä- tai hampurilaisannoksiaan, mutta kumpaaakaan näistä en ikinä tilaa uudelleen ellei niille tehdä jotain. Pidän nyt ainakin pienen välin ennen tuonne uudelleen uskaltautumista.

Jos jollain on parempia kokemuksia näistä tai muista annoksista, saa jakaa mielipiteitä!

Translation: I might go back just to try out their burgers and sandwiches, but I’ll never eat their chicken-caesar salad again. The place was good though, but I really prefer the food to be better than the look of the place. If anyone has something to say for their defence, please do give me your opinion! 🙂

4 kommenttia

  1. Christina kirjoitti:

    Itse olen kuullut hiljattain pelkästään vastaavanlaisia, pettyneitä kokemuksia kyseisestä paikasta. Eräs ystäväni oli joutunut odottelemaan annostaan kaiken lisäksi puolentoista tunnin ajan. 🙁 Odotus kyllä korvattiin alennuksella, mutta eipä ollut ruokakaan kuulemma ollut kovin ihmeellistä. Itse en vielä ole paikkaa käynyt testaamassa, että omakohtaisia kokemuksia ei kyllä löydy.

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Puoltoista tuntia on hyyvin pitkä aika nälkäisenä! Ajateltiin Misterin kanssa mennä testaamaan heidän hampurilaiset tässä jossain vaiheessa, toivotaan että ne olisivat hiukan positiivisempi kokemus.

    Tämä on muuten yllättävää, sillä kun tämä paikka Jyväskylään tuli niin se oli koko ajan täynnä ja siitä kuuli pelkkää hyvää, nyt kun se on ollut vähän aikaa auki niin paikasta kuulee vaan huonoa puhetta. Olikohan nuo positiiviset kommentit vain alkuinnostusta, tiedä häntä…

  3. kolibri kirjoitti:

    Minun ensimmäinen kertani tuolla American dinerissä oli aika samanlainen kuin sinulla, eli olin aika pettynyt. Ruoka ei sinällään ollut pahaa, mutta ei mitään loistavaakaan (söin jonkun kanaleivän silloin). Annos oli kyllä todella iso, että syömistä riitti, mutta kokonaisuuteen en ollut tyytyväinen: ranskalaisia oli naurettavan paljon (eivätkä ne maistuneet oikein miltään) ja salaattia vastaavasti tosi vähän. Lautasen reunakin oli likainen kun annos tuotiin minulle.

    Olin aika varma, etten tuon jälkeen ihan heti astuisi uudelleen kyseiseen paikkaan, mutta viime viikolla sitten kävin uudestaan ja kokemukseni oli paljon parempi. Söin tällä kertaa burgerin, mikä oli oikeasti hyvää ja palvelukin pelasi paljon paremmin. Kirjoitin tuosta ravintolakokemusta itse asiassa blogiinikin, jos kiinnostaa… http://livinginjkl.blogspot.fi/2013/09/hyvaa-ruokaa-american-dinerissa.html En nyt sanoisi, että tuo edelleenkään mikään suosikkiravintolani on, mutta ehdottomasti kyllä kannatti antaa toinen tilaisuus. 🙂

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Näköjään mitä oon nyt tän vähän ajan sisällä kuullut palautetta paikasta on aika samanlaista – burgerit on tosi hyviä, muu on vähän niin ja näin. Täytyy tosiaan käydä vaikka tässä kuussa koeajamassa nuo burgerit niin saadaan asiaan selvyys! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.