Hae
Hannamaria

99 – joulu -13

Tiedetään, kohta on loppiainen ja tämä tollo vielä julkaisee joulukuvia. Mutta sain sen verran kivoja kuvia otettua (ja samalla testailtua tuota mun uutta ystävää) etten malta jättää niitä julkaisematta. Meillä ei joulua juhlita mitenkään erityisesti, lähinnä vaan syödään hyvin ja saunotaan perheen ja lähisukulaisten kesken. Ja toki lahjojenjakotuokio on aina mukava kohokohta päivässä, pääsee näkemään onko panostus kannattanut 🙂 Mutta sen enempää höpisemättä mennään asiaan!

Nyt jälkikäteen harmittaa ettei uutena vuotena tullut kuvattua yhtään. Silloin ei ollut minkäänlaista fiilistä ottaa kameraa käteen vaikka kuvausaiheita olisi ollut mielin määrin. Ensi vuonna sitten 🙂 Enkä muuten ajatellut tehdä postausta viime vuodesta ja koko numeron 13 kirouksesta, jätän sen tänä vuonna aivan omaan arvoonsa ja ajattelen vaan mitä kaikkea kuluvalla vuodella on luvassa. Kuten mm. eräs uusi ostos josta olen todella innoissani 😉

Some pics from christmas, if you’d like to see them. Just wanted to get these published even though some of you might not like it 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.