Hae
Hannamaria

218 – #IBA2014

Kuten mainitsin, olin viime viikonloppuna Indiedaysin Blog Awardseissa ensimmäistä kertaa. Asukriisi pukkasi heti kun olin ilmoittautunut juhlaan, en nimittäin omistanut yhtäkään mieleistä mekkoa jonka olisin voinut juhlaan pukea. Korut ja kengätkin tuli siinä samalla hommattua, entiset olisivat kelvanneet mutta laukku sekoitti pakkaa. Harmi vaan että kunnon kuvaa asusta ei ole, joten näillä kollaaseilla on mentävä.

Pukukoodina oli erittäinkin löyhästi tulkittavissa oleva Inspiration, joten periaatteessa juhliin pystyi laittamaan melkein mitä tahansa päälle. Itselläni halusin keskittää huomion tuohon laukkuun, joka oli niin erikoinen että en olisi halunnut sitä vuokraliikkeeseen palauttaa. Laukku sai muhkean määrän kehuja, joten se ansaitsee vielä toisen postauksen 😉

Dress – Vila / Blazer – Vila / Shoes – Even & Odd / Jewellery – H&M (earrings, necklace) / Clutch – Uterqüe

Tämän kollaasin bleiseri ei oikeasti ole Vilan, omani on sen verran vanha että sitä ei löydä enää mistään joten oli pakko etsiä korvaava tilalle. Myöskään korviksia en löytänyt H&Mn nettikaupasta, aikani niitä goolailin ja saldo oli niin huono että päätin laittaa niistä ihan erikseen korvissa kuvat ja jättää ne tästä kollaasista pois. Ja tuo samperin kaulakoru – en ymmärrä H&M:n taktiikkaa olla laittamatta nettiin kivijalkaliikeessä myynnissä olevia tuotteita!

Harmittaa ihan suunnattomasti kun kerrankin pääsin kuvausseinälle, niin epäonnistuin niin täysin kun vaan voi ihminen epäonnistua 😀 Jos joku haluaa epäonnistuneen kuvani päästä kuitenkin stalkkaamaan, olkaapi hyvä. Pitää opetella poseeraamaan kuvissa. Laitelkaa linkkejä omiin asuihinne, kaipaan vinkkejä ensi kertaa ajatellen!


Kuka alkaa mulle hovikuvaajaksi?

4 kommenttia

  1. Sophia kirjoitti:

    Ihana tuo mekko! Mulla kuului aiempi blogi Indiedays Inspiratioon, uutta en halunnut sinne siirtää kun en jotenkin kokenut saavani siitä mitään:D Olihan se tietty kivaa mainosta!

    Niin tosiaan, sain myös kutsun aiempana vuonna, mutta jänistin, osin tosin kyllä hirveän kalliiden matkalippujen takia kun silloin asuin vielä kauempana mitä nykyään. Mietin että miten just pienempien blogien bloggaajat viihtyy, että onko kiva tapahtuma! On tullut luettua niin montaa eri ääripäätä etten oikein tiedä mitä pitäis ko. tapahtumasta ajatella 😀

    http://lukeyourmother.blogspot.fi

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Juu ne liput on ainoat mitkä muakin on noissa reissuissa hirvittänyt. Nyt kävi onneksi (taas) niin hyvin että pääsin kympillä sinne junalla ja kympillä kimppakyydissä takaisin 🙂

    Ja olen samaa mieltä, etten oikein itsekään tiedä mitä tapahtumasta ajatella. Toisaalta niissä on aina mukava käydä kun saa uusia tuttuja, mutta toisaalta tämä oli ensimmäinen kerta kun itse päiväohjelmassa ei mulle ollut oikeen mitään. Iltaohjelma oli sinänsä mukava että pääsi kerrankin laittautumaan oikein kunnolla.

    Kävin lukasemassa sun blogia hiukan ja se vaikuttaa erittäin mukavalta. Turusta mulla ei olekaan vielä yhtään blogia seurannassa joten taidat päätyä lukulistalle! 🙂

  3. Anni Suvisuo kirjoitti:

    Tuo oli kyllä ihana asu 🙂
    xx Simple Anni

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Kiitoksia 🙂 Kuolasin koko illan sen sun hiuskoristeen perään, se oli niin ihana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.