Hae
Hannamaria

253 – NEW IN: Lipasto

Vanha armas peilipöytäni oli aika siirtyä tilan puutteessa alakertaan varastoon ja tilalle kannettiin 2nd hand IKEA Birkeland -lipasto. Suurin osa lipastosta on vielä tyhjillään ja odottelee vaatteita, mutta nainen kun olen oli pakko kolme ylintä pikkulaatikkoa (ja vähän sitä ylintä isoakin) täyttää. Ylimpään kokopitkään laatikkoon mieheke levitti myös leffakokoelmansa, niitä oli ihan muutama kappale….

Tämä on todella jämäkkä ollakseen IKEAsta, kuvittelin kyseisen lipaston hiukan kevyemmäksi ja ’löysäksi’, toisin sanoen siis IKEA-laaduksi. Yllätyin kuitenkin positiivisesti ja olen rakastunut tähän ihan toden teolla. Se imee sisäänsä vaikka kuinka paljon vaatteita, meikkejä sun muuta. Sen päällekin on ihana laittaa avaimet ja kaikki kun töistä tulee + näyttäähän nuo hajuvedet ja peili ihan törkeän kivalta siinä.

Kahdessa vasemmanpuoleisessa pikkulaatikossa on mun meikkejä, hiustenlaittokamoja, kynsijuttuja ja sun muuta, oikealla löytyy lääkkeet. ja isommat rasvatuubit. Tarttisinkin hiukan jeesiä säilytyslokerikkojen kanssa, sillä Jyväskylän kiersin jo jonkinlaisen säilytyssysteemin toivossa, mutta kierrettyäni Palokan liikkeet, marketit ja keskustan totesin jättäväni järkkäilyn siihen hetkeen että saan joko niitä blogosfäärin meikkiosaston rakastamia kirkkaita laatikoita tai pääsen heittämään reissun IKEAan.

Kotoa sain mukaani äidin vanhan pöytäpeilin, jonka hän on joskus saanut kaveriltaan. Tämä oli mulla jo kotonakotona jonkin aikaa käytössä mutta muuton yhteydessä jäi komeroon. Muistin kyseisen peilin ja himosin sitä tähän lipaston päälle ja luvanhan sain sen viedä – kauniimpi se tässä on kun komeron perällä. Vieressä on mun korurasia ja sen edessä Iittalan pieni vitriini merensinisenä.

Toisella laidalla löytyy Luhta Homen Noppa-sarjan koreja, jotka kesällä kotiutin Kodin 1:stä. Isommassa on aurinkolasit, kynä ja paperia, muistilappuja, pussukoita ja muuta juoksevaa asiaa, pienemmässä pidetään avaimet. Vaikka noiden värit on keskenään erilaiset  näyttää ne yhdessä tosi kivalta, kumpikin sopii hiukan eri vuodenaikaan joten ei tarvitse turhan usein vaihdella 😉 Ps. Sain kuvattua kodin kokonaan, joten pääsette pikaiselle kierrokselle lähipäivinä!

Hyvää alkanutta viikkoa!

4 kommenttia

  1. Sanssu kirjoitti:

    Onpa ihanan näköinen! Mäkin oon himoinnu kaikenmaailman lipastoja, muttei meille mahdu mihinkään :<

    <3:lla http://sanssu-justthewayyouare.blogspot.fi

  2. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Sama juttu, mun täytyi luopua rakkaasta peilipöydästä sen takia että saatiin lisätilaa. Ei kyllä tällä hetkellä haittaa, on tilaa ja aivan varmasti vielä joskus löytyy paikka mun rakkaalle peilipöydälle 🙂

  3. Christina kirjoitti:

    Oi, ihana lipasto! 🙂 Nuo ovat kyllä säilytystilaratkaisuina tosi toimivia ja vielä kivan näköisiäkin! 🙂

  4. Hanna Voutilainen kirjoitti:

    Samaa mieltä! Kunhan vielä pääsisi pyörähtään IKEAssa ja saisi ostettua näihin niiden omiin lipastoihin tarkoitettuja lokerikoita niin pysyisi järjestys yllä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.