Hae
Hannamaria

474 – Kauneusbloggaajat Kuopion Make Up Storella + ensimmäinen MY DAY -video

Sunnuntaina oli aika kääntää nokka kohti Kuopiota, Matkusta ja Make Up Storea kauneusbloggaajien pienen miitin merkeissä. Viikonloppu muutenkin oli melko työntäyteinen, lauantaina nimittäin piti tehdä asiakkaalle verkkosivuja ja duunailla kotihommia. Mutta nyt siihen päivään – toteutin muuten ensimmäisen My day -tyyppisen videon tuosta matkasta! Olen aiemmin tälläisiltä reissuilta ainoastaan snäppäillyt, mutta päätin kokeilla videonkin tekoa kerrankin kun siihen on mahdollisuus! Videon löydätte postauksen lopusta.Youtub

Kauneusbloggaajien miitti, Make Up Store, Kupio Kauneusbloggaajien miitti, Make Up Store, Kupio

Miitti alkoi siinä kahden maissa – olin paikalla jo hyvissä ajoin puoli kaksitoista vaan tajutakseni, että koko Matkus tai IKEA ei aukea ennen puolta päivää Sunnuntain takia… Noh, viereinen Neste pelasti ja käväisin kahvilla ja puraisemassa ihanan kanaleivän. Heti kun kello löi kaksitoista, pyrähdin IKEAan ja nappasin tarvittavat kamat mukaan keittiöiden ihastelun lomassa selviytyen ulos n. 40 minuutin pintaan. Pyörähdin lisäksi mm. Tigerissa ja muutamassa muussa liikkeessä tapahtuman alkua odotellessa.

Kauneusbloggaajien miitti, Make Up Store, Kupio Kauneusbloggaajien miitti, Make Up Store, Kupio

 

Make-Up Store on Pohjoismaiden johtava kosmetiikkamerkki ja tunnettu erityisesti värikylläisistä värikosmetiikkatuotteistaan. Mika Liiaksenvuonna 1996 Tukholmassa perustama Make-Up Store on tänä päivänä yksi Skandinavian nopeimmin kasvavista yrityksistä, sillä on yli 130 myymälää 20:ssä eri maassa.

Kun itse tilaisuus pääsi alkamaan siinä kahden pintaan, käytiin siellä läpi niin itse myymälää, Make Up Storen tarinaa, tuotteita kuin Strobing -tekniikkaakin. Mallina toimi ihana Liisa elämää smykkinä -blogista täältä Jyväskylästä, joka sai strobingin lisäksi upean turkoosin kesämeikin! Oli ihana tavata muita kanssabloggaajia, joista kaikki oli sellaisia joita en ole päässyt treffaamaan aiemmin. Ja oli kiva tavata tällein pienemmällä porukalla, jolloin pystyi kunnolla kysymään neuvoa ja jutella meikeistä oikein urakalla tuttavalliseen tyyliin. Lähtiessä saatiin mukaankin saatiin pieniä kivoja juttuja, mutta niistä lisää myöhemmin! 🙂

Kuten sanoin, kokosin pienen videon itse päivän kulusta kevyesti My day -tyyliin. Ja on muuten ensimmäinen video ikinä täällä, huomaa että on kuvaus- ja käsittelytaidot kouluaikojen jälkeen hiukan ruosteessa… Plus, en omista tällä hetkellä kunnon videoeditointisoftaa joten puhelimen kamerankin laatu kärsi exportatessa aika mallikkaasti. Jos on Windowsille hyviä videon editointisoftia tiedossa niin vinkatkaa! Ja mikäli tälläisiä tahtoo nähdä enemmänkin, kannattaa seurata mua Snäpin puolella @hannamariav 🙂 Sinne tulee päiviteltyä suht paljon tälläistä jokapäiväistä meininkiä mut ei tosin näin ’virallisesti’.

Onko Make Up Store teille tuttu merkki?

10 kommenttia

  1. Smykkityttö kirjoitti:

    Hauska video! 🙂 Ollaanhan me ainakin tavattu useampaankin kertaan. 🙂

    • hannamaria kirjoitti:

      Kiitoksia! Ja niin ollaan, muut kaikki tapasin ensimmäistä kertaa 🙂

  2. Mira / Blinger Shimmer -blogi kirjoitti:

    Tosi kiva oli kyllä tavata ja toivottavasti nähdään joskus vielä uudemmankin kerran 🙂

  3. Charming Nails kirjoitti:

    Oli tosi kiva tavata ❤️

  4. Henna kirjoitti:

    Ite oon käyttäny ilmasista videoeditointiohjelmista Blender nimisitä softaa, joka on pääosin tarkoitettu 3d mallintamiseen, mutta se sisältää myös ihan hyvät videoeditointi mahdollisuudet. Seuraavaksi mulla kokeiluun on menossa luokkalaisen suosittelema Davinci Resolve, jossa pitäisi olla ihan super videon värikorjailu mahdollisuus. 😀

  5. Mari kirjoitti:

    Moikka! Olipas ihana nähdä välillä videon muodossa näitä bloggaajien tapahtumia 🙂 itse oon kanssa miettinyt videoiden tekemistä, mutta muokkaus softa on kanssa hakusessa! Applen koneilla se olis helposti imac, mutta vielä kun olis se macin kone :p

    • hannamaria kirjoitti:

      Kiva kuulla! 🙂 Vielähän tässä on harjoittelemista ja tuo muokkaussoftakin on hakusessa, mutta eiköhän se siitä 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.