Hae
Hannamaria

488 – Kun oma arki ei inspiroi

Tänään piti tulla kiva postaus Saksan kosmetiikkaostoksista, mutta säästetään se huomiselle ja pohditaan tänään hiukan sitä miksi oma arki ei inspiroi ja mitä sen eteen voisi tehdä (tai on tapahtumassa) jotta elämä maistuisi kivemmalta.

. . . En löydä tästä asunnosta enää mitään kivaa. Nyt kun muutto sen kuin lähenee (JES!), alkaa tämä nykyinen kämppä ottaa niin suuresti aivoon. Niin ja pakkaaminen, sitä tuntuu vieläkin olevan vaikka paljon onkin jo pakattu. Noh, viimeinen viikko menee varmasti tiiviisti sen parissa. Tykkään ennemmin suurimman osan pakata itse jotta tiedän missä on mitäkin, kuin että edes yrittäisin Jullin kanssa pakata juttuja puoliksi (saa hoitaa liinavaatekaapin ja omien vaatteidensa kannon, niin ja kantohommat sitten muuttopäivänä).

. . . Päivätyö loppuu n. 2,5 viikon päästä. Se onneksi inspiroi suuresti, sillä vaikka töissä onkin hyviä päiviä (ja joskus jopa viikkoja, ’Perfect week’ ellei jopa sanoisi) on suurin osa niitä huonoja – eli tätä nykyä normaaleja. Päivät koostuu hetkistä, joina olo on neutraali ja työt sujuu ihan omalla painollaan tai vaihtoehtoisesti hetkistä, kun duunit ärsyttää. Päivän kohokohta on lounastauko, kun saa katsoa puolisen tuntia Netflixiä ja syödä rauhassa toimistossa – tai vaihtoehtoisesti käydä pihalla lounaalla. Elämää on parantanut kuitenkin uusi palkattu assari, joka ottaa mun paikan elokuun loppupuolella. Aamen tälle muutokselle, saa opettaa uutta tyyppiä joka on persoonana todella ihana.

. . . Selkä on alkanut taas kettuilla. Pääsin taas lomalta paluun jälkeen aloittamaan pyöräilyn töihin ja takaisin eli liikuntaa on edes jonkin verran, mutta toisaalta istun nykyään todella paljon enemmän kuin lomalla vaikka välillä koitan seisoen tehdä töitä. Täytyy muistaa vaan kotiin tullessa pitää selkää lepoasennossa ja varmaan jatkaa taas noita ympäröivien lihaksien vahvistamista vähän aktiivisemmin. Paluu salillekin pyörii joka päivä mielessä, mutta kotiin tullessa olo on vaan niin väsynyt ettei sinne asti ole vielä jaksanut raahautua. Joku päivä vielä.

Kuvituksena supervanhoja kuvia aikaisemmin keväältä. Eiköhän tämä arkikin ala tästä taas maistua viimeistään kuun lopussa  kun muutto uuteen kotiin on edessä, päivät vaihtuu koulun penkin kuluttamiseen ja pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin. Ressiä varmasti on sielläkin, mutta toivon että se on sitä positiivista stressiä. Tälläinen pieni lama on nähtävissä tässä postaustahdissakin, joka toivottavasti kohenee kun arki taas alkaa maistua muultakin kuin puulta. Ajattelin myös lopettaa postausten numeroinnin tuonne viiteensataan – hauskaahan se on ollut, mutta pidemmän päälle hiukan ärsyttävää mm. yhteistyöpostausten kanssa. Viisisataa olisi näppärä tasaluku.

Tuleeko teillekin tälläisiä ’suvantovaiheita’ arjen kanssa?

4 kommenttia

  1. Mira / Blinger Shimmer -blogi kirjoitti:

    Eiköhän noita jokaisella tule ainakin pienessä mittakaavassa, sinun onnesi on kuitenkin se, että muutokset ovat tulossa ja tietää, että tämän hetkinen lamaustila on vain hetkellistä 🙂

  2. JonnaH. kirjoitti:

    Todellakin tulee, mutta aina niistä jotenkin sitten läpi pääsee…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *