Maan paras italialainen + 100€ ravintolalahjakortin arvonta
Kaupallinen yhteistyö – Raflaamo
Neljä kaveria, italialainen illallinen ja upea miljöö – ei voisi enempää toivoa. Sain Raflaamo:lta kutsun Jyväskyläläiseen Trattoria Aukioon, joka on yksi Trattorian tällä hetkellä neljästä toimipisteestä. Jyväskylässä ravintola sijoittuu upean Solo Sokos Hotel Paviljongin kupeeseen Lutakkoon, joten paikalle oli helppo löytää ja saapua. Pääsin neljän ystäväni kanssa juhlistamaan pienimuotoista syntymäpäiväillallista jo hiukan ennakkoon nauttien upean ja itselle mieleiseksi räätälöitävän La Tavola Italiana -menun Trattorian valikoimasta.




Italialainen ruoka on ollut jotenkin tuttu, mutta silti niin vieras käsite. Pizzaa, pastaa ja tuhteja annoksia on ollut oma mielikuvani, johon on vaikuttanut niin italialainen entinen työkaveri kuin erään ketjun kuvat ja annokset. Oli ilo päästä tutustumaan niin sanotusti oikeanlaiseen italialaiseen ruokaan kunnon raaka-aineiden ja upean menun parissa. Trattoria ravintolana oli jonkin verran tuttu, sillä olin siellä aiemmin yhden lounaan ja illallisen käynyt syömässä.
Kuvat ja melko iloiset naamat taitavat puhua puolestaan jo näiden alkupalojen kohdalla! Trattoria La Tavola Italiana -menu koostuu kolmesta ruokalajista, joihin jokaiseen kuuluu valikoima erilaisia lihoja, lisukkeita, tapas-tyylisiä annoksia ja useita eri vaihtoehtoja. Jokainen saa siis koota itselleen sopivan annoksen ja syödä niin paljon kuin jaksaa! Valikoima vaihtelee lisäksi aavituksen kausien mukaan eli eri vuodenaikoina voi hyvinkin olla tarjolla erilaisia variaatioita kyseisestä menusta. Alkuruokaan meillä kuului esimerkiksi rosmariinimarinoituja oliiveja, lämmintä valkosipulileipää (taivaallista!!!), erilaisia lihoja kuten parmankinkkua sekä salamia ja marinoiduista tomaateista tehtyä salsaa. Upea kattaus kaikenkaikkiaan, josta jokainen sai koota mieleisensä annoksen.



Pääruoka jatkoi samaa runsasta linjaa ja pöytä alkoi täyttyä naurusta sekä kasvavasta ruokamäärästä. Vaikka meitä oli viisi henkilöä syömässä tuntui siltä, että ruoka ei vähene juuri ollenkaan. Nautimme jokainen menun lisäksi sen ulkopuolelta muun muassa viinejä, siidereitä sekä vettä, jotta nesteytys pysyisi kunnossa. Pääruokaan meillä kuului ihanaa risottoa, parmesaaniranskalaisia, erilaisia lihoja, kasvisruokaa sekä useita muita lisukkeita. Myös alkuruoat säilytettiin pöydän sivussa jotta niitä sai nauttia mielensä mukaan pääruoan ohella. Erityisesti valkosipulileipä taisi kuitenkin kadota jo ensimmäisen tunnin aikaan, oli se niin herkullista!



Jälkiruoan saimme vielä itse valita heidän omalta listaltaan ja moni meistä söikin suuresti suositun, talon oman pähkinäisen paahtovanukkaan. Olen itsekin syönyt tämän likööriä sisältävän vanukkaan ja rakastunut siihen todella suuresti. Itse päädyin tällä kertaa kuitenkin suklaakakkuun, sillä onhan sitä jokaisen kokeiltava jotakin uutta! Molemmat ovat aivan taivaallisia ja helppoja esimerkiksi näin synttäriaterian kruunaajaksi!
Menussa parhaita puolia on sen runsaus verrattuna hintaan. Vain 39€ per henkilö saa erittäin hyvän skaalan erilaisia ruokia ja verrattuna monien ravintoloiden kolmen ruokalajin menun hintaan, on tämä melko edullinen! Kyseisen illallisen jälkeen tuli pastaa tehtyä ihan vain muutaman kerran ja vielä olisi testattavana kotitekoiset valkosipulileivät! Tässä on vahva suositus Jyväskylän alueelle niin syntymäpäiväsankareille, hotellivieraille kuin perinteisesti illallispaikaksi!
Tästä yhteistyöstä myös joku teistä saa palasen itselleen! Minuthan kutsui ystävineni syömään Raflaamo, joka kokoaa yhteen kaikki S-ryhmän ravintolat, niiden menuja sekä etenkin tapahtumat kaikki yhdelle sivustolle! Kyseiseltä sivulta saa myös löytyy myös asiakasomistajien edut sekä hyviä vinkkejä erilaisten juhlien viettoon, kuten tälläisten pienimuotoisten syntympäiväillallisten järjestämiseen! Meillä olisi jaossa yksi 100€ ravintolalahjakortti, joka toimii kaikissa S-ryhmän ravintoloissa maksutapana! Voit osallistua arvontaan seuraavasti:
- Yksi ääni: jätä kommenttiin vastaus kysymykseen ‘Millaisessa tilanteessa sinä vierailisit Trattoria Aukiossa?’ sähköpostisi kera, jotta voin olla sinuun yhteydessä! (Sähköpostisi näkyy vain minulle kun jätät sen sille tarkoitettuun kenttään.) Tutustu Trattoria Aukioon Raflaamo:n sivuilla tästä.
- + yksi lisä-ääni kun seuraat blogiani Facebookissa
- + yksi lisä-ääni kun seuraat minua Instagramissa (@hannamariaw)
Jätä kommenttiin myös vastaus seuraatko blogia / minua sosiaalisen median kanavissa, jotta tiedän tarkastaa tämän. Osallistumisaikaa on reilu iikon verran, eli 20.1. klo 23.59 asti! Nyt jos koskaan on sen verran ’herkullinen’ arvontavoitto lähdössä jollekin onnekkaalle ettei mitään rajaa!
Onnea arvontaan!
Sisustussunnuntai: Uusi IKEA Hemnes -työ-/meikkipöytä
Tässä viikko pari sitten kotiutin meille, tai lähinnä itselleni, uuden työ-/ meikkipöydän! Nyt sisustussununtain kunniaksi ajattelin tulla sen esittelemään, vaikka viimeistelyt ovatkin vielä hiukan kesken. Tarve oli saada suurin osa tavararöykkiöistä piiloon ja saada samalla hiukan lisää säilytystilaan joten kävi tuuri, että löysin tämän IKEA:n Hemnes -klaffipöydän todella halvalta tästä Jyväskylän alueelta. Kunnon bargain!


Tällä hetkellä työpöydän päältä löytyy mammalta peritty peili sekä vanhalla työpöydällä palvellut Elloksen Canon Ross -pöytävalaisin. Päällinen sisältää tällä hetkellä myös sivellinkupin sekä kaikki hajuveteni. Pohdinkin tässä, että olisiko siistimpää sijoittaa hajuvedet sisäpuolelle työpöytää jotta päälliselle jäisi ainoastaan peili sekä lamppu.
Ideoita?


Sisäpuoli pitää sisällään kameratarvikkeita, koulujuttuja, toisen peilin (jolle en keksinyt muuta paikkaa) sekä paljon ns. työskentelyt ja muistiinpanokamaa. Myös kaksoisovien takaa löytyy vielä lisää koulutarvikkeita ja työjuttuja. Myös muutamat lautapelit on tämän lisätilan puolesta tuotu nyt yläkertaan ja niitä onkin melko ahkeraan ehtiseen verrattuna tullut pelattua. Me molemmat nautitaan lautapeleistä, joten tämä on ollut hyvä ratkaisu. Testiin menossa oleva ja testissä olevaa kosmetiikkaa löytyy myös näiden kaksoisovien takaa.
Tykkään paljon enemmän tälläisestä ns. suljetusta työpöydästä kuin avonaisesta. Vanha työpöytä sisälti vain kaksi laatikkoa, joista toinen oli täynnä meikkejä ja toinen opiskelu- ja työjuttuja. Nyt lähes kaikki kosmetiikka on kotiesittelyssäkin nähdyssä IKEA:n isommassa lipastossa ja olisi itse asiassa esittelykuosissa! Tästä kuitenkin lisää myöhemmin.
Itse olen todella tyytyväinen tähän IKEA Hemnes -ostokseen ja se osuu tuohon väliin kuin nappi silmään. Vaikka mies hiukan epäilikin niin sen tänne sopivuutta kuin meikäläisen kykyä hoitaa sille kyyti (veli hoitaa), niin on hänkin ollut ostokseen tyytyväinen! Vielä kun saisin arkimeikit ja läppärin säilytettyä kyseisessä paikassa olisi loputkin asunnosta siistinä!
Miltä teidän työpöydät nykyään näyttää?
Postaus sisältää affiliate -linkkejä.


208