RESEPTI: Kaura-porkkanasämpylät
Useemman kerran olen miehekkeen suusta kuullut, että keittiössä pitäisi jotain leipoa. Vanhassa asunnossa leivoinkin melko usein ihan perinteisiä sämpylöitä, joiden ohje löytyy täältä. Nyt kuitenkin päätin kokeilla jotain hiukan erilaista ja valinta osui Kinuskikissan Kaura-porkkanasämpylät -reseptiin. Näistä tuli melko hyviä eivätkä olleet yhtään suurempitöisiä tehdä kuin ne perinteisetkään sämplyät. Maiskis.


Kaura-porkkanasämpylät
- 5 dl maitoa
- 50 g hiivaa
- ½ dl rypsiöljyä
- 2 rkl hunajaa
- 3 dl porkkanaraastetta (noin 2 isoa porkkanaa)
- 2 tl merisuolaa
- 3 dl kaurahiutaleita
- n. 11 dl sämpyläjauhoa

1. Raasta porkkana valitsemallasi rouheasteella. Itse tein melko rouheaa enkä niin hienoa, sillä se nyt vain sattui käymään nopemmin.
2. Lämmitä maito asteen verran kädenlämpöä lämpimämmäksi ja murenna joukkoon hiiva. Lisää tässä vaiheessa hunaja, suola, öljy, kaurahiutaleet sekä porkkanaraaste seokseen. Suosittelen lämmittämään maidon samassa kulhossa kuin missä taikinan aikoo tehdä ja kohotuttaa, tulee vähemmän tiskiä! Sekoita nämä keskenään.
3. Ala lisäämään joukkoon sämpyläjauhoja desi kerrallaan. Sekoitin itse ensin jauhot käyttäen puulastaa ja käyttäen käsiä vasta siinä vaiheessa kun lasta ei enää tehonnut, eli n. 7-8 desin kohdalla. Lisää desi kerrallaan kaikki jauhot seokseen.

4. Jätä taikina kohoamaan n. 30 minuutiksi kulhossaan. Peitä kulho liinalla kohoamisen ajaksi.
5. Kohoamisen jälkeen, kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa taikina kahteen osaan. Pyörittele osista pitkulaiset tangot, jotka leikkaat samankokoisiin osiin. Tässä kohdassa päätät minkä kokoisia sämpylöistä tulee! Tee tämä myös toiselle taikinapuoliskolle, pyörittele taikinasta nätit sämpyläpallot ja laita ne kohoamaan pellille. Kohota sämpylöitä liinan alla vielä n. 20 minuuttia ennen uuniin laittoa.

6. Kohoamisen jälkeen, voitele sämpylät kananmunalla ja lisää päälle kaurahiutaleet. Paista sämpylöitä 225 asteessa noin kymmenen minuuttia kunnes pinta on kauniin ruskea.

Saatiin tällä ohjeella 2 pellillistä, sillä tehtiin sämpylöistä aavistuksen isompia (miehen mukaan leikkeleen kokoisia). Yhteensä sämpylöitä tuli siis 12 kappaletta, joka meille kahdelle riitti hyvin. Ensi kerralla lisään taikinaan hiukan lisää suolaa (ja vaihdan suolamerkkiä) ja lisään päälle kaurahiutaleita, jotka nyt jäi siinä hötäkässä. Näistä tuli yllättävän hyviä, ensi kerralla puolitan kyllä taikinan sillä meillä ei mene niin paljoa sämpylää kuin mitä tästä tuli. Tuoreenahan ne kuitenkin ovat parhaita! 🙂
Leivotteko te usein?
Vieraile ja koe – I love me -messut 2016
I love me -messut lähestyy kovaa vauhtia ja olisikin aika jakaa muutama tärppi niin ständeistä ja brändeistä joita pitää silmällä ja luennoista sekä tapahtumista, jotka kannattaa käydä tsekkaamassa. Koska kyseessä on pääosin kauneus-, muoti ja hyvinvointimessut ja hannamaria on kauneuteen painoittuva lifestyleblogi käy ihan järkeen, että painotan tämän postauksen kauneuden ja hyvinvoinnin puolelle. Katsotaan siis hiukan mitä messuilla on tarjota uuden messusuunnittelutyökalun avulla!

Kirjoitin I love me -sivuille teillekin hyödyllisen postauksen Messukeskuksen mobiiliapplikaatiosta, joka periaatteessa toimii hiukan samaan tapaan kuin tämä työkalu. Työkalun avulla nimittäin voi selailla viiden eri kategorian avulla tarjouksia, näettävää sekä koettavaa jota messuilla on tarjota. Kategorioita on ’Kaikki’, josta näet kaiken mahdollisen aakkosjärjestyksessä; ’Koe’, josta löytyy eri lavojen ohjelmat, työpajat sekä kaikki mahdollinen ’tehtävä’ messujen aikana; ’Löydä’, jossa on listattuna kaikki näytteilleasettajat; ’Osta’, josta löytyy kaikki messutarjoukset ja ’Nauti’, josta löytyy kaikki tarjolla olevat ruokapisteet.
Tärkein on kuitenkin ’Suosikit’, johon voi pistää itselleen muistiin näistä kaikista kategorioista ne tärkeimmät ja näin koota itselleen omanlaisensa messukäynnin. Kun suosikit on koottu, voi näistä helposti tulostaa itselleen listan, ottaa linkin talteen myöhempää kertaa varten tai jakaa omat suosikkinsa Facebookissa sekä Twitterissä.
Kokosin teille tätä postausta varten muutamat tärpit, joissa kannattaa vierailla ja joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Perjantai, lauantai ja sunnuntai on erotettu toisistaan mm. aikajärjestyksellä sekä kirjoittamalla tapahtuman eteen joko P, L tai S. Brändeistä olen koonnut muutamat omat lempparit kauneuden osalta, samoiten tarjouksista.

Ohjelmat ja luennot
- P: Hellävaraista muotoilua juuri Sinun hiuksillesi, I love me -lounge, 21.10. klo 13:30-14:00
- P: Suuri trendikeskustelu, I love me -lounge, 21.10. klo 16:00
- P: Hair revolution by Shaun Pulfrey (Tangle Teezer), I love me -lounge, 21.10. klo 17:00-17:30
- L: Helsinki Bodypainting Competition 2016, Kilpailualue, 22.10. klo 10:00
- L: NYX Professional Makeup Halloween-look, I love me -lounge, 11:30
- L: Kynsitrendit, I love me -lounge, 13:00
- L: Vinkit jokapäiväisiin pinnittömiin kampauksiin, I love me -lounge klo 15:00
- S: Silmälasimuoti ja meikkaus (Raili Hulkkonen), I love me -lounge, klo 11:00
- S: Haastattelussa Anne Kukkohovi, I love me -lounge klo 12:00
- S: Syksyn trendikkäimmät letit, I love me -lounge, klo 14:30
Näiden kauneuteen painottuvien tapahtumien lisäksi tarjolla on erittäin paljon hyvinvoinnin ja muodin luentoja, työpajoja sekä muuta ohjelmaa. Suosittelen jokaisen tutustumaan itse ja todella käyttämään kyseistä työkalua tähän, jotta muistaa jokaisen!
Brändit
- Avon Cosmetics, 6e148
- Biozell, 6d81
- Bona Valere -luonnonkosmetiikkaa, 6g68
- Cailap Oy, 6c121
- Davvi Cosmetics, 6e69
- Elvari Korut, 3a28
- Foodin, 6e71
- Grimas, 6d79
- Kalevala koru, 6h111
- Kardashian beauty, Elf, Tweezerman, 6d91
- Lavera, 7f61
- Natural Goods Company, 7f49
- Nordic Beauty Import (Beatypop -verkkokauppa), 6a109
- Vero Moda, 6f141
Tarjolla on tänäkin vuonna todella paljon niin kosmetiikan, muodin kuin hyvinvoinninkin edustajiia. Kosmetiikan ammattilaispuolelle eli kauneuden ammattilaisten teemapuolelle pääsee lauantaista eteenpäin hallissa seitsemän, perjantaina se on hyvitetty ainoastaan jäsenille. Tämä ei välttämättä kiinnosta kaikkia, mutta suosittelen silti edes pikavisiittiä. Pitäkää silmät ja korvat auki, sillä messuilla voi näkyä sellaisiakin brändejä joita ei heti tajuaisi etsiä!
Messutarjouksia
- Erä suosittuja Mádara SOS Hydra Cream kosteusvoiteita 25€ (Mádara, 7f49)
- Vila & Selected -varaston loppuunmyynti (väh. -50%), 3c20
- Arvotaan 5kpl 3 kuukauden Jolieboxia! (Jolie, 6f109)
- Ilmainen käsihoito (Bona Valere, 6g68)
- Biozellin pisteellä (6d81) kaksi Color Mask Hoitavaa sävytettä 10€, Professional Keratiini-, Suola ja Kiiltosuihkeet 2kpl 8€ ja Color Mask Ink -suoravärit 8€ kpl
- Real Techniques Diamond Sponge, 500kpl erikoiserä! ProCare, 6b111
Oih tarjouksia, tarjouksia. Niin paljon kaikkea, mutta pitää päättää mihin budjettinsa kuluttaa. Suosittelen kantamaan mukana käteistä, sillä vaikka korteilla maksu onkin viime vuosina yleistynyt, saattaa koneet välillä tehdä tepposet näin suuren kävijämäärän takia!
Toivottavasti nautitte yhtä paljon messuista kuin minä! Mikäli törmäätte meikäläiseen messuilla niin nykäiskää hihasta, juttuseura kelpaa aina 🙂 Tavoitteena on koota messuilta materiaalia niin paljon, että saisin jopa videon ja suuren koontipostauksen aikaiseksi. Niin ja kiitos vielä kerran kaikille jotka osallistuivat messulippujen arvontaan, teitä oli mahtava määrä! Pari tyyppiä on vielä kateissa, heillä on tähän iltapäivään asti aikaa tarkastaa mailinsa ja mikäli klo 17:00 mennessä ei heistä kuulu, arvon liput uudelleen hiukan erilaisella tavalla 😉
Mitä odotatte messuilta eniten?


5