Hae
Hannamaria

401 – Jouluaatto

Jouluaatto meni suht rauhallisissa merkeissä. Heräiltiin miehekkeen kanssa rauhassa täällä kotona syöden aamupalaa katsellen elokuvaa. Availtiin toistemme lahjat ja kaveri pyörähti kahvilla, joten oli melko rento aamu. Aamun jälkeen molemmat lähdettiin joulunviettoon eri paikkoihin, mieheke veljensä luo ja minä Petäjävedelle. Aatosta tuli todella ihana, melko rauhallinen ja ’täyttävä’ 😀

Kuten näkyi, niin ruokaa oli. Unohdin ihan kokonaan kuvata karjalanpaistin sekä laatikot, niin ja koko joulupöydän. Nälkäisenä sitä keskittyy ensin ruokaan ja sitten kuvaamiseen 😀 Silti oli ihanan jouluisesti Petäjäveden kotikoti taas laitettu lautasliinoja myöden.

Vein itse Konjakkisinappia ja -pipareita mennessäni, meillä ne eivät kaikki tule syödyksi kaksistaan kuitenkaan. Tosin ruokaa tuli enemmän takaisin kuin mitä vein; löytyy nyt täältäkin perunalaatikkoa, rosollia ja kinkkua parille päivää!

Lahjoja oli aikamoinen kasa kuusen alla ja mitä kuuntelin, oli kaikki tyytyväisiä. Miehekkeen kanssahan me tosiaan vaihdettiin lahjat jo aikaisemmin, joten ne ei ole tässä kasassa. Porukat saivat lahjakortin Harmooniin sekä hajuvesiä ja neuleita, pikkuveikka rahaa uuteen puhelimeen, pappa haluamiaan äänikirjoja, mieheke partajuttuja sekä Björn Borgia ja minä ihan liikaa kaikkea. Taisin tänä vuolla olla jotenkin extrakiltti, lahjat oli ajatuksella hankittuja ja kaikki ihania.

Päivän rutiiniin kuului tottakai joulukahvit lahjojen avaamisen jälkeen, joulutorttumestari oikein elementissään vakava ilme naamalla. Korvissa näkyy muuten vuoden paras lahja, jonka mies oli ostanut – mätsäävät roikkuvat korvikset viime vuonna saamaani Lumoava Hertta-sarjan kaulakoruun. Sydän 🙂 Niin ja paidan ostin varta vasten jouluaattoa varten, siitä oli melkein puoli vuotta kun olin vaatteita ostanut niin päätin että sen verran saa panostaa kun mitään punaista ei kaapista löytynyt 😀

Vasemmalla jaloissa miehekkeeltä saadut ihanat jouluhousut, jotka jalassa nytkin kirjoittelen tätä postausta. Sopi aika kivasti yhteen etenkin tuon paidan kanssa. Ja kun kotona ei ollut kuusta, oli kiva kun kotikotona oli. Mun sotasuunnitelma on hommata nyt alesta joitakin kivoja joulukoristeita ensi vuotta varten, lähinnä jos jotakin superkivaa kävelee vastaan.

Jäin jouluna maalle yöksi ja tulin eilen iltapäivästä kotiin. Mieheke täällä jo odottelikin ja hetken maattuamme, alettiin leikkimään mun uudella lelulla – Falcon Eye -salamavalolla. Siihen täytyy vielä hommata jalka, jos jollakin on vinkkiä mistä saa parhaat niin otan ne innolla vastaan. Leikkien tuloksia myöhemmin blogissa joko miehen tai minun selostamina. Toivotaan että saadaan tuo mies ääneen 😉


Miten teidän aatot meni?

400 – Rauhallista Joulua!

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriin kuuluu kaikkien yhteinen 24. luukku, joka avautuu kaikissa blogeissa. Oli ilo saada olla mukana tässä kalenterissa, muistan muina vuosina itse lukeneeni kaikkien postaukset ja miettien ’joskus minäkin olen mukana tuossa’. No, muutama vuosi piti odotella ja tänä vuonna olin 🙂

Aion viettää jouluni rauhallisesti niin kaupungissa kuin maallakin, matka käy aamupäivästä tänään Petäjävedelle jouluruokien ja perheen ääreen, sitä ennen vietetään aamu kuitenkin rauhallisesti miehekkeen kanssa tässä kotosalla.

Aikomuksena on pitää muutama kone-vapaa päivä. Tein viimeiset kolme päivää töitä ennen tätä päivää kotoa duunia pääosin opparia väsäten, joten tekee ihan hyvää irroittautua siitä maailmasta ja olla rauhassa tehden tasan sitä mitä haluaa. Ja mikäli innostun, tulen jo heti huomenna tai lauantaina takaisin. Muussa tapauksessa nähdään myöhemmin täällä tai aiemmin somen puolella! 🙂

Oikein rauhallista joulua kaikille!

Ps. Kun tiedän että osa teistä kuitenkin on siellä langoilla kenties jopa shoppailemassa, kannattaa ehdottomasti käyttää nuo erityisesti teitä varten hommatut, sivupalkista löytyvät alekoodit hyväksi näissä shoppailuissa!