399 – Paketointi-ideoita jouluun
Ajattelin koota mattimyöhäisille pienen määrän ideoita Joulun ajan paketointia silmällä pitäen. Itse tykkään panostaa nättiin paketointiin ja mikäli olisin eilen tajunnut ottaa kameran mukaan, olisitte Ronjalta saaneet vielä lisää! Kuitenkin, tykkään paketoinnissa mennä simppelillä linjalla, jossa onkuitenkin pieni jippo. Kuten näkyy niin käytin melko yksinkertaisia elementtejä, joista syntyy kuitenkin helposti söpöjä paketteja.
Lahjapaperit
Siitähän se kaikki alkaa! Itse valitsen vuosittain aina jotakin erilaista, tänä vuonna uutuutena tuli perinteinen ruskea paperi, jossa on kuitenkin valkoisia pisteitä ja puolukan (?) kuvio, tämä näkyy heti tässä alla. Paperia oli paketissa suht. paljon (2-3m) eikä maksanut 3€ enempää. Muina vuosina olen käyttänyt joko perinteistä ruskeaa tai myöhemmin kuvissa näkyviä, hiukan modernimpia versioita kuviollisista papereista.


Kuviollisetkin paperit ovat suht. hyviä ja materiaaleja löytyy paksummista hiukan ohkasimpiin, joista etenkin ohkaisemmat tuppaavat olemaan hiukan halvempia. Nämä eivät tottakai kestä yhtä paljon tai kauan kuin paksummat toverinsa, mutta juuri sen verran mitä paketissa niiden tarvitseekaan aikaa viettää. Ohkaisemmat paperit ovat myös hiukan halvempia ja niitä löytyy vaikka miten monessa eri kuosissa – hiukan hillitympänä, kuten kuvassa, ja todella räväkkänä.
Mikäli haluaa ostaa ihan perinteisen, yksivärisen lahjapaperin, voi siihen ostaa jouluisia tarroja ja koristella paperin haluamallaan tavalla. Erityisen nätti tulee vihreän/punaisen ja kullan yhdistelmästä.
Lahjanarut
Lahjanarut ovat oiva lisä pakettiin kuin pakettiin. Minulla on yksi iso rulla perinteistä valkoista narua, joka kestää minun käytössä monta joulua. Tämän lisäksi ostan vuosittain erilaisia ’tehostenaruja’ tämän valkoisen pariksi. Viime vuonna oli perinteistä ohutta narua kultaisena ja vihreänä, tänä vuonna ostin kaksi kangasnarurullaa Suomalaisesta – molemmissa oli 3m narua ja hinta oli hiukan auki 3€.


Helppo tapa on ottaa saman verran perinteistä lahjanarua ja saman verran, tai hiukan vähemmän, erikoisnarua ja kieputtaa ne samaan aikaan lahjan ympärille. Perinteisen narun voi kihartaa saksien avulla ja erikoisnarusta voi tehdä tuplarusetin (ihan kuin sitoisit kengännauhasi, teet vain tuplasilmukat molempiin päihin).


Toinen helppo ja näyttävä tapa on kieputtaa ja kihartaa ensin se perintenen naru ja vetäistä tämän päälle ja ympäri erikoisnarua. Toiseen lahjaan tein tämän koko paketin ympäri, toinen oli kirjeen muotoinen ja siihen tein tämän vain tuohon yhteen naruun.
Hyvä idea on myös skipata perinteinen lahjanaru ja ostaa ns. köysinarua, joka on kieputettu itsensä ympärille. Tämä yhdistettynä joko tähän perinteiseen ruskeaan tai vihreään/punaiseen lahjanaruun luo upean ja melko modernin pakkauksen. Tämä on hyvä idea muuhunkin aikaan kuin jouluun, kunhan vaihtaa värit esimerkiksi musta-valkoiseen sarjaan.
Pakettikortit
Viimeisin ja ehkä eniten aikaavievä osa on pakettikortit. Näitä en itse tänä vuonna lähtenyt toteuttamaan, pysyttäydyin yksinkertaisissa pakettiin liimattavissa tarroissa ja tusseissa. Viime vuonna kuitenkin tulostin ihania kuvia ja toivotuksia kaupasta ostettuihin valmiisiin tyhjiin pohjiin, joissa oli nyöri itsessään kiinni. Näihin liimasin tulostetut toivotukset ja kuvat ja toiselle puolelle kirjoitin saajan nimen.


Mikäli haluaa askartelulta välttyä mutta kaipaa kuitenkin pakettikortteja, löytyy variaatioita kaupasta vaikka millä mitalla. On valmiiksi koristeltua ja monen eri väristä, joista jokaiselle varmasti löytyy omansa.
Toivottavasti näistä oli jollekulle apua ideoinnissa! Itse tykkään etsiskellä netistä paljonkin vinkkejä erilaisiin paketointikikkoihin, Pinterestistä on tullut mun kultakaivos tässä vähän ajan sisään. Olen muutenkin visuaalinen ihminen, joten paketointi on mun suosikkijuttu joululahja-asioissa. PS. Nyt kun ollaan asuttu yli 6kk tässä uudessa asunnossa ja katsoin näitä kahta alinta kuvaa vanhasta asunnosta rupesin kaipaamaan sen lattiaa ja kirkasta ilmettä muutenkin ihan hirveästi!! ;(
394 – Joulumieli
Tänä vuonna mulla on pieni joulumieli ollut jo heti Joulukuun alusta. Muina vuosina sitä ei oikein ole löytynyt, mutta tämä vuosi on jotenkin erilainen. Aloitin joululaulujen kuuntelun jo heti ensimmäisenä päivänä mielessä kasata oma Spotify-lista parhaista joulukappaleista, joita soittaa JKL-BLOGIEN pikkujouluissa n. pari viikkoa sitten. Eilen leivottiin sitten Mamman kanssa pipareita, joita sain mukaani oikein urakalla. Katsotaan miten tulee syötyä ja miten paljon menee pakkaseen, voi tulla pienet överit 😀

Pipareiden lisäksi tein ensimmäistä kertaa ikinä Taatelikakkua, jota en sitten kerennyt edes maistamaan. Toivotaan että ei tullut ihan hirveää ja porukat kehtaa sitä jollekin tarjota (tai edes syödä itse). Torttuaineet pitäisi hommata ja leipaista jossain vaiheessa viikkoa pari kappaletta kahvin kanssa nautittavaksi, joulutorttuja on tullut syötyä niin vähän tänä vuonna. Ja riisipuuroa ei vielä ollenkaan! 🙂



Joulufiilistä on, mutta se meinaa aina välillä olla hukassa. Glögiä olen kyllä hörppinyt niiiiiin paljon! Mun lemppariksi on noussut ehdottomasti Blossan glögi, jota saa Alkosta sekä alkoholittomana että terästyksen kera – 0.75l pullo holitonta maksoi about 4 euroa. Nautin sitä itse asiassa alkoholittomana kaksi lasia putkeen kun käytiin työkavereiden kanssa ulkona, oli muutenkin todella mukava ilta – päästiin puhumaan vaihteeksi muustakin kuin työstä!


Joululahjahommatkin alkaa (melko yllättäen) olla kuosissa tältä vuodelta, muutama juttu vielä sieltä täältä ja homma on siinä! 🙂 Koitan joulumusiikilla saada mieltä hiukan paremmaksi vaikka mm. työt ja poikakaverin työmyyränä olo meinaa hiukan ressata / masentaa, on sitä ennenkin selvitty. 🙂 Tulevana keskiviikkona on onneksi kivaa bloggaajaohjelmaa taas tiedossa, niin ja mahtuu viikkoon aivan varmasti Avenkin näkeminen! Vielä kun saataisiin sitä lunta…
Niin ja viimeisenä muttei vähäisimpänä olettehan muistaneet osallistua kahden Iittalan kausi-Muumimukin arvontaan! Kaksi onnekasta voittaa itselleen mukin sekä muutaman kivan kosmetiikkayllärin 🙂


6