Erikoisjulkaisu: Lookfantastic x Sarah Chapman -kauneusboksi
Kun laatikosta kilahti rajoitetun erän * Lookfantastic x Sarah Chapman -kauneusboksi, meikätyttö kiljahti! Kyseinen brittimerkki oli mulle ennestään vieras, mutta pienen taustatyön jälkeen olin positiivisesti yllättynyt.
Boksi saatu PR:nä. Tutustu muihin Kauneusboksi-arvioihin.

Sarah Chapman on perustanut aikoinaan Chelseaan, Lontooseen kauneushoitolan, joka nykyään palvelee mm. julkkiksia ja tavan tallaajia. Boksi on täynnä Skinesis -tuotteita, jonka palkitun linjan filosofia on yhdistää synteettisiä ainesosia kasviöljyjen kanssa parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämä nähdään kun katsotaan kohta ainesosalistaa.
Brändi itsessään on vielä melko nuori, sillä se on perustettu vasta 2003. Tuotteita myydään ja hoitoloita on kuitenkin nykyään maailmanlaajuisesti. Tuotteet suunnitellaan sopimaan ihon eri tarpeisiin niiden muuttuessa vuosien verralle ja etenkin jatkamaan hoitoloiden luksus-fiilistä kotona.
HOX! Näissä kaikissa tuotteissa on voimakas tuoksu, joten jos olet tuoksuyliherkkä, suosittelen valitsemaan muita tuotteita kasvojesi iholle. Boksin tuotteet näyttävät muutenkin olevan pääosin ikääntyneemmälle iholle ja taistelevan ihon ikääntymistä vastaan, joten jos etsit tuollaisia tuotteita, jatka lukemista! Syynään näiden INCI:n normaalia tarkemmin lävitse, sillä kyseessä on hoitolaexpertin ihonhoitosarja.

Boksista tuli kaksi Skinesis Facial -tuotetta; *Sarah Chapman Skinesis Morning Facial aamuille ja *Sarah Chapman Skinesis Overnight Facial yöajalle. Molemmat ovat 15ml pulloja (eli täysikokoiset tuotteet) ja hinnaltaan n. 60e.
Pakkausten kyljessä lukee, että nämä ovat ”elixir” -tuotteita. Pääosin nuo ovat voiteden alle meneviä tuotteita, mutta Lookfantasticin sivuilla nämä on nimetty kasvoöljyiksi. Tuotekuvaus sekä tuotteet itse kuitenkin antavat kuvan, että näitä voi käyttää voiteiden alla tai päällä. Itse käyttäisin näitä ehdottomasti öljyn tapaan kasvoöljynä muista ohjeista huolimatta.
Molemmat näistä tuotteista sopivat kaikille ihotyypeille. Koostumukset tuntuvat kivalta iholla ja imeytyvät suhteellisen hyvin jättäen kuitenkin kuulaan pinnan ilman rasvaista tai öljyistä tunnetta. INCI-lista on aamuversiossa positiivista katsottavaa, sillä se on täynnä erilaisia öljyjä ja ainesosia hyvästä joillekin sopimattomaan; salviaöljy ei välttämättä sovi herkimmälle iholle, ruusunmarja- sekä arganöljy saattavat aiheuttaa epäpuhtauksia joidenkin iholle. A-vitamiini taasen on auttamassa antiaging-puolen täyttymisessä muiden heidän ainesosiensa kanssa.
Yöversiossa taasen on allergeeneja sekä herkälle iholle yleensä sopimatonta laventeliöljyä. Nämä eivät kuitenkaan ole sellaisia, joita ei löydy useista eri tuotteista muutenkin, mutta on jokaisen oma valinta mitä iholleen laittaa. Jokaisen iho myös toimii eri tavalla, joten voi olla että nämä toimivat sinulla täydellisesti! Nämä ovat kuitenkin sieltä parhaasta päästä tässä hintaluokassa, muualta löytyy tuotteita joissa ei ole lähellekään tämän verran hyviä ainesosia ja jotka ovat huomattavasti kalliimpia.

Sarah Chapman Skinesis Comfort Cream D-Stress (5ml näyte, arvo 13e) ei ole lookfantasticin sivuilla tällä hetkellä ostettavissa. Luin heidän omilta sivuilta kuitenkin, että kyseessä on kosteuttava ja jopa potentiaalisesti ihoa rauhoittava tuote. Tuoksu on jälleen hiukan ruusuinen ja aionkin katsoa ottaisiko Mamma Voutilainen tämän tuotteen itselleen testiin – veikkaan sen sopivan enemmän hänen iholleen!
*Sarah Chapman Skinesis Ultimate -puhdistusaine (30ml näyte, arvo 19e) on ”balm-to-milk” -tyylinen puhdistaja, eli veden kanssa aktivoituessaan muuttuu voidemaisesta tuotteesta maitomaiseksi vieden mukanaan liat ja osan meikistä. Käyttäisin tätä ehdottomasti kaksoipuhdistuksen toisena osana, eli poistaisin meikit ensin toisella tuotteella. Tätäkään ei skincarisma suosittele herkälle iholle, mutta itse tuotekuvauksessa kerrotaan sen sopivan kaikille ihotyypeille.

*Sarah Chapman Skinesis Eye Recovery -silmänympärysvoide (mukana 5ml näyte, arvo 20e) sanotaan hetimmiten häivyttävän juonteiden näkymistä silmänympärysiholla ja häivyttävän väsymyksen merkkejä mm. hyaluronihapon avulla. Ainesosista löytyy mm. UV-suojaa antava ainesosa, samoin kirkastavia ainesosia. Heti kun nykyinen silmänympärysvoide loppuu, lähtee tämä kokeiluun (ja veikkaan että tykkään!).
*Sarah Chapman Skinesis The Facialift -kasvojenhierontavälinettä ei myydä Suomen lookfantasticilla, mutta sitä löytyy kansainvälisiltä sivuilta. En vielä kerennyt tätä testaamaan, mutta kaikki kasvoja hierovat välineet kiehtovat ja mulla onkin käytössä sekä Gua Sha, että jaderulla ja ne ovat upeita. Tätä neuvotaan käytettäväksi yhdessä yllä esitellyn iltaöljyn kanssa, ja noista *onkin saatavilla duosetti lookfantasticilla. Mielenkiintoinen, menee ehdottomasti testiin!
Kokonaisuutena tämä * Lookfantastic x Sarah Chapman -kauneusboksi oli todella mielenkiintoinen. Valitettavasti tämä setti on loppuunmyyty, mutta Sarah Chapmanin tuotteita saa *ostettua yksittäin Lookfantastic.fi:stä. Meikä aikoo jatkaa testailuja näiden parissa!
Ja mikäli perinteiset kuukausiboksit kiinnostaa, *Beauty Box tilauksen saa 1kk, 3kk, 6kk ja 12kk tilauksina (12kk edullisin 15,50e per boksi, 1kk 20e per boksi). Tuon tilauksen voi perua hetimmiten jos sitä ei halua pidempään jatkaa, jolloin saat kuitenkin tilaamasi määrän bokseja toimitettuna.
Onko Sarah Champanin tuotteet teille tuttuja?
(Alekoodi) Upea Lookfantastic erikoisboksi: The Science of Beauty
*Sisältää mainoslinkkejä
Mulle ei ole todellllla pitkään aikaan tullut mitään kauneusboksia, mutta kun The Science of Beauty Limited Edition Beauty Box tarjoutui testiin niin en kieltäytynyt! Edellinen Lookfantasticin boksi oli niin hyvä ja erikoinen, että tällä ei voitu mennä monkään.
Boksi saatu PR:nä. Muita kauneusboksipostauksia löytyy tagin Kauneusboksit -takaa.

Tämä kyseinen *The Science of Beauty Limited Edition Beauty Box on erikoiserää, jota on vain tietty määrä myynnissä ja jonka ideana on ollut tähtääminen Saksan markkinoille tieteellisillä tehotuotteilla. Tuotteita tässä on 240 euron arvosta ja se sisältää viisi täysikokoista tuotetta sekä kaksi matkakokoista. Löydät 15e alekoodin tilaukseen postauksen lopusta!

*Christophe Robin Hydrating Melting -hiusnaamio (200ml, 28e) sisältää aloeveraa ja on tehty 98% luonnollista alkuperää olevista ainesosista. Se on tarkoitettu etenkin kuiville ja kosteysköyhille hiuksille olematta kuitenkaan liian raskas ohuillekaan hiuksille. Tämä ei sisällä silikoneja, SLE:tä tai parabeeneja.
*MAGICSTRIPES Magnetic Youth Mask -kasvonaamion (mukana 1kpl, norm. 3kpl 45e) tulisi magneettitekniikan avulla parantaa ihon verenkiertoa ja vähentää turvotusta. Sen sanotaan myös stimuloivan solujen uusiutumista, mutta uskoisin tuohon tarvitsevan useamman hoitokerran että mikään oikeasti näkyvää ainakaan tapahtuu. Tätä pidetään kasvoilla n. 20-30 minuuttia ja on kertakäyttöinen.

*Medik8 Hydr8 B5 -seerumi (30ml, n. 40 puntaa) ei yllätyksekseni löydy lookfantastic.fi -verkkokaupasta, vaan sen brittiversiosta (josta ainakin vielä saa Suomeen tilattua). Hyaluronihappoa ja B5 -vitamiinia sisältävänä seerumina tämä on tehokosteuttaa ja sen sanotaan myös vähentävän pienten juonteiden näkymistä. Tuotteena tämä kuitenkin vaikuttaa olevan aivan tajuton: öljytön, alkoholiton, vegaani, ei-komedogeeninen, hajusteeton, gluteeniton eikä se sisällä parabeeneja, sulfaatteja, SLS:tä, hydrokortisonia, phtalaatteja tai BHT:a.
*Molton Brown Vetiver & Grapefruit -suihkugeeli (300ml, 25e) ja *Molton Brown Vetiver & Grapefruit -vartalovoide (300ml, 30e) on AIVAN IHANIA! Molton Brown on ylipäätään mulle rakas brändi (kuten olen kertonut), ja nämä tuoksuu niin hyvälle! Jotenkin tuntuu, että näitä suihkugeelejä kuluu vähemmän kuin monia muita. Vartalovoide on ihanan kosteuttava, vaikka onkin yllättävän kevyt. Näitä kannattaa melkein käyttää kombona tai valita sellaiset, jotka sopii yhteen – jopa tuoksugeeli jää hiukan iholle tuoksumaaan (mistä itse tykkään).

*Neom Real Luxury Fragrance -kynttilä (34,95e) on tehty täysin kasvisvahasta ja on 100% luonnollinen tuoksu! Tätä ei voi kuvailla muuten kuin luomalla mielikuvan raikkaasta ja rentouttavasta kylpyläkokemuksesta joko kotona tai omassa kylpyhuoneessa laventelin, jasmiinin ja ruusupuun kanssa. Polttoaika on n. 35 tuntia, joka on melko hyvä tämänkokoiselle kynttilälle.
*Avant PH Balancing & Brightening Rose Infusion -kasvosuihke (30ml, 90,45e) oli mulle jälleen sellainen, jonka pelkäsin olevan liian voimakastuoksuinen. Itse en näin kallista kasvosuihketta ostaisi, mutta näin boksista tullessa tämä on upeaa luksusta! Tämä on boksin kallein tuote ja pelkäsin, että tämä olisi pitänyt laittaa kiertoon. Onneksi tuoksu on kuitenkin kevyt ja vaikka en pääosin kasvojen ihonhoidossa pidäkään tuoksuista tuotteessa, jää tämä varmasti käyttöön! Jos olet hajusteyliherkkä, pysyisin silti tästä sekä Molton Brownin tuoksuista kaukana.
*****
Kokonaisuutena tämä * The Science of Beauty Limited Edition Beauty Box on todella hyvä ja todellakin 70 euron arvoinen. Ja mikäli haluat tämän itsellesi sekä hiukan edullisemmin, koodilla HANNABB15 saat tästä 15€ alennusta, jos tilaat 3, 6 tai 12 -kuukauden *Beauty Box tilauksen. Tuon tilauksen voi perua hetimmiten jos sitä ei halua pidempään jatkaa, jolloin saat kuitenkin tilaamasi määrän bokseja toimitettuna.


10