Hae
Hannamaria

Tuoksutorstai: Tiffany & Co. -hajuvesi

*Sisältää mainoslinkkejä

Tämä Tiffany & Co. -hajuvesi on sellainen, johon rakastuin ihan ensinuuhkaisulla. Harvemmin hajuvesiin rakastun, vaan suurin osa on enemmänkin ”hyviä ja voisin käyttää tälläisessä ja tälläisessä tilanteessa”, mutta tämä oli ihan ehdottomasti menoa ensimmäisellä kertaa. Mikä tästä tekee sitten niin erikoisen? No minäpä kerron!

TUOKSUTORSTAISSA sukelletaan tuoksujen maailmaan ja kohelletaan nuottien kanssa tutustuen milloin millaiseenkin tuoksuun. Klassikot, uudet tulokkaat ja villaisella painetut hajuvedet pääsevät framille esittelyjen ja arvioiden kera.

Tiffany & Co. -hajuvesi

Brändi – Tiffany & Co.

Muistatteko leffaa Breakfast at Tiffany’s? Mikäli joltakulta on mennyt ohi, on Tiffany alun perin luksuskorutalo (perustettu jo vuonna 1837!!) ja tällä hetkellä heillä on liikkeitä yhteensä 311 ympäri maailman. Ensimmäinen liike on avattu New Yorkiin Charles Lewin Tiffanyn toimesta ja käsittääkseni on edelleen heidän lippulaivansa. Tiffanyn turkoosi väri, korut sekä koruboxit ovat ikonisia (ja myönnetään, haaveilen edelleen joku päivä saavani korun tai jopa sormuksen suoraan Tiffanylta).

Tuoksun tarina – ”Lahjakaupan jalokivi”

Tämän upea tuoksun on luonut Daniela Andrier Givaud ja se on suunniteltu olevaksi nykyainainen tulkinta luksustuoksumarkkinoiden arvokkaimmista raaka-aineista. Ikoninen identiteetti on haluttu yhdistää provokatiiviseen ja rohkeaan fiilikseen. Brändin henki on pyritty tuomaan esille tuoksussa: et tarvitse muuta kuin paljasta ihoa, tuoksua, ripauksen koruja ja yhden ikonisen värin (Tiffanyn turkoosi, tietenkin).

Itse pullo on saanut inspiraationsa korutalon timanttihionnoista. Monikulmainen hionta lasipullon pohjassa on pyrkinyt tuomaan mieleen talon ikonisen, keltaisen ja 128.54 karaatin Tiffany -timantin samalla kun pieni määrä Tiffanyn turkoosia (vai sinistä?) tuo esiin pullon kaulan. Korkin alta löytyy metallinen plakaatti, johon on kaiverrettu Tiffany & Co. -merkki. Klassiseen korulaatikkotapaan myös tämä tuoksu löytyy ikonisesta ja hienostuneesta laatikosta (ja on päässyt meikäläisen lipaston päälle esille).

Tiffany & Co. -hajuvesi

Nuotit ja kestävyys

Latvatuoksussa on havaittavissa todella selkeästi vihreä mandariini joka luo raikkaan fiiliksen, sydäntuoksussa esiintyy arvokas ainesosa iiris (Tiffanyn ja iiriksen suhde on muuten alkanut jo Pariisissa palkitun rintaneulesetin muodossa 1900-luvun alussa), joka tuo tuoksuun lämpöä, naisellisuutta ja pitkäkestoisuutta. Pohjatuoksun nuotit muodostuvat myskistä sekä patsulista.

Kyseessä on EdP, eli Eau de Parfum -tuoksu, jolloin tuote sisältää enintään n. 15% tuoksuöljyä ja pysyy iholla n. 2-4 tuntia riippuen olosuhteista (tämä tuoksu kestää itselläni sellaisen nelisen tuntia vahvana, jonka jälkeen se on haihtunut melko huomaamattomaksi). VINKKI: Pidennä tuoksun kestoa levittämällä sitä hiukan hiuksiin ja vaatteisiin!

Kokonaisuus

Kokonaisuutena tuoksu on todella miellyttävä, raikas ja samaan aikaan pitkäkestoinen ja raikkaan täyteläinen. Olen itse suuri sitrustuoksujen ja myskin ystävä joten en ihmettele ollenkaan, että tämä tuoksu minuun vetoaa! Suren jo sitä päivää kun tämä tuoksu loppuu, sillä 30 millinenkin koko on todella arvokas näin opiskelijan kukkarolle.

Myytävät koot ja ostopaikat

Saatavilla on kivijalassa Stockmanneilla ja Sokoksissa kaksi eri kokoa, 30ml (n. 75-80€) sekä 50ml (n. 93-100€) tästä perustuoksusta. Näiden lisäksi hajuvesi.fi myy isointa eli 75ml kokoa verkkokaupassaan. Saatavilla on samaan sarjaan myös suihkugeeli (200ml) ja vartalovoide (200ml). Pieni vinkki: Lentokentällä tämä ei ole hirveän paljon edullisempi, mutta koneesta esim. Finnairilla ostettuna on hintaero huomattava!

Tuoksusta on saatavilla myös Sheer (EdT) ja Intense -versiot, joista Sheer on kevyempi ja ei yhtä makea kun taas Intense on todella voimakas.  Tuoksua löytyy myös Boozt.comista tilattavaksi, mikäli tämä kanava on jollekulle mieluisempi. Kivijalassa tätä myydään Stockmanneilla ja vuoden 2019 Sokoksissa Suomessa, samoin heidän Stockmann.comissa.. Saatavilla on myös suihkugeeli sekä vartalovoide.

Millainen on teidän unelmahajuvesi?

14 kommenttia

  1. Mira / Blinger Shimmer -blogi kirjoitti:

    Itse en ole aikaisemmin tainnutkaan ko.merkin tuoksuihin törmätä, kuullostaa todella ihastuttavalta. Harmi kun ei missään kivijalkamyymälässä ole tuoksuteltavana..

    • hannamariav kirjoitti:

      Tiffanylla ei aikaisemmin mun käsittääkseni ole tuoksua ollutkaan 🙂 Mikäli olen ymmärtänyt oikein, pitäisi tämän nyt vuoden 2019 aikana saapua myös muualle kuin Stockmanneille mutta nähtäväksi jää!

  2. Nanna/Kultainen Kynsilakka-blogi kirjoitti:

    Täällä unelmahajuvesi on täyteläinen, syvä, makea ja mausteinen, syksy ja talvi onkin siis yleensä mun hajuvesilanseerausten aikaa 🙂

  3. tuulanneli kirjoitti:

    Oma tuoksuni on ollut vuosia jo Jimmy Choon tuoksu. Se toimii ihollani loistavasti. Tuoksuissa onkin jännää se, että ne toimivat meillä jokaisella erilailla. Se mikä sopii toiselle voi olla ettei toimi sinun ihollasi ollenkaan.

    • hannamariav kirjoitti:

      Hyvä jos vakkari on löytynyt! Ja tuo on kyllä niin totta, mulla ei toimi osa tuoksuista omalla iholla ollenkaan ja käsittääkseni mulla onkin korkea ph-arvo joka muuttaa tuoksuja jonkin verran.

  4. Meikkiholisti kirjoitti:

    Tiffany tuoksu oli mulle täysin uusi juttu, mutta sait tän kyllä kuulostamaan täydelliseltä. Tiffany edustaa mulle luksusta ja ylellisyyttä, ehkä vähän jotain sellaista saavuttamattomuutta :D.

    • hannamariav kirjoitti:

      Sanopa muuta, en edes kuvittele että itellä mitään muuta Tiffanya tulisi koskaan olemaan 😀

  5. Nina / Monta syytä rakastaa kirjoitti:

    Kaunis pullo, mutta jotenkin mielikuva heti todella makeasta ja karkkimaisesta tuoksusta joten en uskoisi tykkääväni, mutta saattaahan se yllättää. 🙂

    • hannamariav kirjoitti:

      Kaunis kyllä on ja ajatus tuoksusta ei voisi olla kauempana 😀 Kannattaa käydä testaamassa jos siihen on mahollisuus 🙂

  6. Ritva Toikka kirjoitti:

    Myynnissä nykyisin myös Sokoksella.

    • hannamariav kirjoitti:

      Niinhän tuo on, vuoden alusta on ollut Sokoksista saatavilla 🙂 Täytyykin päivittää postaus!

  7. Tanja kirjoitti:

    Eilen sattumalta löysin tämän tuoksun Rovaniemen Emotionista. Rakkautta ensi nuuhkaisulla, todellakin. Harvoin näin täydellinen tuoksu itselleni löytyy. Arjen luxusta. Uskon, että tästä suhteesta tulee pitkä.
    Ostaessani mietin kahden koon välillä 30 vai 50 millinen. Hintaero oli pieni, mutta päädyin kuitenkin 30 ml pulloon.

    • hannamariav kirjoitti:

      30ml on hyvä koko lähteä liikkeelle varsinkin jos tuoksuja käyttää arjessa maltillisen määrän. Se kestää hyvän aikaa ja ei mene piloillekaan oikein kohdeltuna (suojattuna valolta ja kuivassa paikassa).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *