Hae
Hannamaria

Mistä tunnistaa pilaantunut kosmetiikka?

Saan aika-ajoin kysymyksiä ihan jokaista kautta siitä, miten tunnistaa pilaantunut kosmetiikka, miten kauan jokin tuote kestää auki ja onko jotakin tuotetta enää turvallista käyttää. Halusin vastata näihän kysymyksiin ja erikseen osoittaa kuvissa miltä mm. pilaantuneet kosmetiikat näyttävät

Pilaantunut kosmetiikka

Kävin tässä jokin aika sitten oikein urakalla lävitse kosmetiikkakokoelmani niin väri- kuin muunkin kosmetiikan osalta ja törmäsin kaikenlaisiin yllätyksiin. Osa tuotteista oli jo vanhentunut (ei sinällään ihme) ja osa etenkin huulipunista ollut niin pitkään auki ettei niitä ole turvallista enää käyttää. Näistä esimerkkejä ovat oheiset huulipunat, jotka ovat ikuisuusvanhoja ja jo käyttökelvottomia.

Miksi heittää pilaantunut kosmetiikka pois?

Bakteerit, bakteerit, bakteerit.

Bakteerien lisäksi monesti pilaantunut kosmetiikka voi mm. koostumukseltaan muuttua ja todellakin pilaantua, joka taas saattaa aiheuttaa ihottumaa sekä muita allergisia oireita. Myös tuotteiden teho heikentyy erittäin helposti, eikä esimerkiksi vanhentuneissa aurinkotuotteissa aurinkosuoja ole enää vanhennuttuaan samanlainen kuin kunnossa ollessaan.

Pilaantunut kosmetiikka

Mistä tietää että tuote on mennyt huonoksi?

Joissakin tuotteissa on todella hankala tietää milloin tuote kuuluu pilaantunut kosmetiikka -kasaan. Jokaisessa tuotteessa tulee kuitenkin olla erikseen (joko suoraan tuotteessa tai sen pahvipakkauksessa) ns. purkin kuva, jossa näkyy esimerkiksi numero 12, 24 tai enemmän. Tuo kertoo kauanko tuote säilyy avaamisensa jälkeen hyvänä.

Nyrkkisääntönä: pilaantunut kosmetiikka ei toimi kuten ennen ja sen väri, koostumus, haju, tuntuma sekä ulkonäkö on muuttunut radikaalisti.

Luonnonkosmetiikka onkin sinänsä helppo, että suurimmassa osassa on erikseen vanhenemispäivä (expiration day), jonka jälkeen tuotetta ei kannata enää käyttää etenkin mikäli se täyttää ylläolevat kriteerit. Myös poikkeuksia on, mutta omalla vastuulla ja asiantuntemuksella sitten.

Joskus olen käyttänyt sivua checkcosmetics.net katsomaan tuotteen erääntymispäiviä, mutta tämäkään ei päde kaikkeen (etenkään avaamattomiin tuotteisiin).

Pilaantunut kosmetiikka Pilaantunut kosmetiikka

Keskimääräinen käyttöaika per tuote

Nämä oheiset tuotteet ovat sellaisia, joilla on tietynmittainen käyttöikä ihan jo luonnostaan ja ns. ”yleistietona”, mutta muistakaa silti vanhenemiskuukaudet ja -päivät katsoa suoraan tuotteen kyljestä sekä tehdä omalla intuitiolla päätöksiä. Riippuu näet aivan tuotteesta kuinka nopeasti tuotteet pilaantuvat ja siksi yleistyksiä onkin semihankala tehdä.

RIpsiväri: 3-6 kuukautta (tuote alkaa muuttumaan kuivaksi, alkaa varista eikä levity enää yhtä hyvin).
Huulipuna: 1-4 vuotta (erittäin vanhoista esimerkit näissä kuvissa)
Puuterit: 3-5 vuotta (varisee, on kuivakkaa ja pigmenttiä ei lähde)
Meikkivoide & peitevoide: 1-2 vuotta
Kasvovoiteet ja seerumit 3 kk-2 vuotta
Shampoot ja hoitoaineet: 1-2 vuotta

Miten ehkäistä pilaantumista?

Periaatteessa aikaa ja hapettumista vastaan on todella hankala taistella tuotteen avaamisen jälkeen. Muutamat vippaskonstit voi kuitenkin tehdä: säilyttää tuotteita kuivassa ja valolta suojatussa paikassa, annostella tuotteita esimerkiksi purkista spaattelilla sormien sijaan, olla lainaamatta omia tuotteitaan muille (tämä ehkäisee lähinnä infektioriskiä) sekä tottakai se itsestäänselvyys, käyttää tuotteita mahdollisimman tehokkaasti pois.

*****

Oli erittäin kiva tehdä tämän tyylistä postausta ja vastailla teidän kysymyksiin, jatketaan keskustelua aiheen tiimoilta kommenteissa! Ja jos teillä muuten tulee esimerkiksi jotakin erikoisempia vinkkejä meikin tekoon tai ihonhoitoon joita haluatte jakaa niin jättäkää ne alle, sillä olen tekemässä yhtä erikoisempaa postausta teidän vinkkien avulla!

Muistuttelen myös, että Cocopandan koodi on voimassa enää pari hetkeä 31.8. asti!

Onko teillä sattunut vastaan pilaantunutta kosmetiikkaa?

4 kommenttia

  1. Inspiration: Beauty kirjoitti:

    Hyvä postaus! Tuntuu, että moni ei oikein ymmärrä sitä ettei se kosmetiikka ihan oikeasti säily avattuna vuosikausia. 😀 Hyh, tuo huulipuna on kyllä ällö!

    • hannamariav kirjoitti:

      Kiitos! Ja sanopa muuta – en ymmärrä miten nämäkin oon säästänyt näin pitkään!

  2. Harva kulmakarva kirjoitti:

    Mun vinkkini vaatii ehkä vähän harjoittelua ja on ehkä snadisti kyseenalainen varsinkin vanhentumisasian tiimoilta mutta täältä pesee;

    Kun ruskeansävyinen ripsarini vanhentui (eli kuivahti/loppui) hoksasin ”hauskan” tavan hyödyntää viimeiset rippeet: käytän kulmakarvoihin. Saattaahan tämä olla jo monesti keksitty niksi mutta omine nokkineni sen omaan käyttööni hoksasin. Mun kulmien karvat ei oo kovin tuuheita taikka tiheässä ja tykkäisin että niitä ois vähän enemmän, ja tuuheuttavan ripsarin käyttö on tuonu volyymin. Tää vaatii tosin harjoittelua ja omien kulmien karvojen kasvusuuntien tuntemusta, ettei maalaa ihoon asti. Vedenpitävä ripsari jaksaa kevyesti läpi esimerkiksi hikisten lomareissujen pulikointipäivien ja jumpan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.