Hae
Hannamaria

HAVU Cosmetics – kotimaisia luonnonkosmetiikan huulipunia

*Sisältää mainoslinkkejä

HAVU Cosmetics on ollut mun testilistalla jo julkaisustaan asti, eli noin parisen vuotta. Ihastuin merkissä heti sen kotimaisuuteen, muotoiluun sekä sävyvalikoimaan. Kun pääsin viimein kokeilemaan huulipunia livenä joulua ennen, oli pakko yksi ostaa itselle testiin.

HAVU Cosmetics

Brändi – HAVU Cosmetics

Kyseessä on tosiaan kotimainen brändi, joka valmistaa tällä hetkellä ainoastaan huulipunia. Heidän tuotteensa tehdään Helsingissä ja yrityksen takana on kaksi upeaa nuorta yrittäjää, Tatu ja Lumi. Brändi on vielä melko tuore (ensimmäinen tuotelanseeraus vuonna 2018), mutta saavuttanut sitäkin suuremman suosion mm. Iltalehden nostaessa heidän otsikoihin.

Brändi keskiössä on laatu,eettisyys, luonnonmukaisuus ja suomalaisuus. Pidän brändin perusajatuksest todella paljon ja toivonkin, että heidän tuoterepertuaarinsa laajenee laajenemistaan!

Luonnonkosmetiikka kotimainen huulipuna Luonnonkosmetiikka kotimainen huulipuna

Pakkaus ja ulkomuoto

Näiden huulipunien pakkausmuotoilu on kunnon askel ylöspäin. Ulkopuolen kartonki on ihanan yksinkertainen pitäen sisällään kaikki lainsäädäntöjen mukaiset tiedot sekä lisätietoa kuluttajalle. Tässä myös tuotteen sävystä kertova tarra oli yllättävän todenmukainen.

Kotimaisuudesta viestii aivan ihanasti tervaleppäinen ja haapainen ulkohylsy, joka on hiukan erilainen jokaisessa kappaleessa. Musta sisähylsy on PLA:ta eli polylaktidia, joka on täysin biohajoava polymeeri ja joka valmistetaan maissitärkkelyksestä. Itse puna valmistetaan ja valetaan käsin Espoossa.

HAVU Cosmetics

Koostumus ja pysyvyys

Näissä luonnonkosmetiikan huulipunissa on käytetty vain luonnonvahoja ja öljyjä (Cosmos Organic -sertifioituja). Sheavoi on Soil Association -sertifioitua. Pigmentteinä on yleisesti luonnonkosmetiikassa käytössä olevia pigmenttejä, kuten rautaoksidit, titaanidioksidi ja ultramariinit.

Pysyvyys on yllättävän hyvä luonnonkosmetiikan huulipunaksi. Ei se toki aukoton ole ja käyttäisinkin etenkin tummempien sävyjen kanssa huultenrajauskynää. Mutta kyllä nämä pysyy paremmin kuin jotkin muut peruspunat ja pysyvät ainakin paremman tuntuisena huulilla!

Sävyvalikoima

Tällä hetkellä sävyjä on valikoimassa yhteensä kahdeksan kappaletta. Sävykirjo on hyvin ottanut huomioon perus nudepunien ystävät, kuin tummempienkin ja ylipäätään punaisten huulipunien ystävät. Itse ostin sävyn Lavender, joka sulautuu huuliini aivan ihanasti. Muut suosikkisävyni ovat Red ja Lily.

HAVU Cosmetics

Kokonaisuutena nämä huulipunat ovat aivan todella ihania! Ei voi kuin kehua ja etenkin tämä Lavender on täydellinen arkipuna!

Ostopaikat ja hinta

Yhden huulipunan hinta on n. 30-35 euroa riippuen ostopaikasta. Tätä myyvät monet pienet yksittäiset kaupat ja kivijalat, kuten Jyväskylässä silloin tällöin oleva pop-up. Verkkokaupoista tätä saa mm. *Biodelly.fi:stä sekä *Jolie.fi:stä.

*****

Oon jotenkin todella fiiliksistä tästä kotimaisesta merkistä ja heidän huulipunista! Vaikka juuri pääsin Montrealiin aikamoisille apajille katsastamaan ulkomaista valikoimaa, kyllä tämä koto-Suomessa tehty silti sykähdyttää hiukan enemmän! Odotan innolla mitä tulevan pitää.

Mikä teidän mielipide on kotimaisista huulipunista?

Voiko välilevynpullistuma parantua? (selkäongelmaupdate)

Selkäongelmat, hello vaan! Viimeksi kirjoitin kokonaisen postauksen selkäongelmista vuonna 2017 talvella ja ai että miten paljon sen jälkeen onkin tapahtunut. Oireet vuoden 2018 loppuun olivatkin melko samanlaiset kuin tuossa postauksessa, mutta joulun ja alkuvuoden 2019 aikaan tapahtui jotakin. Siitä lisää kohta.

Välilevynpullistuma Hanna

Tilannepäivitys (vuosi 2019 & alkuvuosi 2020)

Viime vuosi vaihtui samanlaisissa tunnelmissa, eli vasemman puolen välilevynpullistumaoireiden kanssa. Säteilyä ei jalkaan ollut joinain päivinä ollenkaan, joinain päivinä niin paljon että itketti. Kotiin pääsy vaihdosta kuitenkin vaikutti asiaan jonkin verran ja vähäksi aikaa kivut hävisivät. 

Kuitenkin jossakin helmikuun alkupuolella kivut palasivat, mutta oikealle puolelle säteilyineen. Ihmettelin tätä, sillä kivut olivat aina olleet vain vasemmalla puolella ja magneettikuvakin näytti vuonna 2017, että pullistuma on siellä. Mehiläisen fysioterapeutti kuitenkin selitti minulle, että tuo kohta on alati liikkuva ja vaihteleva, jonka vuoksi vaiva voi helposti ”pullahtaa ulos” toiselle puolelle painaen noita hermoja ja vetäytyä toiselta puolelta (etenkin mulla, jolla on yliliikkuvuutta kaikkialla).

Alkuvuodesta 2019 myös hankin mulle kustomoituna tehdyt pohjalliset Pihlajalinnan fyssarilta. Ne ovat todella hyvät ja tukevat kävellä, mutta aloitin noiden käytön aivan liian voimakkaasti jonka vuoksi faskiat, eli lihaksia ympäröivät lihaskalvot, vetivät todella kierälle aiheuttaen suurta repimisen tunnetta ja kipua. Noiden käyttöä jouduinkin säännöstelemään ja nyt 2019 syksyllä hetkellisesti jopa lopettamaan, että kipu lievittyy ja pystyn mm. venyttelemään tai istumaan ilman repivää kipua jälleen.

Summasummaarum: kivut olivat nyt alaselässä oikealla puolella jalkaan säteilevinä samaan tapaan, kuin vasemmalla aivan kipujen alkuvaiheessa useampi vuosi sitten.

Neule – Lindex
Housut – Lindex
Kengät – Timberland
Kello – Suunto (Fitness 3)

Lääkitys syksyllä 2019

Syyskuussa 2019 pääsin työterveyslääkärille, jolle puhuin asiasta kaiken (herkistymisten kera) ja vein aikaisemmin omakustanteisesti otetun magneettikuvan selitteen. Hän tarjosi minulle erilaista lääkitystä ja tällä kertaa sellaista, jonka kanssa voin tehdä töitä. Olin aikaisemmin kokeillut niin panacodit, panadolit, tramalit kuin oxynormitkin ja joko ne eivät olleet auttaneet tai olosta oli tullut niin huono, etten niitä voinut ja halunnut syödä.

Lääkettä söin syksyn ajan kolme tai neljä kappaletta päivässä ja totesin sen riittävän kipujen karkottamiseen. Nyt álkuvuodesta laskin annosta kahteen päivässä (yksi aamulla ja yksi alkuillasta) suurimpana osana päivistä, sillä kivut alkoivat olemaan hallinnassa säännöllisellä jumppailulla, vesijuoksulla ja lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksella. Olen myös ottanut pohjalliset takaisin käyttöön, mutta vain ulkokengissä.

Hiukan ärsytti alkuun aivan periaatteesta syödä lääkkeitä, mutta se kivuton olo mikä niistä tulee, innostaa tekemään niin paljon enemmän asioita ja jopa jumppaamaan ja liikkumaan aivan eri tavalla. Yleisvointi on siis parantunut ylipäätään huomattavasti.

Fysioterapeutin ohjeet

Kerrankin sain sellaiset ohjeet, joita pystyn tekemään ja jotka eivät ole niin monimutkaiset, että motivaatio niiden tekoon loppuu heti kättelyssä. Muutama yksinkertainen liike, joilla selkää jumpata ja lihaksia ympärillä vahvistaa muutamaan kertaan viikossa. Näitä on tullut tehtyä nyt muutaman kerran viikossa.

Myös vesiurheilua suositeltiin sekä fyssarin että lääkärin toimesta myös tällä kertaa ja aloitinkin vesijuoksun syksyllä. Olo oli uimahallissa ensialkuun tosi vaivaantunut, sillä en ollut uinut liki kymmeneen vuoteen missään, saatika omistanut uimapukua. Onneksi on tyyppejä jotka lähtee tuota mun kanssa harrastelemaan * nykyään odotan vesijuoksupäiviä!

Sain myös ohjeita, joiden kanssa lepuuttaa selkää myös työpäivän aikana. Kaiken maailman lepoasennot ovat minulle tuttuja, mutta nämä seisoaltaan tehtävät olivat minulle ihan uusia ja vieraita. Noista on ollut huomattava apu ja työpäivän aikana ilmestyvät kivutkin on pikku hiljaa saatu kuriin pikapikaa.

tuen tärkeys & tukityyny

Fysioterapeutti myös kertoi miten alaselkää voi tukea erillisen ”lumbar pillow”:n kanssa mm. mahallaan maatessa ja tuo auttoi huomattavasti heti (vaikka jalka olikin nostettuna viereen ja lepoasento muuten kunnossa). Mulla on sen verran notkistumaa alaselässä, että tähän pitää kiinnittää extrahuomiota ja ostinkin sitten normaalia paksumma ihan jo painoni, sekä tuo notkistuman vuoksi.

Tuon kanssa olen nyt mm. kotona istunut sohvalla, matkustanut työreissulle Montrealiin ja tehnyt töitä (sen saa kiinni kätevästi tuoliin), joka yhteisvaikutuksena lääkkeiden kanssa on auttanut selkäkipujen hellittämiseen sekä ylipäätään auttanut pitämään huolta ryhmistä istuessa myös ilman tuota tyynyä (kuvittelen sen selkäni taa myös silloin kun sitä ei ole, joten olen muistanut korjata asentoa myös paremmin). Myös selällään nukkuminen onnistuu tuon kanssa tätä nykyä ihan OK. Oikein hyvä ostos.

Vuodenalku 2020

Tällä hetkellä yleisfiilis onkin siis oikein hyvä, vaikka selän kunto heitteleekin viikossa miten sattuu.  15kg painon tippuminen ketogeenisen ruokavalion avulla on jonkin verran varmasti auttanut nivel- ja jaksamisongelmiin, samoin varmasti myös selän kuntoon ainakin välillisesti. Parasta on myös nuo pohjalliset, jotka oon saanut takaisin käyttöön!

Mulla olisi vielä lähete kuntoutukseen tälle vuodelle, mutta en ole varma koenko enää tarvetta mennä ja löydänkö sellaista Jyväskylän alueelta, joka olisi sopiva. Sen pitäisi natsata niin sisällöllisesti (en tarvitse ruokaluentoja) sekä aikataulullisesti, joten täytyy varmaan käydä lääkärin juttusilla taasen.

*****

Välilevynpullistuma tulee todennäköisesti jossakin muodossa kulkemaan vielä pitkään mukana (en edes tiedä voiko se koskaan parantua kokonaan), mutta olo on tällä hetkellä paljon, paljon parempi ja siitä jos mistä olen iloinen.

Onko teillä joitakin vaivoja, joiden kanssa elätte jatkuvasti?