Hae
Hannamaria

Miksei kosmetiikkaa hyväksytä harrastukseksi?

Monesti saan kuulla siitä, miten kosmetiikka ja kauneus on paska harrastus. En tiedä edes ymmärtävätkö ihmiset kynsiä ja hiuksia sekä niiden hintaa, saatika meikkaamisen määrää tai palettien hintaa taivastellessaan suoranaisesti puhuvan mulle rakkaasta harrastuksesta negatiivisesti. Ei kaikki ole tietenkään negatiivista, mutta iso osa.

Meikitön

Kunnon kosmenörtti, jo muksusta asti

Oon jo todella pienestä asti ollut kiinnostunut tuoksuista ja hajuvesistä sekä kosmetiikasta. Meikkaamaan en aloittanut kuin vasta seitsemännellä luokalla (silloinkin vain peitin tummat silmänaluset ja laitoin ripsaria), mutta ensimmäinen kosmetiikkamuisto on mummon pienet tuoksuvoidepurkit eteiskalusteen päällä. Nykypäivänä nuoret taitavat aloittaa kosmetiikan käytön jo aikaisemmin kuin mitä itse aloitin.

Ensimmäiset kosmetiikkapostaukset kirjoitin aikaisempaan blogiini jo vuonna 2010 (blogi tätä nykyä piilotettu, thank god) ja siitä se testailun innostus lähti. Tuona vuonna aloitin ammattikoulun ja meikkasin silloin jo suhteellisen vahvasti myös arkena ja tykkäsin leikkiä väreillä yhdistäen ne intensiiviseen mustaan.

Meikitön

Harrastus siinä missä muutkin

Kosmetiikka ja kauneus on aivan harrastus siinä missä muutkin kuten vaikka lentopallo, pelaaminen tai jonkin asian keräily. Siinä ei välttämättä ole kausimaksuja, pelipäiviä tai tulostaulukkoa, mutta se tuottaa suuresti iloa, auttaa ajoittain tukemaan suomalaisia yrityksiä ja pienyrittäjiä sekä kehittää kriittistä ajattelua.

Saan aivan mielettömästi iloa siitä, että voin ottaa aamulla hetken itselleni ja pohtia millaisen lookin sinä päivänä tekisin vai teenkö ollenkaan. Innostun, kun näen upean uuden lanseerauksen. Rakastan, kun löydän jonkin upean tuotteen jota voin suositella muille. Sytyn, kun jokin suomalainen brändi saavuttaa uutta ja voin korvata ulkomaalaisia tuotteita kotimaisilla. Ihonhoitoon käytetty aika on mun suosikkiaikaa aamuisella sekä iltaisella.

Visuaalisena ihmisenä tykkään, että hiukset, kulmakavat sekä kynnet ovat huolitellut. Rakastan värejä sekä sitä, että voin harjoittaa tekniikkaa tämän taiteenmuodon kautta – kuten sanoin IS:n artikkelissa. On kiva kun on tavoitteita ja tietää, että tässäkin asiassa voi olla jatkuvasti vaan parempi – seuraavaksi aionkin paneutua entistä enemmän ainesosalistojen saloihin.

Mua inhottaakin se, että tätä ei monen silmissä nähdä ns. ”oikeana” harrastuksena. Mutta kuka on kellekin mitään sanomaan mikä on oikea harrastus ja mikä ei, HÄ?! Saman taistelun on varmasti käynyt lähes jokainen ”ala” kerrallaan, myös jalkapallo aikoinaan.

Työ siveltimet

Mitä jos se ei jää vain harrastukseksi?

Niinpä, auta armias jos muutat harrastuksesta sivutuloa tuovan setin. Oonkin siitä onnellisessa asemassa, että oon voinut yhdistää useamman intohimoni – kosmetiikka ja kauneus kombona valokuvauksen ja sisällöntuoton kanssa on asetelma, jossa en voi kuin voittaa. Nyt viimeisen kahden vuoden aikana olen myös alkanut saamaan vanhoista postauksista tuloa joutumatta jatkuvasti myymään uutta mainostilaa, vaikka sekin on vain tavoiteltavaa eikä siinä ole mitään väärää. Lähes kaikki blogista tuleva tulo menee sen kehittämiseen, jonka vuoksi käytänkin mainoslinkkejä ja teen kaupallisia yhteistöitä.

Blogin lisäksi oon tehnyt joitain meikkikeikkoja sekä ollut konsulenttina Sokoksella etenkin hajuvesipuolella ja tiettyjen merkkien edustajana. Tuolloin intohimo kosmetiikkaan tuntui olevan jotenkin hyväksyttävämpää, sillä siitä sai suoranaisesti  TES:n mukaista liksaa. Olisin voinut viettää päiväni tuoksuhyllyjen välissä ja kosmetiikkaa hiplaten vaikka ilmaiseksi, sen verran siitä työstä nautin. Se, että toteutan intohimoani osa-aikatyönä (ja vaikka en toteuttaisikaan), ei tee siitä yhtään vähäpätöisempää.

*****

Niin tai näin, aina väärinpäin. Tuo pätee sekä tähän, että niin moneen muuhun asiaan ylipäätään naisena olemisessa ja kaikissa valinnoissa joita elämässä tekee. Joku ei koskaan ole tyytyväinen ja kokee asiakseen kertoa toisille miten asioiden pitäisi olla.

En tiedä oliko tällä purkautumisella pointtia, kuten ”kupin nurite menemiselläkään”, mutta jos tämä jotakuta pistää ajattelemaan mitä kommentoi ja mihin sävyyn, on tehnyt tehtävänsä. 

Kuitenkin, loppupeleissä mulle on aivan yksi hailea mitä mieltä joku on mun harrastuksista, hiuksista, vaatteita, kynsistä tai mistään itseeni liittyvästä. Tärkeintä on että oon itse tyytyväinen ja jos en ole, silloin tapahtuu muutosta.

Onko teidän intohimon kohteita & harrastuksia joskus kritisoitu?

14 kommenttia

  1. Henriikka kirjoitti:

    Tää oli todella hyvä ja ajatuksia herättävä teksti! Eilen @jennipupulandia :n Instagramin tarinoissa oli paljon keskustelua siitä, miten tällaset feminiiniset mielenkiinnon kohteet, esimerkiksi juuri meikkaaminen, mielletään usein typeräksi hömpäksi, mutta sitten taas maskuliinisemmat asiat, kuten vaikka penkkiurheilu, mielletään ennemmin yleissivistäväksi ja kiinnostavaksi, vaikka se on ihan yhtä lailla hömppää kuin vaikka se meikkaaminen.

    Itsekin pidän meikkaamista harrastuksenani, vaikka en ehdi viettämään aikaa sen parissa nykyisin niin usein kuin haluaisin. Jatkuvasti tuntuu, että minun pitää todistella muille, että meikkaan koska itse haluan, en yhteiskunnan odotusten takia.

    • hannamariav kirjoitti:

      Kiitos! Ja mulla meni noi stoorit täysin ohi, mutta tärkeetä asiaa kuulostaa olleen! Välillä tulee aivan sama fiilis, että ”pitäisi” meikata muille tai muiden odotusten takia. Se vasta onkin turhauttava ajatustapa jonka muut luo ja saattaa kohdistaa, sillä meikkaaminen on aivan täysin itselle 🙂

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Ei läheisten toimesta, mutta vieraiden kyllä. Ja meillähän on juurikin sama harrastus ja rakkaudenkohde <3

  3. Diiskuneiti kirjoitti:

    En ymmärrä miksi arvostella toisten harrastuksia. Eikö se ole tärkeintä, että on jokin ihana harrastus ja palo sitä kohtaan. Mulle sanotaan aina, kun on kalenteri täyttyy kaikesta, että pitäiskö sun lopettaa se bloggaaminen, niin jäisi aikaa. Tuo kommentti ärsyttää mua joka kerta yhtä enemmän 😀

    • hannamariav kirjoitti:

      Sanopa muuta, mitä se muille kuuluu mitä muut harrastaa! Ja ai että toi on raivostuttavaa – se on aivan oma valinta että se kalenteri täyttyy kaikesta, pitäisikö muidenkin lopettaa työt ja harrastukset niin jäisi aikaa maata sohvalla? 😀

  4. Sari P kirjoitti:

    Jotenkin liikunnallisia tai vanhoja sivistysharrastuksia ei niin kritisoida, koska niillä on pitkät perinteet, vaikka niiden hinta voi olla suolainen. Varmaan vielä sata vuotta sitten meikkaavaa naista paheksuttiin ja asenteiden muuttuminen on kestänyt kauan.

    Sanon ylpeänä ja hymyillen olevani purkkiaddikti. Kenellekään se ei ole ollut tähän mennessä ylitsepääsemätön ongelma ja jos olisi, jättäisin hänen mielipiteensä omaan arvoonsa. Jos joku ei meikkiasiassa voi millään kyetä ylittämään omaa näkökulmaa ja antaa arvoa toisen mielipiteelle, ei todennäköisesti kykene tekemään sitä muutenkaan…

    • hannamariav kirjoitti:

      Sanopa muuta, noita mainitsemiasi ei todellakaan ei kritisoida ollenkaan samaan tapaan kuin monia muita. Ja samaa mieltä olet, silloin täytyy miettiä haluaako tuollaisen ihmisen olevan elämässä ja jos kyseessä on joku vieras, sen voikin jättää omaa arvoonsa 🙂

  5. Kata kirjoitti:

    Täällä myös yksi kosmetiikkaharrastaja!
    Olisi kiinnostavaa lukea tuoksuihin liittyviä postauksia! 🙂

    • hannamariav kirjoitti:

      Hei mahtavaa että näitä pyydetään! Mullahan on Tuoksutorstai-postaussarja erilaisista hajuvesistä, myös niiden ”ABC”-tyyppinen sarja on kiinnostanut tehdä jo pitkän.

  6. Minna M/ Kiljustenblogi kirjoitti:

    Minusta ihmiset, joilla on jokin intohimo ja kiinnostusen kohde ovat ihailtavia ja kiinnostavia. Oli se sitten meikit, pienoismallit tai urheilu. Eihän se ole minulta pois, jos joku on kiinnostunut asioista, jotka eivät minua kiinnosta. Negatiiviset kommentit ja toisten dissaaminen somessa taas saavat karvani pystyyn ja minut ärsyyntymään. Kommentoijien kannattaisi keksiä itselleen muuta tekemistä.

    • hannamariav kirjoitti:

      Sanopa muuta, se on ihailtavaa että on joku vahva mielenkiinnonkohde! Ja mietinkin, että he joilla on aikaa ja kiinnostusta negaa levittää ei varmaan ole ihan hirveästi sisältöä omassa elämässään…

  7. villananna kirjoitti:

    Jokaisella on omat kiinnostuksen kohteensa ja kerää itselle sellaista mikä tuottaa itselle iloa. Toiselle se on kosmetiikka, toiselle vaatteet. Itse en voi kritisoida toisen harrastusta kun omani ei ole sen parempi 😀

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *