Mulla on huomenna selkäleikkaus!

Jep, se on viimein todellista – selkäleikkaus. Kirjoitin viimeisimmässä koosteessa, että mulla on lääkäriaika selän kunnon ja sen tulevaisuuden arvioimiseksi. Kävin keskussairaalalla kirurgian polilla keskiviikkona 2.9. ja seuraavana päivänä mulla olikin leikkausaika varattu kahden viikon päähän eli 16.9.

Löydät kaikki selkänongelmiin liittyvät postaukset Selkäongelmat -tagin alta.

Kirurgi kertoi lisäarviota

Tähän alkuun on heti muuten annettava Jyväskylän Mehiläisen työterveyteen kiitosta. Kukaan julkisen puolen lääkäri ei kolmen vuoden aikana ottanu vaivoja kunnolla tosissaan. Nyt vasta viime syksynä ja tänä kesänä työterveydessä asia on otettu vakavasti.

Menin kirurgian polille (en ortopediselle niinkö ensin luulin) sen tiedon perusteella jota mulle oli työterveydessä kerrottu. Suurin osa tästä pitkin paikkaansa ja multa leikataan pois kaksi ”prolapsia” eli pullistumaa. Tämän lisäksi tehdään ”dekompressiota”, eli vapautetaan tilaa hermoille olla.

Lääkäri nimittäin käynnillä näytti mulle myös toisesta kulmasta otettua kuvaa, jossa alkoi näkyä hänen mukaansa ”uutta sisäänpäinkasvavaa luutumaa rangasta”. Eli hermo jäävät entistä kovempaan puristukseen tuon takia. Diagnoosina olikin ”Selkärankakanavan ahtauma” ja kiireellisyysaste R1 eli leikkaukseen mahd. pian jonojen salliessa.

Ensin tuli järkytys, sitten helpotus

Pyysin leikkauspäivää niin, että saisin töissä viikon verran varoaikaa. Meillä on sentyylinen työnkuva, että joku täytyy kouluttaa tekemään ne sun duunin pakolliset osat samalla kun muu kehitystyö jää tauolle. Selkä olisi leikattu jo heti varauspuhelua seuraavalla viikolla mutta koin, että 4,5 vuoden jälkeen voin odottaa lisäviikon sen antaessa mulle pikkuisen enemmän mielenrauhaa töiden ja elämän järjestelyn puolesta.

Keskiviikkona kun tulin lääkäristä en tehny mitään muuta koko iltana kun itkin. Itkin ja tein sotasuunnitelmaa sekä töihin, että blogin ja friikkutyön puolesta. Tiesin itestäni sen, etten tuu saamaan unta ellen hoida noita ajatuksia paperille ja onneks tein sen, sillä tuona yönä nukuin todella paljon paremmin kuin pitkään aikaan – vaikkakin vain vähän.

Torstaina mun piti kertoa työpaikalla pomolle asiasta. Huijarisyndrooma nosti päätään, sillä olin juuri tiistaina saanut tietää palkankorotuksesta ja nyt olisin jäämässä saikulle. Tuo oli vielä varmistunut keskiviikko-iltana ja esihenkilö sanoi tästä vasta torstaina kun keskusteltiin että olinko kerennyt katsoa mailin – no en ollut! Käytiin kuitenkin asia läpi, tehtiin gameplan ja oli aivan totta se, että ei palkankorotus ja sairasloma kulje käsi kädessä tai sulje toisiaan pois – se oli taas vain mun päässä. Hauska muuten, että sairaalalta soitettiin ajanvarauksesta samaan aikaan kun mulla oli pomon kanssa palaveri ja saatiin yhdessä tietää mun leikkauspäivä ensimmäisenä.

Torstainakin olin siis vielä aika itkuinen ja herkillä asian suhteen. Tunteisiin sekottui pelkoa, helpotusta, jännitystä sekä jo pikkuisen iloakin kaiken sen nyyhkyttelyn keskellä. Sain vielä puhuttua parhaalle kaverille sekä poikaystävälle asiaa läpi ja fiilis alkoi pikku hiljaa kääntyä iloksi. Perjantai olikin jo aivan uusi päivä ja saatiin myös työpaikalla asioita eteenpäin mm. sairasloman osilta.

Kuvat: Minnean muruja

Saikku-Hansu on täällä

Tai no vasta keskiviikosta alkaen. En ole koskaan ollut näin pitkällä sairaslomalla ja pakko myöntää, jännittää pikkuisen että miten kuntoudun ja kuinka saan ajan kulumaan. Paikalleen kun ei saa kuitenkaan jäädä, mutta rehkiä ei saa vaan kuntoutumisen pitää olla venyttelyä, pientä kävelyä ja muuta useamman kerran päivässä.

En saa istua ainakaan kuukauteen leikkauksen jälkeen useamman tunnin verran, kumarrella saatika nostella mitään painavaa – tässä suhteessa mikään ei kyllä muutu, sillä en ole ole noita voinut tehdä pitkään aikaan. Mitään apuvälineitä ei tule tarvita leikkauksen jälkeen, vaan kävelyn ja pukemisen yms tulisi sujua itse ongelmitta.

Kukaan ei voi vielä tietää miten pitkän saikun joudun pitämään. Vähintään kaksi viikkoa tuleman olemaan päivätöistä poissa, mutta kukaan ei voi tietää onko se vain tuo ajanjakso vai kenties parisen kuukautta. Mun täytyykin siis saada mahdollisimman paljon sisältöä blogiin valmiiksi ja toteuttaa töissäkin kaikki mahdollinen mitä voin, jotta voin hyvillä mielin jäädä saikulle. Haluan nimittäin keskittyä lepoon enkä stressaamaan mm. sisällöntuotannosta, joten kuvailen ja kirjoitan ennakkoon niin paljon kuin voin.

*****

Semmoista! En olisi koskaan sarjassakin kilpaa pelanneena lentopallojunnuna ja 4-6 kertaa viikossa aikoinaan urheilleena uskonut, että 26-vuotiaana joudun selkäleikkaukseen. Kaikki sukurasitteet toki oli (isältä leikattu pullistuma kahdesti, vaivaa setää jatkuvasti, mummolla oli osteoporoosi yms), mutta ei sitä silti omalle kohdalle uskonut – nuorena teki niin paljon sen eteen ettei samaan tilanteeseen joudu mutta niin sitä tässä vaan ollaan.

Toivon tuon leikkauksen jälkeen ”kipuvapaata” elämää. Toki kivun tyyli vain muuttuu alkuun, mutta odotan jo sitä päivää kun voin mennä ilman jatkuvaa puutumista, säteilyä ja kipua. Ehkä sitä joskus vielä pääsee lentopalloonkin kiinni, kuka tietää – isäni ainakin pääsi. Vesijuoksemaankin pääsyä odotan, sitä kun ei tietenkään voi tehdä ennen haavojen paranemista.

Onko teitä koskaan leikattu?