Vuoden 2018 tavoitteista
Perinteisiä uuden vuoden lupauksia en tänä vuonna halunnut tehdä. Sen sijaan halusin asettaa itselleni ensisijaisia tavoitteita tulevalle vuodelle, joihin pyrin aktiivisesti koko vuoden ajan. Nämä väli- ja päätavoitteet auttavat tsemppaamaan itseä ihan eri tavalla kuin pelkkä ”uuden vuoden lupausten” teko!

Terveys
Ei ole mikään salaisuus, että painoa on viimeisen kahden vuoden aikana tullut ihan järkyttävä määrä. Kolmessa vuodessa olen lihonut noin 25 kiloa, joka on reilu parikymppiselle melko uskomatonta. Silloin tällöin olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja kolmesta viiteen kiloon tiputtanut, mutta varsinkin talvella 2016 välilevynpullistuman iskettyä on paino ja sen myötä motivaatio karannut käsistä.
Silloin tällöin olen viikon tai kahden salikauden pitänyt päällä, mutta joko selkä on tästä ottanut nokkiinsa tai olen laittanut työnteon sekä opiskelun oman terveyden edelle. Kun Lontoossa en päässyt päivääkään ilman selkäkipuja, sisuunnuin pienen henkisen kuopan jälkeen ja en halunnut enää kerryttää painoa saatika joutua kärsimään noista kivuista. Ne nimittäin tälläkin hetkellä muistuttavat itsestään, kun olen istunut hoitmassa blogi- ja kouluhommia koko päivän.
Alkuun on pakko aloittaa kevyesti ja hoitaa ruokapuoli kuntoon. Olen ajatellut kirjoittavani tästä hiukan enemmän, sillä meikä jos kuka tietää millaisessa kuopassa voi urheilutaustainen nuori olla noin nopean painonnousun jälkeen sekä henkisesti että fyysisesti. Pitkään sitä koitti itselleenkin väittää ettei asia haittaa ja harvemmimpa sitä kukaan ulkopuolinen on huomannut, mutta kyllä se seinä jossain tuli vastaan. Onneksi tuli kuitenkin jo tässä vaiheessa ja apuna on sekä avopuoliso, että Elefit (jonne löytyy teille mun kautta myös diili!)

Parisuhde
Me ollaan Jullin kanssa aika erilaisia ihmisiä, mutta silti omataan joitain samoja ominaisuuksia. Etenkin nämä samanlaiset ominaisuudet saattaa aiheuttaa välillä harmia, sillä vittuunnutaan ja lepytään melkein samassa tahdissa ja etenkin ruokavalion kanssa jos toinen naukkailee herkkuja, leviää se toiseenkin. Meillä huumori on mun mielestä ainakin mahtavaa, jolla jaksetaan välillä liiankin kiireisen ja toisinaan ”rankan” arjen läpi. Ne huonot puolet meillä molemmilla vissiin on aika neutraaleja kuitenkin, sillä yleensä ärsyynnytään vaan niistä pienistä asioista – ja sit taas jokseenkin lepytään.
Sunnuntaina 7.1. sain Jullilta työvuoron aikana sellaisen kauppalistan, jota en ole koskaan saanut: rahkaa, ananasmurskaa, shakereita ja heraa. Nämä jos mitkä toin niin suurella ilolla kaupasta, sillä tähän asti listat on olleet erittäin erilaisia. Toivon, että molempien sisuuntuminen kestää pidemmälle kuin muutaman kuukauden sillä me molemmat tarttetaan sitä.
Toivon, että molemmat saadaan parempi olo paremman ruokavalion kautta ja rahatilanteen salliessa tehdään yhdessä muutakin, kun tuijotetaan Netflixiä ja käydää ravintolassa. Tai no, ei me Netflixiä ja ruokaa kokonaan hylätä koska etenkin elokuvat on molempien kiinnostuksen kohde – vielä kun löydettäs enemmän paikkoja joista molemmat saa mieleistään ruokaa. Toivon siis enemmän yhteistä aikaa ja tekemistä, parempia olotiloja ja ylipäätään parempaa mieltä.

Blogi, työt ja opiskelu
Aion hakea vaihtopaikkaa syksylle 2018. Olin opintojen alkuvaiheessa epäileväinen koko asian suhteen, sillä en tiennyt miten saisin opiskeluni rytmitettyä, kuinka mieli kestäisi kaiken rahallisen stressin ja pystyisinkö silti valmistumaan havittelemassani 3,5 vuodessa. Nyt tiedän, että tulen noista kaikista selviämään varmaan ihan hyvin. Toivonkin, että vaihtopaikka aukeaa niistä paikoista joista haluan. Tämän kevään opinnot tulevat toivottavasti parin projektin ohessa menemään hyvin, aion niistä teitä päivittää hiukan paremmin tulevaisuudessa.
Työt on alkaneet hitaasti nyt alkuvuonna. Mulla oli työpaikan muutosten takia vain pari vuoroa, joten ensi kuun rahatilanne näyttää heikommalta kuin koskaan ennen opiskeluiden aikaan. Tästäkin kuitenkin toivottavasti selvitään kenties pienellä vanhempien avulla ja toivon että keväälle töitä olisi enemmän.
Friikkupuoleen sen sijaan tahdon tulevana vuonna panostaa enemmän – joten mikäli tarvitsette valokuvaajaa, graafikkoa (digi ja printti), apua verkkosivujen & somen & hakukoneoptimoinnin & sisällöntuotannon & asiakaspalvelun kanssa niin otan töitä erittäin mielellä vastaan. LinkedIn -profiilini avulla pääset hyvin kärryille ja joitain työnäytteitäni näet portfoliostani. Laskutan Ukko.fi:n kautta joten niistä ei tarvitse huolehtia!
Blogin tulevaisuus on vielä melko auki. Jotakin muutosta tahdon tänä vuonna tehdä ja kehittää blogin ohella lisäksi videotuotannollista puoltani Youtube -kanavallani. Pyrin myös enemmän viikoittain olemaan läsnä puheen ja videon muodossa Instagram storiessa enkä vain silloin, kun jotain erittäin erikoista tapahtuu. Olisiko teillä postaustoiveita tai jotain, josta haluatte erityisesti kuulla?
Näillä ajatuksilla lähden viemään vuotta 2018 eteenpäin. Toivotaan että vuodesta tulee hyvä, jopa hiukan parempi kuin vuodesta 2017 ja esimerkiksi kesätyöpaikka lohkeaisi jo melko pian.
Millainen tulee teidän vuodesta 2018?
Vuosi elämästä 2017
Tänä vuonna onnistuin puoleen väliin vuotta asti pitämään kirjaa siitä, mitä vuoden mittaan kuukausissa tapahtui ja thank god sain sen aikaiseksi! Olisi nimittäin pikkaisen erilainen alkuvuosi tullut kuvailtua jos olisin jättänyt nämä kirjoittamatta. Mutta hypätään pikakelauksella vuoteen 2017!

TAMMIKUU. Vuosi aloitettiin hastattelulla Keskisuomalaisen juttuun, joka julkaistiin Helmikuun puolella. Kirjoittelin selkäongelmista, jotka ovat tänäkin vuonna vaivanneet ihan urakalla. Tammikuu oli täynnä töitä, opintojen jatkumista ja vitutusta julkista liikennettä kohtaan. Rakastuin uuden kalenterin korkkaamiseen ja yritin ylläpitää jonkinlaista herkkulakkoa. Tein oman osani Power of Makeup -haasteeseen.

HELMIKUU. Pääsimme Jyväskyläläisten bloggaajien kanssa osallistumaan Foodinin bloggaajatapahtumaan, jossa tehtiin raakasuklaatyöpajassa omat raakasuklaat! Kokeilin erilaisia kotitekoisia kuorintoja ja ihana Heta kävi haastattelemassa lehtien juttupankkiin kahden eri aiheen tiimoilta, noita juttujakin taisi pari lehteä napata itselleen pankista.
Varattiin uudelle vuodelle reissu Lontooseen, jota sitten odoteltiinkin into pinkeänä loppuvuosi! Loppukuusta tuli käytyä fysiatrilla, joka antoi muutamat keskivartaloa vahvistavat ohjeet kuntosalille selän kuntouttamista varten. Julkaisin myös ekoja Bloopers -kuvia.

MAALISKUU. Kiireisin kuukausi koko kevään aikana, jolloin tuli tehtyä töitä melkein täysipäiväisen verran ja jonka ohella koulu jatkui jatkumistaan melkein kyllästymiseen asti. Julkaisin yllättäen 18 postausta, joka on melko paljon ottaen huomioon kaikki muu. Kirjoittelin siitä, miten opin olemaan kameran edessä.
Kävin ensimmäisen kerran Thaikuntonyrkkeilemässä ja olin positiivisesti yllättynyt siitä, että kunto ei ollut tippunut niin paljon kuin olin odottanut. Julkaisin ensimmäisen My day -videon. Ihon kunto otti myös harppauksen parempaan, en ole ihan varma vaikuttiko veden juonti tai muu vastaava herkun vähentäminen tähän niinkin paljon.

HUHTIKUU. Saksalainen kaveri oli jälleen Suomessa alkukuusta. Me vietettiin pari mukavaa iltapäivää shoppaillen, syöden ja hengaten, jotka tuli todella tarpeeseen usean deadlinen kanssa. Kirjoittelin siitä, mitä tuolla hetkellä toivoin ja odotin. Hain myös opinnoissani kärkeen, tarkemmin sanottuna Brändikärkeen jonne loppujen lopuksi pääsin.
Selkä kipuili jälleen jonkin verran, joka hidasti menoa pikkaisen niin sali- kuin työrintamalla. Kävin Indiedaysin päivätapahtumassa näyttämässä naamaa ja karkaamassa kiireistä kuukautta pakoon. Tutustuin ensimmäistä kertaa Ziajan vuohenmaitotuotteisiin Bette Boxin innoittamana.

TOUKOKUU. Kuun alussa oli kevään viimeiset kouluhommat saatu pakettiin ja parin viikon semi-loma ennen kesätöitä. Sain itseni kammettua useamman kerran salille sillä selkä ei reistaillut, jolloin kirjoitinkin yhteistyösalini Elefitin kanssa treeniohjelman tälle selälle. Myin käytettynä edellisen kamerani ja hommasin uuden Olympus OM-D EM-5 Mark2:n tilalle joka oli paras päätös hetkeen.
Kävin Helsingissä kertaalleen Kauneusseminaarissa viettämässä todella valaisevan ja kivan päivän. Puunattiin meidän nyt jo talviteloilla oleva kesäauto Opel Kadett D kuntoon. Toteutettiin Bette Beautyn kanssa yhteistyössä video arkimeikistä silmälasien käyttäjille.

KESÄKUU. Olin kokopäiväisenä töissä chattailemassa asiakkaiden kanssa, ja se jos mikä meinasi joskus raasta hermoja. Esittelin ensimmäistä kertaa blogissa ihastukseni Ziajan päivävoiteisiin. Toteutettiin kanssabloggaajien kanssa yhdellä paletilla 10 erilaista meikkiä. Kesä teki tuloaan ja päädyttiin uusimaan hiukan meidän parvekkeen ilmettä.
Kävin sekä Helsingissä että Tallinnassa nopealla parin päivän lomareissulla, jossa päästiin tutustumaan Signe Seebidin tehtaaseen Tallinnassa ihan videolla asti! Pyöräilin ahkerasti paikasta toiseen ja etenkin työmatkat oli ihana pyöräillä satoi tai paistoi.

HEINÄKUU. Toi tullessaan vain muutaman työvuoron ja erittäin paljon vapaa-aikaa. Niinkin paljon, että meikäläisen pyörä päästiin pöllimään omasta kotipihasta ja jouduin uuden hommaamaan tilalle. Ja jonka tuo avopuoliso päätti sitten tuhota ajelemaan lähtiessä onneksi huollon kuitenkin maksaen. Heinäkuu toi mukanaan myös Suomipop-festivaalin sekä uudistuneen Jalo Kitchen & Loungen blogidinnerin. Loppukuusta valmistauduin taas henkisesti töihin menoon elokuun ajaksi.

ELOKUU. Juuh, eli koko kuukausi täysipäiväisenä töitä. Pohdin loppukuusta miten aion saada yhdistettyä useamman työn, opiskelut, blogin sekä muun elämän ja kuten syksy osoitti, eihän siinä kovin hyvin käynyt aikataulutuksesta huolimatta. Jaoin mun parhaat vinkit punakuparin hiusvärin ylläpitoon, joita voi toki soveltaa muihinkin väreihin.
Rakastuin BodyBoomin kahvikuorintoihin ja intoilin ihan järkyttävästi Urban Decayn Naked Heat -paletin lanseerauksesta Suomessa. Huomasin myös, että yksissä kuvissa mulla oli ehdottomasti kolme lempparivaatetta päällä, joissa suunnilleen asuin koko kesän ajan.

SYYSKUU. Opinnot alkoivat taas ja jännitys oli ensimmäisenä viikkona suuri – oli täpärällä, että en päässyt muutamalle kurssille sisään ja syksystä olisi tullut melko laiha opintopisteiden tiimoilta. Saatiin julkaistua Marian kanssa kuvattu 40 kysymystä kauneudesta -video! Olin juuri hommannut uuden tietokoneen, kun päätin sitten mokata ja poistella muutamat melko tärkeät kuvat ja tiedostot tuolta uudelta koneelta.
Parisuhteessa oli hiukan hankaluuksia, sillä Jullin synttärit aiheutti meikäläiselle kaiken muun päälle stressiä ja perseelleenhän ne män. Olin kipeänä lähes koko syyskuun sekä lokakuun, jonka vuoksi salikertojakin kertyi ehkä pari. Huoh.

LOKAKUU. Kipeänä olo jatkuu, joka kostautuu sitten selkäkipuna liikkumattomuuden vuoksi. Parasta ikinä. Kurssit oli jo hyvässä vauhdissa ja opinnot tuntui sujuvan ihan hyvin. Töitä oli juuri sopivasti niin, että vapaa-aikaakin jäi ja se taasen näkyi postausmäärissä. Ärsytystä silti alkoi aiheuttaa erään Brändikärjen ja muissa kursseissa mukana olevan toiminta, joka jatkui itse asiassa koko samperin syksyn.
Iloa tuotti I love me -messut loppukuusta sekä mukava syysloma. Kävin myös laitattamassa hiukset syyskuosiin ja sain teillekin vielä edelleen voimassa olevan alekoodin Kampaamo Lumoon! MAC Cosmetics myös pisti oman pisteensä pystyyn Jyväskylässä, jeij!

MARRASKUU. Mikä ihmeen kuukausi tämä oli olevinaan? Huomasin hyvin miten työt, opiskelut ja liian kiireinen aikataulu alkoi ottaa mielen sekä kunnon päälle ja fiilis alkoi laskea, vaikka se ei ulos ehkä heti näkynytkään. Vietettiin kunnon ostoviikonloppua loppukuusta ja annoin esimakua Instagramissa arvonnan puolesta hannamarian omasta joulukalenterista.
Opintojen viimeisiä deadlineja vietiin ja ryhmätöitä toisen perään riitti ihan järkyttävästi opintojen puolesta. Niin ja hei, just kun olin flunssasta selvinnyt niin se palasi loppukuusta! Jeij. Not. Onneksi joulufiilis alkoi mieltä nostattamaan jossain vaiheessa.

JOULUKUU. Phuuuuuh viimeinkin vuosi paketissa! Syksy oli todella rankka niin fyysisesti kuin henkisesti ja thank god tässä kuussa pääsi rentoutumaan ihan urakalla. Jouluostokset olin tehnyt jo marraskuun puolella ja kuun alussa, joten niistä ei tarvinnut ressailla.Puhuin sekä Lushin joulufiiliksen tuovista tuotteista, kuin julkaisin viimeinkin oman osanikin Kauneusbloggaajien Face chart -haasteeseen!
Joulusiivoukset tuli työvuorojen vähyyden vuoksi tehtyä ajoissa flunssasta huolimatta, jeij! Joka perjantai ilmestyi joulukalenterin luukku joita aukesi yhteensä 4. Lontoo oli ihan mahtava ja siellä vietettiinkin vuodenvaihde. Aion tuosta tehdä vielä videokoosteen sekä postausta.
Tykkäsin erittäin paljon tehdä tuota kalenteria ja perinnettä melko varmasti jatkan vielä ensi vuonnakin 😉 Aloin myös laajentaa Youtuben puolelle ihan hyvin, pari videota kuukaudessa blogin ohella on aika jees! Lontoota odoteltiin todella paljon ja löyhistä suunnitelmista huolimatta reissu oli aivan mahtava. Flunssa oli seurana kolmesta neljään viikkoa, mutta hellitti viimein loppukuusta.
Sellainen vuosi meikäläisellä! Olen jo todella täpinöissäni alkavasta vuodesta ja toivon että siitä tulee entistä rauhallisempi, onnellisempi ja kaikin puolin parempi. Suunnitelmia on jo jonkin verran ja ajattelinkin tehdä tavoitepostauksen tulevasta vuodesta. Tuleva tammikuu ainakin näyttää melko rauhalliselta töiden puolesta, joten pääsen keskittymään juttuihin joita oikeasti haluan koulun ohella tehdä! 😉


16