Hae
Hannamaria

Arkimeikki ilman meikkivoidetta

*Sisältää mainoslinkkejä

Kevät tekee tuloaan ihan todella kovaa vauhtia ja itse huomaan sen omissa meikkirutiineissani ensimmäisenä. Arkimeikki ilman meikkivoidetta, kevyemmät silmämeikit ja pirteämmän väriset huulet ovat varmoja kevään merkkejä itselleni.

Arkimeikki ilman meikkivoidetta Arkimeikki ilman meikkivoidetta

Yksi aamu heräsin fiilikseen, jossa en enää halunnut laittaa kasvoilleni perinteistä ja ”talvista”, hiukan tuhdimpaa meikkipohjaa kun olin kuitenkin menossa vain konttorille harjoitteluun, enkä esimerkiksi Sokokselle töihin.

Vakkarituotteeni Lumenen CC-voide jota tälläisinä hetkinä ja -kausina käytän oli tietenkin talvisävyssäni loppu, joten turvauduin melko uuteen tuttavuuteen josta jo postauksen teinkin; kyseessä on Lumene Instant Glow Fresh Skin Tint -sövyvoide.

Arkimeikki ilman meikkivoidetta Arkimeikki ilman meikkivoidetta

Kuten ihostani huomaa, on etenkin poskien alue alkuvuodesta kärsityn räjähdyksen vuoksi arpien vuoksi hiukan laikukas. Näissä kuvissa minulla on iholla tuotteet tällä tavalla levitettynä:

  • Koko kasvoilla sävyvoide aivan silmänympäryksiä ja kaulaa myöden
  • Peitevoidetta silmien alla, leuassa sekä nenänpielissä (myöhemmin olen laittanut sitä myös poskien pahimpiin arpikohtiin, mutta niin ei ole tässä kuvassa)
  • Puuteri ainoastaan silmien alla, nenänpielissä, otsassa pääosin kulmien välissä sekä leuassa

Arkimeikki ilman meikkivoidetta Arkimeikki ilman meikkivoidetta

Muutoin arkimeikkini on melko sama tämän pohjan kanssa kuin muutenkin. Päivittäin riippuu se, miten paljon huulituotetta tai silmämeikkiä jaksan laittaa ja tässä on aika arkinen lopputulos, sillä aamulla fiilistä ei ole ollut juurikaan tehdä sen kummempaa silmämeikkiä (ruskeaa luomivakoon ja shimmeriä sisänurkkaan sekä kulmaluulle).

Tästä myös näkee hyvin sen, miten maltillisesti käytän arkena konttorille mentäessä ylipäätään meikkiä varsinkin silloin, kun kävelen töihin ja aikaa ei ole kuin se 10-15 minuuttia istua kahvin kanssa aamulla paikallaan (mukaanlukien nopea meikki).

Ennen näiden kuvien nappaamista olin muutenkin jo juoksemassa ovesta (kuten kaulaan jääneestä nauhasta näkyy), mutta onneksi tajusin nämä aamun valossa ottaa! Miten hullua muuten, että jo puoli 8 pystyi tälläiset napsia ja aurinko laskee nykyään todella myöhään!

KÄYTETYT TUOTTEHET

(* -merkitty on saatu tuote)

Pohja:
*Lumene Instant Glow Fresh Skin Tint -sävyvoide (postaus tuotteesta)
*L’Oreal Infaillible More Than Concealer -peitevoide (sävy 324 Oatmeal)
Lumene Longwear Blur Powder Foundation SPF15 (sävy 0 Light Ivory)
*Physicians Formula Murumuru Butter Bronzer -aurinkopuuteri (postaus tuotteesta)
*KICKS Beauty Blush Palette -poskipunapaletti (versio Cherry On Top)
*Lumene Invisible Illumination Instant Illuminizer (sävy Rosty Dawn)
Maybelline Master Chrome Metallic Highlighter (sävy 050 Molten Rose Gold)
Urban Decay All Nighter -meikinkiinnityssuihke

Silmät & kulmat:
Juvia’s Place The Nubian -paletti (miniversio)
IsaDora Inliner Kajal (56 Blonde)
Maybelline Snapscara -ripsiväri (postaus tuotteesta)
Tanya Burr Selfie Sculpt -kulmakynä
Benefit Gimme Brow -kulmakarvageeli

Huulet:
Lipstick Queen -huulipuna (sävy Frog Prince)

————————

Sellainen on arkimeikki ilman meikkivoidetta! Tästä Lumenen sävyvoiteensa on tullut jo ihan todella, todella vakkarituote. Ainoa huonot puoli jonka keksin on hinta, sillä tämä puteli on lähemmäs 30€.

Tuokin on sellainen hinta jonka kyllä maksaa mielellään kun lopputulos on priimaa ja tuote kaikin puolin tähän tarkoitukseen mahtava, mutta pieni hämmennys minulla on sillä Lumenen CC-voide on n. 15€ luokkaa. Ehkä tämä sävyvoide on sitten hiukan hoitavampi ja tuon vuoksi maksaa enemmän, kuka tietää – itse kuitenkin etenkin tähän vuodenaikaan käytän sen alla vielä kosteusvoiteet ja vastaavat kuitenkin.

Oletteko te jo siirtyneet ”kevätmeikkiin”?

Lue myös: 5 x Edullinen opiskelijan arkimeikkituote + alekoodi

10 suoraa kysymystä rahasta

Raha. Woop!

Mulla on ollut jo aikaa sitten tarkoituksena tehdä raha-aiheinen postaus, sillä en kestä niitä ”tabuja” ja kaikkea ”salailua” joka sen ympärillä edelleen vallitsee. Bongasinkin sitten Natan WTD -blogista tälläisen kysymyslistan ja tein listasta hiukan omaan suuhun ja elämäntilanteeseen sopivan! Hän on myös linkannut liudan muita vaikuttajia jotka raha-asioista tuottaneet sisältöä, joten lisälukemista löytyy tuolta.

Näin alkuun on kerrottava, että sanoisin olevani melko hyvä rahan käyttäjä. Olen pienestä asti oppinut vastuullista rahankäyttöä ja ihan miten pienet tulot tahansa, on ne suurimmaksi osaksi (etenkin yksin ollessa) riittänyt. En tykkää excel-budjeteista, mutta rahanhallintaa helpottavia äppejä, kuten Pivoa, käytän tälläkin hetkellä. Mulla on myös erillinen ruokatili, opintolainatili, säästötili sekä käyttötili.

Lindex raha Lindex raha

1. Paljonko tienaat?

Hehe, rehellisesti tällä hetkellä n. 0-200e kuussa. Viime vuonna tilanne oli aivan eri, sillä kävin kahdessa osa-aikatyössä blogini lisäksi. Nyt tulonlähteinä on vain toinen osa-aikatyö (konsulenttihommat) ja vuoroja on sielläkin ollut melko nihkeästi (eikä kaikkea voi ottaa edes vastaan tämän keväisen työharjoittelun takia) + blogin kautta sekä friikkuna tulevat tulot. Blogi- tai friikkuliksaakaan en nosta joka kuukausi, vaan säästän niitä ns. ”pahan päivän varalle” ja kesälle käyttämissäni palveluissa.

Tähän lisään vielä, että tällä hetkellä elelen Kelan avustuksella sekä opintolainalla noiden itse tienaamieni tulojen ohella. Asumistukea saan maximit n. 316e, opintotukea 225e (olisi 250e, maksan siitä verot) ja loput tulee opintolainasta (jota tosin yritän säästellä mahdollisimman paljon, mutta josta siirrän esim. vuokran loppuosaan, laskuihin ja ruokaan tietyn määrän kuussa).

2. Mihin sijoitat? Mihin sijoittaisit juuri nyt?

Sijoitan laatuun ja hyvään ruokaan. Sanontahan menee niin, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa (okei, ei päde tämäkään kaikkeen).

Tällä hetkellä haluaisin sijoittaa ASP-tilille tietyn summan, jotta voisin lähivuosina ostaa asunnon vuokraamisen sijaan. Tuohon en kuitenkaan (taas) halua sitoutua, mutta pyrin vähintään 50€ pistämään joka kuukausi pitkäaikaiselle säästötililleni jopa näistä olemattomista tuloista. Jos en joutuisi Kelalle maksamaan vielä ensi vuoden maaliskuuhun asti 50€ kuussa perittävää opintotukea, olisi mulla jo näillä tuloilla ASP-tili.

Lindex raha

3. Paljonko löytyy lainaa (etenkin opintolainaa)?

Niinpä, kävin tarkistamassa ja näin kolmannen vuoden keväällä opintolainaa löytyy hiukan reilu 16,000€. Vielä on ainakin ensi syksy nostettava ja todennäköisesti nyt tuleva kesä, sillä haluaisin keskittyä opparin ja parin kurssin tekoon jotta valmistun ajoissa (toki jos hyviä töitä löydän ja saan jostakin, pistän ne todennäköisesti etusijalle).

Lasken myös n. 980€ luottokorttivelkani lainaksi. Kohta päästään mun mielipiteisiin luottokorteista, mutta voin jo nyt sanoa että inhottaa kun luottokorttivelkaa on vieläkin kohta yli 1,5v sitten tehdyltä Lontoon reissulta jäänyt maksettavaksi. Jouduin myös käyttämään viime syksynä parissa kohtaa luottokorttia Englannissa opiskelijavaihdossa, sillä Visa Electron ei toiminut esimerkiksi lippuja varatessa tai ostoksia tehdessä.

4. Onko sinulla koskaan ollut pulaa rahasta?

On. Ja tällä hetkellä yksin asuvana opiskelijana tilanne on itse asiassa parempi kuin jossain vaiheessa parisuhteessa ollessa ja yhdessä asuessa (toki nykyään vanhempani auttavat etenkin terveyteen liittyvissä kuluissa jonkin verran, aikaisemmin en tuote suvainnut ollenkaan). Rahaa meni ties milloin mihinkin rahareikään (omasta ja toisen valinnasta), jonka vuoksi välillä piti parin laskun maksua siirtää jotta sai ruokaa ennen seuraavaa palkkapäivää eikä luottoa tarvinnut käyttää. En yhdessä asuessa myöskään ollut oikeutettu asumistukeen, jonka vuoksi töitä piti tehdä extrapaljon jopa loppuunpalamisen uhan siintäessä horisontissa.

Köyhyysrajan alapuolella on tullut (ja on edelleen) oltua, mutta en koskaan koe että olisin ns. tyhjän päällä ollut. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että vanhempani pystyvät tukemaan silloin kun oikeasti tarvitsee ja se ei tuota heille itselleen taloudellisia ongelmia. Olen pienestä asti oppinut kuitenkin vastuullista rahankäyttöä, joten en koe koskaan olleeni superpahasti pulassa, vain hiukan ahdingossa.

Lindex rahaLindex raha

5. Missä asioissa pihistät ja missä panostat? Ja: Mihin käytät eniten rahaa arjessa? Tuhlaatko mihinkään?

Nykyään panostan terveyteen sekä laatuun. Juuri sain kustomoidut pohjalliset, ostin uudet citylenkkarit / tennarit sekä töitä että kesää varten (lähinnä koska uudet pohjalliset eivät sopineet vanhoihin tennareihin, mutta käytän nekin kuitenkin loppuun ja hyväkuntoiset pistän myyntiin). Ruokaan menee paljon rahaa niin ulkona syömisen osalta kuin eväidenkin tekoon, samoin vuokraan ja tietyin väliajoin kampaajalle.

Voisin asua vaikka puolet halvemmallakin tällä hetkellä, mutta arvostan omaa rauhaa, tilaa sekä miellyttävää asuinympäristöä niin paljon että maksan ennemmin mieluisasta kodista kuin siitä pihistän. Tiedostan aika hyvin, että arjessa menee ihan liikaa varoja ulkona syömiseen (käyn vähintään kerran viikossa joko ulkona lounaalla tai raflassa illalla ja tämä on sellainen johon haluaisin muutoksen).

Muuten en hirveästi tuhlaile, sillä esimerkiksi kosmetiikkaan menevää rahaa en laske tuhlailuksi vaan osaksi harrastusta ja blogin kuluja. Pihistän sitten taas kulkemisesta (menen kävellen, pyörällä tai bussilla enkä omista omaa autoa), en polta ja alkoholiakin käytän nykyään aikaisempaan verrattuna vähemmän ja se raha mitä muilla menee yöelämässä rillutteluun, käytän itse muuhun (kuten vaikka siihen ulkona syömiseen ja hyvään viinipulloon).

6. Mitä mieltä olet luottokorteista?

”Oikein käytettynä” olen puolesta, mutta tavallaan myös vastaan. Mun mielestä luottokortti on ihan käytännöllinen etenkin ulkomailla jos esimerkiksi muut kortit ei toimi (kuten mulla on käynyt) ja osa hotelleista vaatii luottokortin tiedot tai sen avulla otetun pantin minibaarin auki saamiseksi. Eli järkevästi käytettynä tai suurempien ostoksien (kuten patjojen ostoon, sillä omassani korko ainakin on sen verran matalampi kuin vaikka Klarnan) ovat OK, mutta jos elää jatkuvasti yli varojensa niin paljon että tuolta tulee maksaa esimerkiksi ruokia tai laskuja kun ei varat muuten riitä, niin sitä en ymmärrä.

7. Miten aloitit säästämisen?

Olen säästänyt koko pienen ikäni vaihtelevasti, joten en muista oikeastaan miten sen aloitin. Koitan kuitenkin vähäisistäkin tuloista pistää hiukan säästööt (edes sen 20€ kuussa pitkäjänteisesti), sillä siihen mut on opetettu. Säästäminen on välillä ollut pidempiaikaisempaa, välillä lyhytaikaisempaa (kuten säästämistä lomamatkaan tai säästämistä ylipäätään ”pahan päivän varalle”).

Kuitenkin heille, jotka haluavat aloitella säätämistä annan pari vinkkiä: laske paljon kuukaudessa sulla on ns. ”ylimääräistä käyttörahaa” pakollisten menojen jälkeen (ruoka mukaanlukien) ja pistä siitä haluamasi prosenttisumma joka kuukausi säästöön (esim. 5-20% tuosta summasta) niin summa alkaa pikku hiljaa kertyä. Asuntoa varten on hyvä pistää ASP-tili pystyyn, jossa minimisumma kuukaudelle on 50€. Opparitoverini kehui myös OP:n Säästölipasta, jossa jokaisesta kortin maksutapahtumasta menee tietty (itse säädetty) summa säästöön ja hänen palautteensa mukaan on tuo ihan todella helppo tapa säästää, sillä korttia tulee käytettyä ihan huomaamatta!

Lindex raha

Kuvat: Meri / Minnean muruja

8. Miten suhtaudut isoihin ja yllättäviin rahamenoihin? Esimerkiksi, jos jotakin kallista hajoaa.

Ensimmäinen reaktio on tottakai god damn it fuckedifuckfuck, mutta kyllä se siitä. Osa asioista on sellaisia että niitä ei edes tarvitse ostaa heti uudelleen (esim. tiskikone näin yhden hengen taloudessa), osa taasen tuottaa enemmän päänvaivaa kun ne pitäisi saada heti (esim. tietokone omalla kohdalla).

Tälläistä hajoamista varten on mun mielestä todella hyvä olla tuo luottokortti (suurimmassa osaa tapauksissa, kannattaa tosiaan ne korko- ja maksukulut tarkistella tässäkin tilanteessa eri vaihtoehdoilta). Osamaksulla tosiaan saa nykyään niin helposti isommat hankinnatkin tehtyä kun on luottotiedot kunnossa niin ei ärsytä ihan niin paljon.

9. Mitä tekisit, jos saisit ylimääräiset 10 000 euroa?

Maksaisin pois Kelan takaisin perimää opintotukea vuodelta 2016 sen loput 550€ mitä sitä on, maksaisin luottokorttivelkani pois (n. 980€), maksaisin velkani äidilleni (viime syksyn asuntolakustannukset 3500€), pistäisin pitkäaikaissäästöön 2000€ (esim. asunnon käsirahaa varten), siirtäisin ruokatilille suoraan 1000€ ja loput (n. 1900€) säästäisin siihen, että pääsen ulkomaanreissulle opintojeni päätteeksi.

10. Tuoko raha onnea?

Sanon että tuo, tavallaan ja tiettyyn pisteeseen asti. Onnellinen olen silloin, kun ei tarvitse stressata rahasta ja kun on pätäkkää maksaa vuokra, laskut, pitää itsestä huolta ja pitää välillä kivaakin. Mutta tässäkin tosiaan tulee raja vastaan eikä kaikkea onnellisuutta voi mitata rahassa, todellakaan.

———————-

Sellaista! Raha-asiat on niin mielenkiintoisia ja huomaan hyvin etenkin sukupolvien välisen kuilun joka raha-asioista puhumisessa meinaa olla etenkin omien vanhempieni kohdalla. Tästä inspiroituneena pari erilaista raha-aiheista postausta onkin nyt vielä tulossa tämän kevään aikana, stay tuned!

Millaisia ajatuksia teillä on rahasta?