Lumene kangasnaamio – Hellä & Kirkas
*Sisältää mainoslinkkejä
Lumene kangasnaamio valloittaa alaa! Olin ihan äimän käkenä kaupassa kun bongasin nämä, sillä en ollut kuullut kenenkään vielä puhuvan tai kirjoittavan näistä mitään. HELLÄ – kostetuttava kangasnaamio ja KIRKAS – kirkastava kasvonaamio on molemmat ihan todella ihania, ja tokihan nämä oli ostoviikolla heti laitettava testiin.
Mun yleisfiilis kangasnaamioihin on edelleen ”rakastan”, mutta mielessä aina käy tuo jätteen määrä joka yhdestä naamiosta tulee. Sen takia oonkin suurimmilta osin lopettanut niiden ostamisen (nämä poikkeus) ja siirtynyt jälleen perinteisempien naamioiden pariin. Mutta etenkin reissulle mukaan otettaessa on nämä edelleen 6/5 ja tottakai käytän pois kaikki, jotka on päässeet laatikkoon kertymään.

Lumene HELLÄ & KIRKAS -linjat
Molemmat näistä kangasnaamioista kuuluvat linjoihin, jotka Lumenella on ihonhoidossaan ollut jo pidempään. KIRKAS -linjan tuotteita on yhteensä seitsemän kappaletta ja se tähtääkin heleyden tuomiseen iholle. Tuosta löytyy mun suosikki vaahtoputsari Lumenelta, todella hyvä hinta-laatu-suhde! Linja on pääasiassa ”normaalille iholle”, mutta kukin käyttää sen mukaan mitä iho tuntuu silloin tarvitsevan.
HELLÄ -sarjaan kuuluu viisi ihonhoidon tuotetta ja se on nimesä mukaisesta tarkoitettu hellemmälle iholle ja onkin hoitava sekä kosteuttava (ja melko vähäntuoksuinen). Tämän sarjan kosteuttava kasvovesi on todella kiva tuote ja ei ole hinnalla pilattu!
NESTEIDEN koostumukset
Tuoksut ovat hyvin samassa linjassa kuin molempien sarjojen muissa tuotteissa. Näissä on neste mielestäni hiukan juoksevampaa kuin joissain muissa naamioissa, mutta ei kuitenkaan niin paljon ettei se pysyisi mm. kankaan kanssa paikallaan tai sitä voisi käyttää myös yksinään.
Nestettä on pusseissa todella paljon eikä sitä kannata todellakaan hukata! Itse sivelin nestettä vielä kaulalle ja dekolteelle ja pystyin säilyttämään lopun vielä seuraavaan aamuun käytettäväksi pois. Tuonkin jälkeen olisi varmasti vielä voinut hiukan kaapia illalle.

Päällä oleva verkko, joka auttaa paikalleenlaitossa

Verkon poiston jälkeen jäljelle jäävä kangas
NAamion istuvuus
Verkko on mielestäni hiukan turha osa näitä naamiota, sillä vaikka kangas on helppo saada paikalleen myös yksinään. En ole muissa kuin Garnierin naamioissa nähnyt aiemmin tälläistä ”extrakerrosta”, joka auttaa naamion paikalleenlaittamisessa. Kangas itsessään peittää kivasti koko kasvot, mutta nenän pieliin jää hiukan tyhjä kolo (olisipa pienempi nenä, niin tätä ongelmaa ei olisi, hehe!).
Itse kangas on hyvin ohutta, joka mukautuu todella kauniisti kasvoille. Mitään lovia silmien ja huulten ympärysten isontamiseen ei ollut, mutta etenkään suulle en noita kaivannut. Silmillekin oli kerrankin tarpeeksi ison kolot jo sellaisenaan, mutta vanhasta tavasta ekalla kerralla saksin niitä auki kulmista testaamatta ensin.
Hinnat & ostopaikat
Yhden naamion hinta on ostopaikasta riippuen n. 3,90-7€, joka on melko keskihinta kangasnaamiosta. Toki tämä on suomalaisen yrityksen tuote, joka sinällään tekee siitä itselleni hyvän valinnan.
Näitä löytyy monesta kivijalkamyymälästä, verkossa näitä myy mm. eleven.fi (*KIRKAS, *HELLÄ), cocopanda.fi (*KIRKAS, *HELLÄ), Lyko.fi (*KIRKAS, *HELLÄ) ja KICKS.fi (*KIRKAS, *HELLÄ).
*****
Summasummaarum, tykkään molemmista ihan todella paljon! Harmittaa oikein, että kaapissa on muita kangasnaamoita joita käyttää pois ennenkö edes harkita ostaa nämä Lumene kangasnaamio:t jälleen varastoon. Yksiä kivoimmista joita olen testannut, vaikka toki esim. loviasiaa ja turhan verkon poistoa voisi harkita kehitettäväksi.
Oletteko te testanneet näitä?
2 x Paras Lumene -ripsiväri: Nordic Chic Full-On Curl & Full-On Volume
*Sisältää mainoslinkkejä
Etsin jatkuvasti uusia ripsareita testiin. Nyt on ollut Nordic Chic Full-On Volume (uudelta nimeltä Lumene Nordic Berry Volume) ja Full-On Curl (uudelta nimeltään Lumene Nordic Berry Curl) yhteiskäytössä jo pidemmän aikaa ja pakko sanoa, että näiden kombo on todella hyvä! Molemmat toimii myös yksinään, mutta kimpassa nämä on parasta.
Muut Lumene-postaukset löydät täältä.


Ripsiharjat & massat
Lumene Nordic Chic Full-On Curl (vedenkestävä) harjan harjakset on jaoteltu ns. kuvun muotoon, jossa pisimmät ovat keskellä ja lyhyimmät päissä. Tälläisellä harjalla saan itse parhaan lopputuloksen alaripsiin, mutta yläripsiin täytyy nähdä suuresti vaivaa. Tämä on lisäksi tarpeeksi pieni, joten tämä sopii myös pienimmille silmille ja lyhyemmille ripsille sotkematta. Massa on melko ohutta jo alusta asti ja ei kuivu kasaan hirveän nopeasti (kestää yli 3kk).
Lumene Nordic Chic Full-On Volume harjakset sijoittuvat ympäri harjaa, lyhyempien ollen päädyssä. Tämän kanssa sotken alaripseni melko nopeasti ja niihin on hiukan hankala saada mitään aikaiseksi (kuva alla). Yläripsiin tällä saakin kerrostettua kivan määrän tuotetta luoden tuuheutta ja erotellen. HUOM! Pyyhi ylimääräinen kärkeen jäävä ripsiväri pois, jottei se tahraa muuta

Nordic Chic Full-On Volume
Tutustuin tähän sattumalta käydessäni kiertelemässä Sokoksella yksi päivä. Olen vuosia sitten pitänyt heidän True Mystic Volume -ripsiväristä ja tuo oli pitkään ainut Lumenen ripsiväristä, joista pidin tuon Curlin ohella. Tällä saa juuri arkeen sopivan määrän tuuheutta, se kerrostuu helposti, harja ja massa ovat todella hyviä hintaan nähden.
Ainut miinus minkä olen tässä huomannut on se, että tämä kuivuu todella nopeasti ja vaikka tämä ei ole vielä edes täysin kuivan koppura, alkaa se varisemaan kasvoille ja etenkin alaripset suttaantuvat helposti. Ja ota huomioon, että tämä varisemiskommentti tulee tyypiltä, jolla ei juurikaan ripsiväri varise.

Nordic Chic Full-On Curl (vedenkestävä)
Tämä ripsiväri on ihan 6/5 ja sellainen, jota on aina oltava meikkipussissa ja onkin ainut, joka pitää ripsieni taivutukset ihan aina. Toki muutkin ne pitävät suhteellisen ok pitkin päivää, mutta tämä on sellainen johon voi luottaa jos taivutusten pitää varmasti olla on fleek.
Lopputulos on tällä sen verran luonnollinen, että kaipaan tämän päälle jotain. Toki tätäkin on helppo kerrostaa ja useammankaan kerroksen kanssa tämä ei varise pois saatika muutu liian raskaaksi. Poisottoon tarvitsee ehdottomasti öljypohjaisen tuotteen, esimerkiksi vedenkestävän silmämeikin poistoaineen sillä tämä on supertujua pysymään ripsessä. Alaripsiin tämä on täydellinen sellaisenaan!

Pohjalla Full-On Curl, päällä Full-On Volume
Parhaita yhdessä
Oon aikaisemminkin käyttänyt tätä Lumene Full-On Curl -ripsiväriä yhdessä muiden ripsareiden kanssa ja se vain toimii. Tuo Curl toimii erinomaisena pohjana pitäen ripsien taivutukset, muttei etenkin valokuviin tuo tarpeeksi tuuheutta ja pituutta omaan silmääni, vaan jättää kevyemmän lopputuloksen.
Senpä takia tuonkin tuuheuden yleensä erillisellä tuuheuttavalla ripsivärillä. En toki arkena yleensä kerrosta kumpaakin, vaan laitan vain tuota tuuheuttavaa ripsiväriä. Niinä tilaisuuksina kun pitää taivutusten ja ripsivärin pysyä (sekä haluan olla hiukan extra), laitan molempia.

Molemmissa pakkausmuutos
Kävin juuri viime viikolla Sokoksella vain todetakseni, että molempiin näihin ripsiväreihin tuli jälleen pakkausmuutos ja nimimuutos. Pakkaus palaa hiukan vuosia sitten olleeseen, ylöspäin levenevään tuubimalliin, mutta ripsiharjat pysyvät samana. Nimet ovat nykyään Nordic Berry Volume ja Nordic Berry Curl.
Kysäisin tottakai koostumuksesta, jonka sanottiin olevan lähes samanlainen. Toivon todella, että etenkin tuon Curlin koostumukseen ei ole koskettu sen suuremmin, sillä se on 6/5. Itsellä on onneksi näitä molempia yhdet avaamattomana varastossa vielä.
Ostopaikat ja hinnat
Full-On Volume löytyy vielä muutamasta verkkokaupasta tässä mallissa, kuten *Lyko.fi:stä, *Bangerhead.fi:stä, *eleven.fi:stä ja *Hajuvesi.fi:stä (edullisin). Myös Full-On Curl Waterproof löytyy vielä mm. *Lyko.fi:stä ja *eleven.fi:stä (edullisin) tässä vanhassa koostumuksessa ja pakkauksessa. Osassa näistä se on alessa, woop!
Uutta Nordic Berry Volume -ripsiväriä saa tätä nykyä mm. *KICKS.fi:stä ja*Hajuvesi.fi:stä. Nordic Berry Curl Waterproof taasen uudella pakkauksella ja nimellä on jo saatavilla mm. *KICKS.fi:stä ja *Hajuvesi.fi:stä.
*****
Summasummaarum, Curl on ihan 6/5 ripsiväri taivutusten pitoon ja ylipäätään kestävään silmämeikkiin, mutta kaipaa lisätuuheutta avuksi. Volume taasen on hyvä perusripsiväri, jonka harjas sopii myös pienemmälle silmälle ja lyhyemmille ripsille sotkematta.
Jos sua kiinnostaa muuten ripsiväriasiat ja etenkin mun kaikkien aikojen ultimate-suosikit markettiripsareista, niin oon nekin aikoinaan listannut! Tuo listaus pitää edelleen paikkansa, vaikkakin tää Full-On Curl kolkuttelee noiden ovella jatkuvasti. Siinä postauksessa on myös toinen paras top-ripsiväri taivutusten pitoon!


12