Hae
Hannamaria

Kyllä kauneusbloggaajatkin mokaa vol. 2.

Voe kuulkaas toverit, ei kukaan ole täydellinen. Kirjoitin jo kesällä 2017 siitä, miten kauneusbloggaajatkin mokaa ihan jatkuvasti ja missä etenkin itsellä olisi parantamisen varaa. Tuota listaa katsoessa näin 2,5v jälkeen voi vain todeta että kyllä sitä edistystä on tapahtunut, mutta joissain asioissa edelleen laahaan.

kauneusbloggaajatkin mokaakauneusbloggaajatkin mokaa

Mikä ei ole muuttunut

Jotkin asiat ne eivät vain tällä saralla muutu. Edelleen pidän välillä aivan luonnottoman pitkän pesuvälin hiuksissa ja pahimmillaan pesuväli on ollut jopa 10 päivää. Tuo ei tee millään tavalla hyvää päänahalle, mutta laiskuus on voittanut ja joinain kertoina ”hiukset eivät vain ole tuntuneet niin likaisilta”. Pääosin kuitenkin pesen hiukset 2-3 kertaa viikossa, no worries toverit.

Vuonna 2017: ”Otin ripsipidennykset vaikka tiesin allergisoituvani.” Tämä toistui ihan suoraan viime syksyllä, jolloin otin Englannissa ollessa ripsipidennykset vaikka tiesin että silmänympärykset hiukan turpoavat ja fiilis tulisi olemaan ilkeä laiton jälkeen. Tuon jälkeen kirjoitinkin sitten postauksen jossa kerron miksen enää ota ripsienpidennyksiä ja olen päätöksessä pysynyt. Omat ripset + hetkittäiset tehosteet riittävät vallan mainiosti.

heikot kynnet

Lepsuilen myös edelleen käsien, kynsinauhojen ja jalkapohjien rasvaamisessa etenkin kesäaikaan jolloin ”tuntuu ettei tarvitse rasvaa niin paljoa” vaikka kosteuttaminen on tärkeää ympäri vuoden. Talvella ongelman vain huomaa paremmin ja tajuaa ryhdistäytyä, vaikka ongelma olisi voitettavissa ennakoinnilla. Monessa asiassa ymmärrän ennakoida, mutta ilmeisesti tämä ei kuulu niihin (kuten kuvasta näkyy, tämä on tulos heti ensimmäisten pakkasten jälkeen – onneksi tilanne on nyt kunnossa!).

hajuvedet

Uusia paljastuksia…?

Se perinteinen – liikaa hajuvettä. Etenkin konsulenttitöitä tehdessä sitä nenä ns. ”sokeutuu” sille tuoksumäärälle, jonka vuoksi etenkään osastolla ollessa ei välttämättä tajua miten paljon itsellä on tuoksua (ennenkö lähdet ja tajuat perässäsi leijuvan kunnon tuoksuvana). Nykyään kyllä kiinnitän määrään entistä enemmän huomiota enkä vuosikausia sitten olleeseen tapaan enää ”ui” hajuvedessä  kuin silloin tällöin nenän ollessa ihan pihalla tai vahinkolaukauksen käytyä pullon kanssa.

Skippaan ilta-ajan hampaiden pesun aivan liian usein. Tiedän, tiedän – pitäisi muistaa pestä hampaat aamuin illoin mutta jotenkin se iltapesu jää ihan tahattoman usein. Asiaa ei toki auta se, että multa ei vielä ole tarvinnut hampaita paikata tai viisureita poistaa joten ns. ”pakottavaa tarvetta” ei ole, vaikka hampaista onkin huolta pidettävä ja tuo on ihan väärä ajattelutapa asian suhteen. Oon aatellut myös siirtyä sähköhammasharjaan jotta voisin pitää hampaista entistä parempaa huolta (joo, en omista sellaistakaan vielä).

silmänympärysvoide madara

Missä olen edistynyt

Aurinkorasvan käytössä ihan jokaiselle alueelle. En ole sitä sorttia joka palaisi lähes koskaan, vaikka viettäisinkin piiiitkän ajan suorassa auringonpaisteessa – peruja porukoilta, jotka vain ruskettuvat eivätkä pala juuri koskaan. Nykyään käytän aurinkorasvaa ihan todella paljon ja lähes aina kun on menoa ulos. Erityishuomiota olen kiinnittänyt myös dekolteen, kaulan ja niskan alueeseen, sillä nuo kokevat kesällä ”suojattomuutta” eniten ollen samalla herkimmät alueet. 

En enää töki silmääni silmämeikkikynällä! Harmittava vahinko, josta pääsin onneksi pois (ja tämä siis johtui siitä, että arkimeikkiini kuuluu edelleen vaalea kajali silmän sisärajauksena ja tuolla meinasin tökkiä silmään jatkuvasti). Jotakin kehitystä tapahtunut lähiaikoina sentäs, hehe.

Ja plussana sellainen jota en listannut viime kerralla: Olen alkanut käyttää silmänympärysvoidetta ihan todella aktiivisesti. Näin maagisessa 25 vuoden iässä on hyvä aika viimeistään aloittaa ennaltaehkäisevä työ tulevaisuutta varten. Ja toki asiaa on edistänyt se, että silmänympärykseni ovat alkaneet turpoilla kuivuttuaan liikaa ja luomet kuivumaan, joten asialle on ollut pakko tehdä jotakin.

*****

Vai että sellaista. Toivottavasti vielä palaatte blogin pariin hyvien vinkkien, inspiraation sekä hyvinvointipostausten perässä ettekä aivan katoa kun paljastin nämä! Ja hei, vertaistukea saa ja pitää antaa, jookosta?

Muistakaa muuten vastata mun ja Ellan opparikyselyyn kestävästä kehityksestä kilpailuetuna kosmetiikkaverkkokaupan markkinoinnissa (mahdollisuus voittaa 50€ S-ryhmän lahjakortti) sekä käydä lukaisemassa mun Adventtikalenterin ensimmäisen luukun takaa vaatetarinaa ja osallistukaa 50€ Lindexin lahjakortin arvontaan!

Kertokaa nyt etten ole ainut?

 

 

9 kommenttia

  1. Ansku-Glitteri addikti kirjoitti:

    Kynsiä mäkin olen todella laiska hoitamaan, mutta hampaiden pesua en koskaan voisi kuvitella jättäväni väliin 😀 😀 Pesen aina 2 kertaa päivässä olin sitten miten väsynyt tahansa. Päivällä popsin vähää väliä jenkkiä ja mynthoneita. Oon suun raikkauden kanssa ihan fanaattinen 😀

    • hannamariav kirjoitti:

      Haha, arvasin että tää kirvottaa pikkasen kommenttia 😀 Se on seuraava kehityskohde kyllä ihtellä ehdottomasti. Ja mäkin popsin purkkaa pitkin päivää ja ihan fanaattisesti pesen hampaat aina aamulla ihan sama mihin oli lähtö, mutta iltasin se vaan aina jää.

  2. Charming Nails kirjoitti:

    Et ole ainut. Mutta niitä hampaita kannattaisi pestä illallakin. Mulla ei ole ollut ikinä reikiä eikä ongelmia hampaissa ( paitsi viisurit ) ja nyt kun menin hammastarkastukseen, sain aikalailla noottia enkä edes kehtaa paljastaa tässä kaikkea. Pari kertaa oon nyt käynyt ja tammikuussa menen kuviin. Olen nyt 37v ja olisi pitänyt hoitaa suuta paremmin. Pukilta kandee pyytää se sähköhamppiharja 😉

    • hannamariav kirjoitti:

      Hampaiden pesu on kyllä sellanen joka pitää todellakin ottaa huomioon entistä tarkemmin, alottaen heti tuosta sähköhammasharjasta 😀

  3. Diiskuneiti kirjoitti:

    Siis kynsinauhojen ja jalkapohjien rasvaaminen on ilmeisesti mulla jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Joka ilta, kun menen petiin mietin, että hei ne jalkapohjat piti rasvata – no huomenna sitten. Ja se huominen ei tapahdu ikinä 😀

    • hannamariav kirjoitti:

      Haha, joinain kausina samaistun hyvin vahvasti! (Etenkin sillon kun ne on hetkellisesti hyvässä kunnossa) 😀

  4. villananna kirjoitti:

    Mä luulen, että ihan jokaisella on ne kompastuskivensä tässä asiassa. Itsekkään en jaksa hoitaa kynsiäni ollenkaan. Tosin se on aika tarpeetontakin kun käsityöihmisenä värjään kankaita ja lankaa yms. Kädet ovat aina jos minkä väriset 😀

    https://villananna.vaikuttajamedia.fi

  5. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Eka mikä mulla tulee mieleen vahvasti kosmetiikkaan liittyen on siveltimien pesu, olen näiden suhteen aivan liian laiska ja käytän siveltimet viimeiseen asti kunnes lopulta niitä on hirveä kasa pestäväksi o.O

  6. Iina / MouMou kirjoitti:

    BINGO! Myös täällä luistetaan rasvailusta. 🙊

    http://moumou.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *