Hae
Hannamaria

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa

Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten paljon kosmetiikkashoppailu Espanjassa oli helpottunut ja parantunut siitä kun siellä kävin viimeksi pidemmän reissun ajan. Tuntui, että muutamassa vuodessa valikoima oli laajentunut, espanjalaisia merkkejä (tai muita vain Etelä- ja Keski-Euroopassa saatavilla olevia) oli huomattavasti aiempaa enemmän ja että hintataso oli myös hilautunut melko lähelle sitä, mitä se oli viimeisimmän Saksa-reissuni aikaan syksyllä 2019.

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Sephora

Sephora – se lähes joka maan klassikko

En tiedä edes tarvitseeko tästä sanoa enempää! Sephora on klassikoiden klassikko, joka kantaa monia semiselektiivisiä ja selektiivisiä merkkejä ympäri maailmaa. Se myös vaikutti olevan ainut paikka josta löytyi mm. Biothermiä, Cliniqueta ja muita meille tuttuja brändejä (toki voi olla, että esimerkiksi käymäni Druni oli vain niin pieni että siellä ei niitä ollut). Douglas toki on toinen, mutta Sephoroita on Espanjassa enemmän kuin Douglaseja.

Heiltä itse keskityin Laneigen lisäksi tutkimaan Sephora Collectionia, eli heidän omaa linjastoaan. Valikoima näytti olevan hyvin KIKO-tasoa, eli vaihtoehtoja oli jos minkälaista ja hintakaan ei ollut NYXiä kalliimpi (toki jotkut olivat, mutta suurin osa ei). Tähän haluaisin jossain vaiheessa paneutua enemmänkin.

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Druni

Pienempi Druni Torreviejan lähialueen ostoskeskuksessa, La Zenia Boulevardilla.

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Druni

Isompi Druni hiukan sisemmässä Espanjan kaupungissa Elchessä.

Druni – markettia ja selektiivistä sekaisin

Kävin ehkä alueen pienimmässä Drunissa, mutta yllättyin hyvin positiivisesti valikoimasta. Täältä löytyi sekaisin selektiivistä ja markettivärikosmetiikkaa, paikallisia brändejä, ihonhoitoa ja tosi hyvin hajuvesiä. Värikosmetiikkabrändit olivat kaikki vierekkäin, selektiiviset rinnakkain ja markettimerkit yhdellä seinällä.

Ihonhoitoa ei ollut yhtä paljon kuin värikosmetiikkaa, ja tässä kyseisessä Drunissa ihonhoito oli enemmän marketti- ja semiselektiivisen tasolla. Luonnonkosmetiikalle ei ollut juurikaan omaa osastoa, kuten ei muullekaan (kuten K-beauty yms).

Yllätyin, että heillä oli todella isoja aleja myös merkeistä, jotka eivät normaalisti koskaan ole Suomessa alennuksessa. Esimerkiksi Dior oli 30 % alennuksessa!

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Primor

Primor – Laaja skaala erilaisia brändejä ja trendejä

Tämä oli yksi alueen suurimmista Primoreista. Heillä oli myymälässä selkeästi kaksi puolta; selektiivinen ja enemmän marketti- ja apteekkikosmetiikan puoli. Selektiivisellä puolella heillä oli myös sellaisia merkkejä joita ei Suomesta saa (kivijalasta), ja iso osa valikoimaa oli hajuvesiä (seinät täynnä).

Edullisempi puoli koostuikin useasta eri osasta; oli luonnonkosmetiikkahylly, K-beautya, meillekin tuttuja edullisempia merkkejä (mm. NYX, Bourjois, Essence) ja aivan perällä myös ns. apteekkipuoli. Heillä oli myös tosi hyvin matkakokoja eri tuotteista tarjolla, joita päädyinkin muutaman ostamaan seerumien muodossa.

Hinnat olivat melko samassa kuin markettikosmetiikassa täällä, mutta etenkin luonnonkosmen valikoima oli huomattavasti erilainen. Myös värikosmetiikkaa oli pari brändiä, joita ei saa Suomesta.

Täällä musiikki oli aivan tajuttoman kovalla ja jos olisi kaverille pitänyt puhua, olisi se lähinnä ärsyttänyt sillä mitään ei olisi kuitenkaan kuullu.

Douglas Kosmetiikkashoppailu Berliinissä Saksassa

Douglas – Ketju saksasta

Tässä en valitettavasti tajunnu mennä käymään, vaikka sellainen löytyi Torreviajasta Las Habaneras -kauppakeskuksesta. En edes ajatellut näitä Espanjasta löytyvän eikä tuo ihme, sillä niitä on Espanjassa ylipäätään vain muutama. 

Saksan kokemusten perusteella näistä löytyy kaikkea paikallisista merkeistä selektiiviseen. Heillä on myös oma Douglas-tuotebrändi, josta löytyy kaikkea ihonhoidosta värikosmetiikkaan. Kyseinen linja on suhteellisen edullinen ja kokemusteni perusteella vastaa Suomesta sekoitusta mm. Herbinasta, We Care Iconista, IsaDorasta ja Lumenesta.

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Marvimundo

Marvimundo – Kaikkea lääkkeistä ja lasten tuotteista selektiiviseen kosmetiikkaan

Marvimundo oli valikoimaltaan kaikista hämmentävin, sillä se käsitti kaiken lastentarvikkeista lääkkeiden kautta selektiiviseen kosmetiikkaan. En ole eläessäni nähnyt näin laajaa skaalaa kaikkea, sillä hyllyiltä löytyi jopa erilaisia pilttejä ja vaippoja!

Kontrasti olikin todella suuri, kun pilttipurkilta käveli kaupan toiseen päätyyn Chanelin hyllylle. Heillä ei ollut tuolla hetkellä juurikaan tarjouksia joulupakkausten lisäksi, mutta mukaan saatu klubilehti antoi ymmärtää että noita kyllä silloin tällöin on.

Hinnoissa en täälläkään nähnyt suurta eroa meille tutuissa merkeissä, mutta löysin mm. hajuvesibrändejä jota ei pohjoismaissa ole ollenkaan.

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Kiko Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Rituals

Brändien Omat myymälät

Omia myymälöitä oli mm. Kiko Milanolla, Ritualsilla  ja vielä jopa Yves Rocherilla! En ole aiemmin törmännyt Ritualsin omaan myymälään ja ai että mitkä tuoksut tulvahti nenään, kun sisään asteli! Kokemus oli todella ihana eikä yhtään niin kolkko kuin esim. Primorissa tai Marvimundossa.

Nämä kolme oli ainoat joihin törmäsin reissullani, mutta googlailu paljasti että omia myymälöitä on mm. NYX Professional Makeupilla, MACilla, Lushilla, The Body Shopilla, Kiehl’sillä, Korresila, L’Occitanella, L’Orealilla ja Bobbi Brownilla.

Kosmetiikkashoppailu Espanjassa Individual

Perfumeria Prieto on pieni ketjumyymälä, joka on hyvin saman tyylinen kuin Druni. 

Gala Perfumerias on hyvin pieni muutaman myymälän ketju.

Yksityiset kosmetiikkamyymälät ja parfymeriat, SEKÄ PIENET KETJUT

Näitä löytyi jokaiselta kylältä vaikka ja kuinka. Jokaisen tarjonta vaihteli suuresti; yksi myi vain hajuvesiä ja ”käry” levisi puolen korttelin verran sen ympäristöön, joissain oli vain markettikosmetiikkaa ja jotkin pitivät varastossa myös selektiivistä kosmetiikkaa useammankin merkin verran.

Yllätyin hetken aikaa googlailtuani siitä, miten montaa näitä itse asiassa olikaan. Vaikutti myös olevan normaalia, että kampaamon tai hoitolan yhteydessä oli Suomen mittakaavaa suurempi myymäläosasto eri brändeistä ja tuotteista.

Miten teidän Kosmetiikkashoppailu Espanjassa, onko lisättävää listaan?

Seuraa minua: Instagram / Facebook / TikTok

Lue myös:

Kosmetiikkashoppailu Berliinissä & muualla Saksassa
Kosmetiikkashoppailu Montrealissa & muualla Kanadassa
Vuoden 2021 parhaat meikit ja välineet

Muista käyttää alekoodia HANNAMARIA22 shoppailessasi *Lookfantastic.fi:ssä!

4 kommenttia

  1. Mipzu kirjoitti:

    Oli kiva lukea näistä Espanjan ihanuuksista. Voisitko tehdä joskus postauksen espanjalaisista kosmetiikan verkkokaupoista, jotka toimittavat Suomeen?

    • hannamaria kirjoitti:

      Kiva kuulla että pidit! Ja ehdottomasti voin! Niitä toki hiukan vähemmän on, joten voisin jopa katsoa saisinko ne tähän samaan postaukseen liitettyä.

  2. Maria Elfving kirjoitti:

    Hei, olisi kiva jos esittelisit espanjan kosmetiikka ostoksiasi YT tai instassa, vai onkohan minulla mennyt ohi tällainen?. Kiitos aina niin hyvistä kosmetiikka suosituksista, seurannut sinua jo pitkään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *