Mitä odotan ”koronakesältä”? (summer bucket list)
Mun kesäsuunnitelmat ei koskaan ole olleet hirveän kaksisia, sillä monesti oon ollut töissä tai muuten vaan kesä ei ole inspiroinut. Nyt kun mielekkääseen kesään oli mahdollisuus, on se nimetty koronakesäksi.
Viime kesänä odotin Olutsatamaa, tein paljon kouluhommia, rentouduin, heitin roadtripin ja elokuussa aloitinkin sitten työt opiskeluiden ohella. Tuo kesä oli tähänastisista ehkä ”tavallisin” ja samaan aikaan yksi parhaista, vaikka osa jutuista ei toteutunut.
Vaikka koronakesä on päällämme, niin haluan silti pystyä nauttimaan tästä kesästä ja laittaa itselleniä pieniä, mutta silti ”monipuolisia” juttuja listaan! Suuri osa ajasta menee kotona etätöissä mutta se ei tarkoita ettei voisi keksiä jotain kivaa!

Juhannus mökillä parhaan kaverin kanssa
Tämä on onneksi jo aika kiveen hakattu ja en malta oottaa! Kyseessä on sama kaveri jonka kanssa meidän piti nyt ennen Juhannusta mennä Olutsatamaan, mutta sen siirtyessä päätettiin pitää omat olutmaistelut mökillä!
Matkaan lähdetään jo perjantaina ja takaisin tullaan sunnuntaina. Tuo juhannusviikko on mulla tän kesän eka lomaviikko, joten aion ottaa todella rennosti ja saan jopa poikakaverin siksi viikoksi tänne Jyväskylään!
Luovia etätyöpaikkoja piristämään työntekoa
Firmassa jossa oon töissä on anettu vahva etätyökehotus elokuulle asti. Nyt kun kahvilaankaan ei viitsi mennä tekemään etätöitä ja seinän katsominen tässä yksiössä alkaa ärsyttää, täytyy keksiä luovia tapoja jossa tehdä töitä. Väillä meinaa pää lahota nimittäin tässä neljän seinän sisällä.
Onneksi pääsen jo parvekkeelle tekemään hommia, samoin kerrostalon piha on melko suojaisa josta duunia tehdä (koeajoin tän jo viime viikolla). Myös lounaat työkavereiden kanssa sekä yhteen kerääntyminen, vaikkakin ulos, piristää huomattavasti!

Lisääntynyt liikunta & pudotetut kilot
Viime talvena löysin uuden harrastuksen, eli vesijuoksun ja uimisen. Sitten iski korona ja hallit menivät kiinni, jonka vuoksi tuo on ollu jäissä. En oo järvessä uinut yli kymmeneen vuoteen, mutta tänä kesänä aion ottaa siitäkin ilon irti ja kokeilla sekä uimista, että vesijuoksua järvessä! Nyt kun salit on myös auki, aion eksyä sinnekin käymään.
Tiputin tosiaan viime elo-joulukuu välisenä aikana jo 15 kiloa ketogeenisen ruokavalion avulla. Tämän kevään aikana kiloja on lähtenyt hiukan auki viisi, joten kohta ollaan jo 20kg tiputuksessa. Kuten kerroin, olen lopettanut ketogeenisen ruokavalion ja siirtynyt vähähiilariselle, joka oli todella hyvä vaihtoehto ja buustaa motivaatiota entisestään.
Kirjoitan tuosta erikseen vielä varmasti, mutta nyt haluan jatkaa matkaa kohti sitä tasan/ vähän alle 80kg painoa, jonka jälkeen voin sanoa olevani maalissa ja jos lisää tippuu, niin sitten tippuu!

Pari reissua Turkuun & rentoutumista lomilla
Mulla tosiaan on tänä kesänä kolme viikkoa lomaa; yksi ennen juhannusta, yksi heinäkuun alussa ja yksi vielä elokuun puolivälissä. Aion rentoutua, nähdä kavereita (viimeinkin!), käydä useamman kerran Turussa poikakaverin luona sekä vaan olla.
Ja tuon ”vain olemisen” vastapainoksi haluan tehdä ja nähdä uutta, istua terassilla tai piknikillä mahdollisuuksien mukaan, panostaa blogiin ja tehdä niitä juttuja, joihin ei muka aiemmin ole ollut aikaa ja jaksamista. Mitään suurempia reissuja ei tietenkään tule heitettyä, mutta nollausta ja mukavaa tekemistä haluan kesään kuuluvan!
Selkä- ja lonkkaongelmien kuntoonsaanti
Tämä oli mun listalla jo viime kesänä ja oon tullut tulokseen, että tää on loppumaton noidankehä. Mulla kulkee niin vahvasti selkä- ja lonkkaongelmat suvussa, että saan näiden eteen tehdä koko loppuelämäni töitä. Oon kuitenkin ekan stepin parempaa selkää kohden jo ottanut, sillä oon ottanut lähes päivittäisen venyttelyn ja jumpan mukaan arkeen, saanut painoo pois jollon liikunta helpottuu pikkasen sekä kävin ostamassa itselleni uuden, kovemman sängyn! Baby steps people.
***
Kuvissa mulla on muuten Uniqlon ja Marimekon yhteistyön tiimoilta paita, jonka tilasin. Tää on todella kivaa materiaalia, mutta nuo hihat on hiukan erikoiset. Kuosi on kuitenkin niin nätti, että tuun varmasti käyttään tätä paljon! Tilasin myös pari muuta juttua, nekin tulee myöhemmin varmasti näkymään.
Käy muuten osallistumassa kesäiseen kosmetiikka-arvontaan mun Instan puolella! Se on käynnissä vielä tulevaan sunnuntaihin asti.
Mitä te odotatte tältä kesältä?
Kesäinen hiusmuutos: pinkit latvat!
Violetti tyvi ja pinkit latvat! Kävin ennen tätä toukokuun käyntiä viimeksi helmikuussa kampaajalla jo ennen tuota pohdin, pitäisikö kokeilla pinkkejä latvoja ns. liukuvärinä violetista tyvestä. Tuolloin kuitenkin jänistin ja menin perinteisellä violetilla, mutta nyt rohkaistuin ja annoin Annin tehdä taikojaan hiuksiini!

Jos nyt oikein ymmärsin, niin latvaa vaalennettiin ja tekniikkana käytettiin balayagea. Kovasti Anni maalaili vapaalla kädellä menemään latvan osalta ja sai aikaan ihanasti liukuvan värin, joka hehkuu eri sävyissä ja näyttää hyvältä sekä auki että kiinni. Ensimmäistä kertaa päässä on nyt Olaplexia, mitä ei ole aikasemmin koskaan tullut hiukseen laitettua.
Jotta lopputuloksesta tulisi sulava ja liukuva, vei Anni pinkin joissain kohdin ylemmäs ja joissain alemmas. Näin hiukset näyttävät nätiltä myös auki eikä vaaleampi latva vain ala ”töks vain” jostakin kohtaa. Ja kyllä, Anni nämä mulle selitti – en olisi itse osannut asiaa edes ajatella. Ammattitaitoa!

Kuvat: Minnean muruja
Lopputuloksesta tuli täydellinen kesätukka. Taka-ajatuksena tälle oli, että kesäksi vaalennettu latva ja syksyksi sitten lyhyempi tukka. Katsotaan toteutuuko tämä ollenkaan sillä voi olla, että tykästyn tähän niin paljon etten haluakaan vaihtaa pinkkiä pois latvasta saatika muuttaa pituutta yhtään!
Kaikki aikaisemmat hiusmuutokset, hiusvuosikoosteet sekä etenkin tarinan lähes pixie-mittaisesta nyt pitkään, löytyy tagin Hiukset -alta.


12