Hae
Hannamaria

RESEPTI: Ketogeeniset letut mantelijauhoon

*Sisältää mainoslinkkejä

Vaikka nyt kesän ajan olenkin liikoja laskematta ja välittämättä hiilareista, ketogeeniset letut ja muutkin keto- /vähähiilariset ruuat on niitä joita teen kotona edelleen.

Näistä aineksista on tullut niin rutiinia, että esimerkiksi vehnäjauhoja ei tähän taloon tule ennää ollenkaan niin kauan kuin yksin asun. Sokerikin on nykyään täysin tullut korvattua ruoanlaitossa erytritolilla.

Ketogeeniset letut

Heräsin yhtenä iltana siihen, että teki todella paljon mieli lettuja. No yhteenkään suoraan reseptiin ei kaikkia aineksia ollut, joten aikani Googlailtua erilaisia ohjeita tekaisin niistä omanlaiseni version.

Tästä taikinasta tulee kolme tälläistä semi-isoa ja todella paksua lettua, jos teet ohuempia niin tästä riittää helposti 5-6 kappaleeseen. Pikkupannulla paistettuna tästä riittää varmasti kymmeneen kappaleeseen ihan heittämällä.

Resepti

  • 3 kpl munia
  • 2-3 rkl voita
  • 4 rkl mantelijauhoja (kukkurallisia ruokalusikoita)
  • 0,5 dl makeuttamatonta soijajogurttia, kermaa, vettä tai valitsemaasi muuta jogurttia
  • 1 tl suolaa
  • 2 tl erytritolia (esim. tämä *Foodinin on hyvää)

Ketogeeniset letutKetogeeniset letut

Vatkaa munat sekaisi, lisää vatkaten sulatettu voi ja mantelijauhot. Näiden jälkeen sekaan vain jogurtti/kerma/vesi sekä suola ja makeuttaja. Paista hyvässä määrässä voita ja nauti!

Itse laitoin päälle kaapista löytynyttä makeuttamatonta soijajogurttia sekä pensasmustikoita. Jos olisi ollut muitakin marjoja niin mukaan vain, esimerkiksi vadelma ja mansikka olisivat sopineet hyvin. Ja ketogeeniseen ruokavalioonhan mahtuu myös kermavaahto, joten sitä vain jogurtin sijaan jos haluaa hiukan herkumman setin vaikka viikonlopun brunssille.

Nämä ketogeeniset letut käyvät myös suolaisen kanssa syötäväksi, silloin toki kannattaa jättää makeuttaja pois taikinasta. Tuolloin laittaisin päälle ehdttomasti smetanaa, lohta ja rucolaa. Veri guud varmasti niinkin!

Miten usein te teette lettuja?

Lue myös:

Ketogeenisen ruokavalion lopettaminen – voe helvete!

Ketogeeninen ruokavalio loppui, tapahtuiko muutoksia?

Ketogeeninen ruokavalio: Hyvät ja huonot puolet

-15kg syksyn aikana = yksi merkkipaalu saavutettu (painonpudottaminen ketogeenisellä ruokavaliolla)

Kaikki Ketogeeninen ruokavalio -postaukset

Ketogeeninen ruokavalio loppui, tapahtuiko muutoksia?

Ketogeeninen ruokavalio loppui ainakin nyt hetkellisesti omalta kohdalta ja nyt ajattelin kirjoitella muutamista muutoksista, joita elämässä ja kropassa on sen jälkeen käynyt. Vaihdoin tosiaan vähähiilihydraattiselle ruokavaliolle – aika vapaalle sellaiselle – noin pari kuukautta sitten ja nyt tässä onkin ollut sen jälkeen ties minkälaista vaihetta, hyvää sekä huonoa.

Ketogeeninen ruokavalio loppui Ketogeeninen ruokavalio loppui

Mikä on mennyt huonosti & epäonnistunut?

Paino ei ole tippunut enää samaa tahtia kuin aiemmin. Sain 15kg pois viime syksyn aikana, mutta tänä keväänä ja kesänä on lähtenyt vain n. 5 kiloa. En tosin ole päässyt käymään vesijuoksemassa ja se vähäinenkin päivittäinen arkiliikunta mm. työmatkakävelyn ja -pyöräilyn osalta on jäänyt. Oon kotijumppaa koittanut tehdä, mutta ei se ole sama asia kuin salilla käynti tai kunnon kävelylenkit. Pitäisi siis saada perse ylös penkistä ja löytää sopiva tasapaino sen, sekä ruokavalion kanssa uudelleen.

Liiasta hiilarista ja tärkkelyksen määrästä tuulee järkyttävä pöhö. Aikaisemmin mietin jo, että olenko gluteenille yliherkkä mutta siitä ei taida olla asia kiinni. Myös vehnää olen miettinyt, mutta sitä en nauti hirveästi ja silloin kun nautin, on mukana muitakin tekijöitä kuin vehnä. Tuo tunne ja vatsan turvonnut koko on aivan hirveää, kun oikein turvottaa ja ahistaa. Tätä koittelen siis jatkuvasti välttää ja etsiä parempia vaihtoehtoja, joskus toki ihan tietoisesti epäonnistuen ja joskus vahingossa.

Jotkut olivat FB keskusteluryhmässä puhuneet epäsäännöllisistä kuukautisista ja välivuodoista. Kun näin sen keskustelun niin osasin vetää yhteyden, itsellä tämmöinen epäsäännöllisyys alkoi n. 1-2kk keton aloituksen jälkeen eikä asia koskaan keton aikana tasaantunut. Aikaisemmin kun ei ole ollut ongelmia mitään säännöllisyyden kanssa, vaan kaikki toiminut lähes kellontarkkuudella niin en keksinyt muutakaan syytä. Nyt pari kuukautta vähähiilarisella on auttanut tasaantumisessa, mutta vielä on vähän matkaa – jos syy nyt edes on tämä.

Ketogeeninen ruokavalio loppui

Mikä on mennyt paljon paremmin?

Yleisfiilis on huomattavasti parempi, sillä mulla on nyt se vapaus syömisessä jota kaipasin. Edelleen silti välttelen hullua määrää vaaleaa viljaa, riisiä yms, mutta nyt voi ostaa jo leipää kaupasta joka on ihan parasta! Oon aivan rakastunut esimerkiksi vaan 7,7g hiilaria per viipale sisältäviin Vaasan Kaurasydän -leipiin sekä Rostenin siemennäkkäreihin, joissa on tuotteesta riippuen n. 5,5g hiilaria per viipale.

Pidän siis poikkeuksia ruokavaliosta esimerkiksi juhatilaisuuksissa, kuten viimeksi eilen; käytiin yhdessä parhaan ystävän kanssa juhlistamassa hänen yliopistoon pääsyä ravintolassa kolmen ruokalajin illallisen voimin. Söin aivan todella mielelläni skagenin, risottoa ja vielä jälkkärinkin, huuhtoen kaiken paikallisella vehnäoluella. Ja tänään sitten syön aivan normaalisti vähähiilarisesti.

Kärsin unettomuudesta ketogeenisen aikana melko paljon, sillä hiilarin on todettavan parantavan unta. Nyt homma on kuitenkin jo parempi, vaikka ajoittaisen stressin takia edelleen heräilen aamuyöstä ja välillä nukahtaminen meinaa olla vaikeaa. Tää kevät ja kesä ei koronan takia ole asiaa yhtään auttanut, mutta kyllä se tästä. Tunnen kuitenkin saavani aivan tarpeeksi unta suurimman osan öistä.

Oon vaikuttanut oppivan uuden suhteen herkutteluun, herkkuihin ja sopivasti syömiseen eikä oo tarttenut pelätä ahmimista. Mulla oli nimittäin aikaisemmin elämässä sellainen vaihe, että saatoin syödä herkkuja aivan jumalattomia määriä ja siitä syömisestä ei tullut loppua vaikka olisi ollut vatsa täysi ja herkkuhammas tyydytetty. Nyt söin kuitenkin lauantaina karkkia ja osasin ottaa vain muutaman, joka tyydytti herkkuhimon. Samoin Juhannuksen herkuttelu ei jäänyt päälle, jota hiukan pelkäsin.

Ketogeeninen ruokavalio loppui

No mitä seuraavaksi?

Aion nyt kesän yli ainakin jatkaa tätä tälläistä ”vapaata vähähiilarista”. Tarkoittaen, että jos tekee mieli alkoholitonta tai holillista olutta tai siideriä, annan itselleni luvan siitä nauttia (koska tekee mieli niin harvoin, erikoistilaisuuksissa lähinnä). Jos käyn ulkona syömässä, katson sen fiiliksen mukaan haluanko mennä terveellisemmällä vaihtoehdolla vai otan esimerkiksi salaatin sijaan ranskalaiset.

Kotona syön sen ruokavalion mukaan jonka olen tässä lähes vuoden aikana oppinut. Vähähiilarinen, mutta ei niin paljon rasvaa kuin ketogeenisellä. Mukana hyvä määrä kasviksia, viljoista etenkin kauraa sekä hyvää oloa tavoitellen.

Ps. Piän vhh-/ketoruokapäiväkirjaa Instagramin puolella, joten jos et seuraa mua siellä vielä ni liity iloiseen joukkoon @hannamariaw!

Pps. Pistin myös 100e lahjakortin arvonnan pystyyn House of Organicille tuolla IG:n puolella, käykää kattomassa osallistumisohjeet sieltä.

Millaisia fiiliksiä teillä on ollut kun (JOS) Ketogeeninen ruokavalio loppui?