Hae
Hannamaria

10 x Brändi jonka tuotteita haluaisin kokeilla part 2.

*Sisältää mainoslinkkejä

Mulle on taas kertynyt aikamoinen lista merkkejä, jonka tuotteita haluaisin kokeilla ja testailla menemään. Osa 1 tästä samasta aiheesta tuli jo pari vuotta sitten eli syksyllä 2017, jonka jälkeen on lähes kaikki tuon listan merkit tullutkin testattua – ainoastaan Bioeffect ja Sisley ovat edelleen vuoroaan odottamassa (koska hinta).

Huxley

Tämän laitan ensimmäisenä listaan, sillä kirjoitushetkellä olen periaatteessa olen yhtä merkin tuotetta testannut, mutta siihenkin kului pidempi aika kuin olisin halunnut. Tutustuin merkin tuotteisiin tarkemmin I love me 2019 -messuilla ja ostinkin testiin *merkin yönaamion (josta olen pitänyt todella paljon), mutta en koe saaneeni vielä täyttä kuvaa tämän korealaisen merkin tuotteista.

Hintaluokka on korealaiseksi merkiksi suhteellisen korkea ja rinnastettavissa mm. Clarinsiin, mutta käytetyt raaka-aineet ja tietynlainen ”puhtaus” jota brändi henkii houkuttaa testaamaan.

PÜR Cosmetics

PüR Cosmetics

Merkki, joka on kaikkea hyvää: on vegaani, ei testaa eläinkokeilla, ei käytä talkkia, gluteenia, parabeeneja, mineraaliöljyjä tai sodium lauryl sulfaattia. Tuotteet tehdään kaikki USA:ssa ja osa tuotteista on jopa 4-in-1 -tuotteita, joissa sama tuote antaa neljä etua tai sitä voi käyttää neljään eri tarkoitukseen. Etenkin heidän poskipunat sekä etenkin jotkin pohjatuotteet olisi todella mielenkiintoisia testata!

Flower Beauty Drew Barrymore

Flower Beauty

Drew Barrymoren meikkibrändi, jonka kaikki tuotteet ovat eläinkokeettomia. Kaikki muu kosmetiikka laukkuja ja siveltimiä lukuunottamatta tehdään Yhdysvalloissa tai Kanadassa ja mikä eniten houkuttaa on edullinen hinta, mutta laadukkaat tuotteet. Valitettavasti jenkkien ulkopuolelle ei tällä hetkellä ole toimitusta, mutta Shipiton kanssa se saattaisi onnistua. Muutoin myyjiä ovat mm. Walmart ja Ulta.

Etenkin merkin 3-in-1 -meikkisieni on ollut kohuttua tavaraa. Tarkempaa tuotteiden käyttöä varten kannattaa käydä katsomassa esimerkiksi Tatin video yhdessä Drewn kanssa.

Pat McGrath

Pat McGrath

Se hintavampi merkki, jonka meikkivoide etenkin sai kiitosta puolipeittävästä koostumuksesta, mutta noottia isosta hintalapusta (64€). Huulipunat etenkin ovat saaneet kiitosta, samoin luomivärit. Olisi ihana testata merkin tuotteita, sillä omistaja Pat McGrath itse on yksi maailman kuuluisimpia meikkiartisteja joka on ollut mm. Giorgio Armanin lanseerauksessa mukana 1999.

Tämän merkin kanssa tietää että saa laatua. Ja mahtavia uutisia, heidän verkkosivut toimittaa suoraan Suomeen! Tullit, verot ja muut härpäkkeet voi toimitusmaksun lisäksi maksaa jo suoraan kassalla, joten tuolta välttyy.

Milk Cosmetics

MILK Makeup

Jälleen merkki, jota vain sivusta seuraan etenkin sen meikin pohjatuotteiden, kuten pohjustusten, meikkivoiteiden sekä poskipunien takia. Tiettyjä tuotteita vilkkuu tasaisin väliajoin erinäisten kauneustubettajien suosituksissa, mutta osa tuotteista on täysiä huteja.

Vielä hetki sitten muistan tämän olleen hiukkasen halvempi, mutta kuten monelle brändille käy, suosion kasvaessa hinnat kevyesti kasvaa. Suomeen tätä saa Cult Beautylta, josta sitä suosittelen tilailemaan jos kokeilla haluaa. Etenkin Kush -ripsiväri on saanut kehuja!

Hourglass Skincity

Hourglass

Totta se on, en ole yhtäkään Hourglassin tuotetta testannut. Listalla olisi mm. heidän *Vanish Seamless -puikkomeikkivoide sekä *Ambient Lightning Powder (jolla saa sen kauniin hehkun iholle näyttämättä rasvaiselta). Merkki on perustettu vuonna 2004 ja on cruelty free.

Sävyjä on hyvällä skaalalla valittavissa, joka ilahduttaa meikäläistä! Hintaluokka on siinä Lancomen ja Clarinsin maissa, ostopaikasta riippuen. Tätä saa tilattua mm. *Skincityltä, mikä ei hetki sitten vielä ollut mahdollista.

Stellar Beauty

Stellar Beauty

Merkki, joka lanseerasi meikkivoiteellaa tuoden heti 22 sävyä valikoimiin supervaaleasta aivan tummaan ja laajenti vuonna 2019 kattamaan 35 sävyä. Eläinkokeeton merkki haluaa olla täynnä pigmenttiä kuitenkin sellaiseen hintaan, johon jokaisella olisi mahdollisuus (itse miellän tämän n. Urban Decayn hintatasolle).

Merkin perustaja Monika Deol on laajentanut Stellar Beauty -merkkiä suuresti ja se onkin nykyään saatavilla Sephorasta. Meikkivoiteen lisäksi kannattaa tsekata etenkin Starlust Holographic Lip Gloss. Mielenkiintoinen merkki, jonka löytämistä Sephorasta odotan innolla! Lisää tietoa löytyy hyvin mm. Youtubesta kauneusgurujen kanavilta.

Scott Barnes meikkilinja

Scott Barnes

Jennifer Lopezin luottomeikkaaja, kaksi kirjaa kirjoittanut, viidessä elokuvassa meikkaajana toiminut ja satoja kuvauksia tehnyt sensaatio, jollaista ei vain ole toista. Hän on erikoistunut erityisesti kuvauksiin sekä lavaesiintymisiin, joka näkyy tuotteissa koostumuksen sekä hinnan puolesta. Etenkin meikkivoide siveltimet ja Body Bling ovat ne jotka haluaisin testata enkä malta odottaa uusien tuotteiden lanseerausta!

Siveltimet ovat kuulema ne, joita kannattaa suuresti pitää silmällä (etenkin #62). Ja no, kun on kyse näin taitavasta meikkitaiteilijasta, mikään ei voi olla huonoa. Tuotteita saa heidän omilta verkkosivuiltaan, mutta Yhdysvalloista tilatessa saattaa muita kuluja tulla jälleen.

Havu Cosmetics

Havu Cosmetics

Luonnollista, suomalaista laatukosmetiikkaa. Espoossa valmistettava huulipunamerkki, jonka sävyt ovat ihania ja jonka ensimmäinen erä myytiin heti loppuun. Pakkauksessa on käytetty mm. suomalaista tervaleppää ja haapaa, massa itsessään on vain luonnonvahoja sekä öljyjä.

Sävyjä on tällä hetkellä viisi (mutta juuri ne täydelliset viisi). Hintaa yhdellä huulipunalla on 30€, mutta tätä paremmin ei vörikosmetiikan parissa voisi tuota summaa käyttää. Nämä tosin eivät ole liquid lipstickejä (eli superpitkäkestoisia punia) rakastaville.

Unna Nordic

Unna Nordic

Toinen suomalainen luonnonkosmetiikkamerkki, joka on pääosin erikoistunut ihonhoitoon. Tuotteet ovat vegaanisia ja sisältävät mm. koivunmahlaa, mäntyä sekä mustakuusta. Ja nyt kun ajattelen asiaa voi olla, etten voi etenkään noita koivunmahlaa sisältäviä tuotteita testata allergiani takia, hitsi!

Tuotteita saa hoitoloista (sillä merkki on kosmetologien kehittämä), mutta myös heidän oma verkkokauppansa toimittaa tuotteita. Hintaluokka on n. 30-50€ per tuote ja etenkin kasvovettä on kehuttu!

*****

Sellaista! Näidenkin lisäksi toki löytyy vielä ihan tajuton määrä merkkejä joita en edes tiedä saati ole osannut ajatella haluavani testata. I love me 2019 hiukan valoitti kuitenkin taasen merkkejä ja tarinoita noiden takana, samoin jatkuva Youtuben ja muun somen seuraaminen. Ja onneksi reissu Saksaan auttaa varmasti joidenkin merkkien tutustumisessa!

Ps. Joko olet lukenut joulukalenteripostaukset? Kosmetiikkajoulukalenterit sekä Miesten joulukalenterit on vielä aikaa hankkia!

Mitä brändejä sä haluaisit testata?

 

5 kommenttia

  1. VilmaJ kirjoitti:

    Cult Beauty ei toimita Milk Makeupia Suomeen. Se löytykin jostain pienellä präntillä. Harmi, toki goodie bagien mukana saa, mutta pelkkää Milk Makeupia tilattaessa ei saa.

  2. Märzu kirjoitti:

    Pakko hehkuttaa Huxleyta, johon olen itse totaalisesti koukuttunut, vaikka käytössä onkin ”vain” puhdistusgeeli ja Glow Awakening -kosteusvoide. Aivan ihanan tuoksuiset ja tuntuiset tuotteet! Seuraavaksi haluaisin ostaa ehkäpä jonkun seerumin ja tuon yönaamion.

  3. Diiskuneiti kirjoitti:

    Tuo havu kiinnostaisi minuakin. Isabella Löwengripin tuotteet kiinnostavat myös kovasti 🙂

  4. Mari kirjoitti:

    Näistä Flower beauty löytyy myös mun listalta, niistä haaveilen aina tasaisin väliajoin :). Isoa osaa olinkin jo testannut ja etenkin Huxley on sellanen, että kannattaa kyllä kokeilla.

  5. Tuula / Tuula's life kirjoitti:

    Havu Cosmetics kuulostaa mielenkiintoiselta.
    Unna Nordic on jo minulle tuttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *