Hae
Hannamaria

Hiusvuosi 2018

Jälleen uuden Hiusvuosi -postauksen aika! Aloitin kyseisen sarjan jo vuonna 2015, jolloin kasvattelin hiuksia ja niiden väri vaihteli jatkuvasti. Sarjan ideana onkin tehdä katsaus kuluneen vuoden hiusmuutoksiin! Aikaisempien vuosien muutokset näet tästä: 2015, 2016, 2017. Vuosi vuodelta vaikuttavat lookit vaihtuvan, mutta hiusten pituus se kun pysyy samana, haha! Oli myös hauska huomata miten omistan edelleen suurimman osan noista paidoista sekä takeista joita kuvissa näkyy!

Hiusvuosi 2018

Tämä vuosi oli siitä erilainen, että menetin aika paljonkin hiusta. Hiustenlähtö on ottanut aika koville, sillä tunnen vähenneen määrän kun haron omia hiuksiani. Kun pidän niitä kiinni perinteisesti ponnarilla tai nutturalla, on se noin puolet entisestä paksuudestaan (toki tähän hiukan vaikuttaa myös hiusten pituus, mutta samassa pituudessa kuontalo on ennen ollut paksumpi). Olen tästä hiustenlähdöstä kirjoittanut erillisen postauksenkin ja hakenut apua lääkäriltä, joka pisti mut rautakuurilla ferritiinin ollessa 20. Tuo voisi myös selittää vuoden 2018 sairastelukierteen osakseen, mutta katsotaan mitä lääkäri sanoo myöhemmin.

Hiusvuosi 2018 Hiusvuosi 2018

Tammikuu 2018

Alkuvuodesta päästelin menemään vielä tummanpuna-oranssilla hiuksella, jossa oli jonkinasteista bayalagea jäljellä. Olin kuitenkin melko kyllästynyt punaisen ja oranssin eri versioihin ja harkitsin tuossa vaiheessa jo vakavasti takaisin ruskeaan palaamista. Halusin kuitenkin kokeilla vielä violetin, sillä siihen oli suhteellisen helppo päästä punaisesta ensin omin avuin ja sen jälkeen kampaajan kanssa.

Herman's Amazing suoraväri Patsy Purple Herman's Amazing suoraväri Patsy Purple

Helmikuu 2018

Helmikuussa heti syntymäpäiväni jälkeen sitten repäisin oikein kunnolla, tilasin purkit Herman’s Amazing -suoraväriä sävyssä Patsy Purple ja vetäisin ne omin avuin kuontalooni (tai no Mamma Voutilainen asian hoiti kylläkin). Pohjalla kun oli vaalennettu ja haalistunut oranssinpunainen, tuli sävystä melko tumma, joka tarttui latvaan paremmin kuin tyveen (jota ei ollut vaalennettu). Lopputulos oli yllättävän kiva ja pääsin konsulenttina aloittelemaan duuneja violetissa tukassa.

Violettien hiusten haalistuminen Violettien hiusten haalistuminen

Helmikuu – Toukokuun alku 2018

Helmikuun ja Toukokuun väliin mahtui monenmoista värivaihtelua. Hiukset haalistuivat, jonka jälkeen sävytin niitä ties millä. Tuohon aikaan ei tainnut vielä olla nykyinen vakkarituotteeni, Biozellin Cool Violet vielä edes tullut markkinoille, jonka vuoksi testasin mm. aivan liian marjapuuroon menevän KC Professional Color Mask Art -tuotteen sävyssä Violet Amethyst. Tässä vaiheessa tyvikasvua oli jo todella huomattava määrä, sillä vaalennuksia en hiukseen enään koskaan suostu kotioloissa tekemään. Hiuksia myös lähti aivan tajuttomasti.

Goldwell Elumen VV@all Goldwell Elumen VV@all

Toukokuu 2018

Käväisin viimeinkin Kampaamo Lumossa Sannan penkissä tooooooodella pitkän ajan jälkeen. Hän oli ensimmäinen ihminen joka kysyi stressin määrästä ja huomautti hiustenlähdön määrästä (vakkarikampaaja melkein viiden vuoden ajalta tuntee asiakkaansa pään). Tuolloin itsekin havahduin hiustenlähdön ensimmäiseen ja suurimpaan syyhyn.

Hiuksia vaalennettiin raidoittamalla ja päälle heitettiin Goldwellin Elumen sävyssä VV@All. Lock -ainetta ei tuolloin vielä käytetty, sillä sen kanssa violetin värin myöhemmin päästä pois saaminen on hankalampaa. Tämä kuitenkin tarkoitti myös sitä, että hiuksia piti sävyttää melko runsaasti jotta ne pitävät kauniin violetin värinsä.

hannamaria Hanna Voutilainen hannamaria Hanna Voutilainen Goldwell Elumen VV@ALL Timma.fi

Heinäkuu 2018

Pituutta oli tullut todella mukavasti ja violetilla mentiin edelleen, nyt hiukan ottaen mitasta vain huonoimpia latvoja pois. Tämä olikin mun viimeinen kerta Sannan penkissä, sillä hän pisti kampaamotoimintaa purkkiin liiketilassa tuohon aikaan. Tunsin tässä vaiheessa jo tuuheutta hävinneen melko paljon ja huomasin sen mm. ponihännän ympärysmitan paksuudessa ja kevyessä pörröisyydessä jota oli alkanut muodostua. Pituutta oli silti todella ihailtavasti jäljellä.

Loihtimo Annijaamuah Loihtimo Annijaamuah

Syyskuu 2018

Kyselin Instagramissani suosituksia parhaasta kampaamosta Jyväskylässä joka tekee Elumen -värjäyksiä. Sain todella monta suositusta Loihtimosta, jonne päädyinkin ihanan bloggaajakollegan Annin penkkiin. Hän teki sävystäni hiukan sinisemmän ja otimme loput vaalennuksesta kärsineet latvat pois pituudesta. Nautin ihanasta longbobistani todella paljon ja rakastuin hiusten hyväkuntoisuuteen. Koko Loihtimoa ei voi kuin kehua, heillä on asiantuntevaa porukkaa liikenteessä, hinnat ovat kohtuulliset ja opiskelijat saavat vielä työn osuudesta -20% alennuksen joka inspaa meikäläistä palaamaan tuoliin!

Hanna Voutilainen Nottingham Stressi hiustenlähtö

Joulukuu 2018

Joulukuun alussa laitoin ystäväni Nottinghamissa värjäämään Elumenilla hiukseni ja lopputuloksesta tuli oikein hyvä! Käytimme samaa VV@All -sävyä kuin mitä keväällä ja tällä kertaa Lock -aineen kanssa, joten sävy on pysynyt todella hyvänä ja olen sävyttelyä joutunut tekemään todella, todella vähän. Suomessa ei Elumen -tuotteita saa ostettua edes Amazonin kautta ja ne ovat myynnissä vain ammattilaisille, joten itselläni on aineet vielä yhteen värjäyskertaan ja sen jälkeen marssin jälleen Annin penkkiin.

Hiukset kasvavat ja uutta hiusta pukatessa pörröistyvät aivan urakalla. N. 3-4 sentin mittaista lyhyttä hiusta on pitkin päätä aivan järkyttävä määrä ja se jos mikä pörröistyy aivan huolella. Olen silti iloinen että tukkaa kasvaa takaisin. Seuraavalla kerralla kampaajalla käydessä aion pyytää Annia katsomaan hänen ammattilaisen mielipiteensä hiustenkasvusta ja samalla päänahan kunnosta (koen sen itse tällä hetkellä olevan talven takia suhteellisen kuiva). Parempaa ja pidempään hiusta kohti ollaan kuitenkin menossa!

————————

Itse näen näistä kuvista tuon hiusten ohenemisen vaikka se ei välttämättä muiden silmään niin selvästi näykään. Tilanne on tällä hetkellä ärsyttävä, sillä uutta hiusta puskee todella paljon ja kun yritän pistää hiusta kiinni, on se yksi sotkukasa lyhyiden sojottavien hiusten vuoksi. Onneksi hiukset ovat kuitenkin palaamassa paksuuteensa, joten en turhaan valittele. Jännä nähdä mitä hiusvuosi 2019 tuo tullessaan – mitä mun teidän mielestä pitäisi hiuksille tehdä?

Millainen oli teidän hiusvuosi 2018?

Follow my blog with Bloglovin

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 24. Joulun väri

Hyvää joulua! Viimeinen luukku Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterissa aukeaa nyt ja on aika keskustella joulun väristä. Jokaiselle joulu on varmasti ihan omanlaisensa ja siihen liittyy tuoksuja, rutiineja ja värejä jotka tekevät kullekin joulun. Meidän yhteisen luukun teema onkin ”joulun väri”, joka tarkoittaa jokaiselle eri asiaa.

Mulle joulun väri on aina ollut punainen. Kultainen, hopea ja vihreä on aina liittyneet myös jouluun, mutta punainen on mulle se pääväri. Vihreä etenkin on kasvanut tässä vuosien mittaan entistä tärkeämmäksi joulun väriksi punaisen ohella, sillä ne kaksi vain kuuluu yhteen (kuten mun suunnittelemasta, ylläolevasta kalenterikansikuvasta myös näkyy)!

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri joulun väri Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri joulun väri

Yhden päivän työmeikkiin päätyi punaista sekä kultaista joulun kunniaksi! Menin muuten viikon aika neutraalilla linjalla, mutta parina päivänä räväytin ja laitoin ihan kunnon joulumeikit tulille. Silmämeikki on tehty Morphe x Jaclyn Hill -paletilla sekä Urban Decayn Born to Run -paletilla (mainoslinkki), huulilla on Smashboxin ihana, todella mattainen Always on Liquid Lipstick sävyssä Bawse (mainoslinkki).

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri joulun väri

Punaiseen ei sen kummemmin liity mulla tarinaa muuta kuin se, että muistan sitä olleen kotona kaikkialla. Äiti rakasti (ja vissiin vieläkin) rakastaa paljon enemmän kultaista kuin hopeaa, joten muistikuvat puna-kultaisesta kuusesta sekä kaikesta punaisesta kotikotona lämmittää vieläkin sydäntä.

Luukkuja aukesi taasen se 24 kappaletta, joista viimeinen aukesi jokaisessa blogissa. Ohessa kaikki luukut mikäli niihin haluaa vielä tutustua, mukana on ihan mahtavia bloggaajia ja postauksia!

1. Purkkisirkus, 2. Glitz & Glam, 3. Hanna Julia, 4. Hennav, 5. Ihastukset, 6. MissAria, 7. Viilankantolupa, 8. Maria Glow, 9. Strokes of Color, 10. The Diary of a Shopaholic, 11. Huulipunamania, 12. Keyword:Love, 13. Better Nail Day, 14. Wasting Lifestyle, 15. Ria G, 16. In this Light, 17. elämää smykkinä, 18. Beauty Highlights, 19. Elina K, 20. Blinger Shimmer, 21. Hannamaria MÄ!, 22. Dioriina, 23. Charming Nails, 24. Yhteinen luukku jokaisen blogissa

Suuri kiitos jokaiselle mun joulukalenterin arvontaan osallistujalle! Vielä olisi yksi meneillään aina tuonne 28.12. asti, nimittäin Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteriluukun nro 21. arvonta jossa yksi onnekas voittaa #LushMood -tuotteita sekä muita vain joulun ajan valikoimissa olevia tuotteita kivassa setissä!

Toivottavasti teillä on rauhallinen joulu! Me nähdään uudelleen viimeistään ensi vuoden puolella 2.1. uudessa osoitteessa hannamariav.vaikuttajamedia.fi, mutta toki hannamariav.com ohjaa aina perille asti!

Mikä on teidän joulun väri?