RESEPTI: Ketogeeninen Tikka Masala ja kukkakaaliriisi
Ketogeeninen Tikka Masala ja kukkakaaliriisi pelasti mun yhden päivän lounasvieroitukset. Oon niin tottunut käymään lounaalla silloin tällöin Jyväskylän Matkakeskuksen Sharlimarissa ja syömään Palak Paneeria. Se, sekä Tikka Masala on mun suosikkiruokia intialaisen parista ja niitä kaipaan myös ketogeenisellä ruokavaliolla.

Monesti Tikka Masalaan pistetään jonkin verran sokeria, josta halusin päästä täysin eroon. Kaupassa on myös jonkin verran valmiskastikkeita, joissa on sokeria myös jonkin verran. Olin aikaisemmin käyttänyt Tescon Tikka Masala -kastiketta, joka oli paras, mutta oli kiva kokeilla tämän tekoa itse! Vielä on hiukan muokattavaa, mutta näin siitä tuli myös aika hyvää.
Ketogeeninen Tikka Masala
- 2-3rkl oliiviöljyä & pari rkl kirkastettua voita paistamiseen
- 400g tomaattimurskaa, maustamaton
- 1prk Creme fraichea tai kookoskermaa
- 2-3 kynttä valkosipulia tai oman maun mukaan lisää
- 1 sipuli
- 2rkl sitruunan mehua
- 1-2rkl soijakastiketta
- 1 punainen chili jos löytyy, myös chilitahna tai -pulveri käy
- Mausteet: (savu)paprika, suola, pippuri, inkivääriä (pieni pala tai tahnaa), kurkumaa, korianteria, kanelia (vähän) ja currya (vähän)

Heitä pannulle kanat ja paista niistä pinnat kiinni. Heti perään saa heittää kaikki sipulit ja mausteet. Anna sipulien pehmetä ja kanan maustua jonkin aikaa.

Heitä perään tomaattimurska ja creme fraiche. Itse heitin tässä vaiheessa sekaan currytahnaa sekä soijaa. Tässä vaiheessa kannattaa laskea lämpöä pannulla, antaa sekoituksen kuplia hiukkasen ja jos löytyy pannuun kansi, antaa olla sen alla hetki rauhassa sekoitellen.

Ja ai että mikä kastike siitä syntyykin! Tästä annoksesta söin ite tosiaan sen kolmisen kertaa, pienempien annoksien kanssa olisin syönyt neljä kertaa. Tämä on helppo resepti tuplata, jolloin tästä riittää vielä isommalle porukalle tai itselle useammalle päivälle!
Kukkakaaliriisi
- 1kpl kukkakaali, keskikokoinen
- 0,5dl vettä
- Nokare voita (n. 25g)
- Ripaus suolaa ja mustapippuria
Yhdestä keskikokoisesta kukkakaalista riitti mulle kahteen annokseen. Tätä on myös helppo säilyttää jääkaapissa ja tehdä kerralla isompi satsi.

Itse hienonsin kukkakaalin blenderissä pieneksi muruksi. Jos sulla ei ole blenderiä, myös pelkkä puukolla hienonnus varmasti toimii kärsivällisyyden kera. Sauvaseikoittimella ei kannata alkaa murustaa, sen kanssa tästä tulee vain muussia.

Kiehauta vesi paistinpannulla ja heitä kukkakaali perään. Keitä siihen asti kun vesi on haihtunut, n. 2-4 minuuttia yleensä. Tämän jälkeen heitä perään voi ja mausteet. Kääntele menemään ja nosta pois pannulta.

Semmonen setti! Ketogeeninen Tikka Masala ja kukkakaaliriisi taitaa jäädä mun vakkariruokalistalle, sillä tämä oli loppupeleissä niin iisiä ja yhdelle hengelle tästä riitti useammaksi päiväksi. Ja helpottaa toki hiukan noita vierotusoireita, vaikka tässä pitää Palak Paneeria kyllä paikalliselta yrittäjältä varmasti joku päivä tilata!
Jos tämä resepti kiinnosti, niin katso myös muut mun reseptit! Esimerkiksi ketopizza on ollut todella suosittu.
Tykkäättekö te tämäntyylisestä ruoasta?
Ja sitten paino jumahti, äh!
Painonpudotus pysähtyi ja nyt hiukan kaivertaa. Montrealin reissulta tultaessa oli painoa kertynyt nelisen kiloa plussaa hiilarimaahan takaisinmenon takia ja nuo sainkin ketolle palatessa pois parissa viikossa (lähinnä turvotusta, joten ne liukesivat äkkiä) palaten jälleen ennen joulua olleeseen 90kg tuntumaan.
Tuon jälkeen paino onkin junnannut ihan jatkuvasti tuossa samassa kohdassa vaihdellen aina n. puolen kilon verran. Eli tällä hetkellä paino on junnannut noin puolitoista kuukautta.

Pitääkö tästä huolestua?
No hiukan, muttei oikeastaan. Tällein kun oli pisempään ketolta ja ylipäätään painonpudottamisesta tauolta on ihan normaalia, että nesteiden lähdön jälkeen painonpudotus junnaa pikkuisen aikaa paikallaan.
Näin joskus kuvan, jossa ensimmäisen parin viikon aikana lähtee vain nesteet, seuraavan 4-6vko aikana paino junnaa paikallaan kun keho tottuu etenkin ketoon taas ja tuon jälkeen alkaa rasvan palaminen. Uskon vahvasti, että kyllä tuo vaaka vielä jossain vaiheessa notkahtaa.

No mitä pitäisi tehdä kun Painonpudotus pysähtyi?
Oon siis ollut täysin ketolla (Visit JKL-viikonloppua lukuunottamatta viinien puolesta) nyt seitsemän viikkoa. Olen pätkäpaastoillut jo jonkin aikaa taas (alkuun oli aivan liian vaikeaa) ja nyt viime viikolla pidin pari pidemmän pätkän paastoa. Tästä on paastoilua hyvä jatkaa, sillä paastoilun aloittaminen on aina se vaikea pointti.
Oon myös pikku hiljaa vähentänyt jälleen annoskokoa. Syön tosiaan sen 2-4 kertaa päivässä, mutta melko isoja annoksia. Nyt olen ottanut asioikseni tiputtaa annoskokoa vain hiukan ja katsoa millainen muutos asialla on tilanteeseen. Pidin kanssa kirjaa makroista viime viikolla muutaman päivän verran vain todetakseni, että 20g hiilariraja päivässä sujuu ihan todella hyvin ilman laskureita.
Liikuntaa haluaisin lisätä, mutta etenkin nyt uimahallin ollessa kiinni ja etätyönpakon ollessa läsnä on se melko vaikeaa. Sisätreenit ja kävelylenkit tulee siis entistäkin isompaan arvoon, etenkin selän kunnon kannalta (joka ei muutenkaan ole ollut hääppöinen taas viimeisen kolmen viikon aikana heti saikun jälkeen).


Kuvat: Minnean muruja
Tällä hetkellä olen siis vielä positiivisella mielellä ja tiedostan, että pitäisi ottaa se mittanauha kehiin. Olen nimittäin melko varma, että etenkin vatsan ja reisien ympärys on pienentynyt vaikka paino ei olekaan pudonnut. Vaatteet nimittäin tuntuvat jälleen noista kohdista löysemmiltä!
Nyt on vain tsempattava ja otettava etenkin nuo pidemmät paastot ja entistä pienemmät annokset (toki liikunnan määrään suhteutettuna) kunnolla kehiin, jotta saadaan tämä painojumi taltutettua ja paino taas ala! Vielä on nimittäin ainakin 10 tai 15kg mentävänä!


14