Hae
Hannamaria

Miksi ketogeenisen lopettaminen tuli ajankohtaiseksi (taas)

Viime viikolla kerroin aloittavani Suurin muutos -valmennuksen 16.8. meidän upean Monnan johdolla ja yhteisön tuella. Siinä samassa sivusin aihetta ketogeenisen lopettaminen ja miksi se oli taas kevään lopussa itselleni ajankohtaista. Olen ollut ketolla nyt kaksi pitkää jaksoa (syksy 2019, kevät 2020) sekä yhden lyhyen (pari kk keväällä 2021) mutta nyt se ei ole enää hetkeen tuntunut omalta jutulta.

ketogeenisen lopettaminen

Ketogeeninen ruokavalio ei ollut itselle enää laihdutuskeino

Eikä se välttämälle sitä osalle koskaan ole ollutkaan, vaan moni on ketogeenisella paremman olon vuoksi. Minulle se sitä kuitenkin oli pidemmän aikaa ja kuten olen monesti kirjoittanut, olin tyytyväinen että olin ketogeenisellä pidemmän aikaa ja useamman pätkän. 

Opin ketogeenisellä ruokavaliolla ollessani kropastani todella, todella paljon. Rupesin listaamaan kaikkea oppimaani ja totesin, että sitä on yhden postauksellisen verran. Nämä ulottuvat jopa tämän aikaisemmin kirjoitetun ruokavalion perusteet -postauksen ylitse. Palataan siis näihin uudessa postauksessa.

En halunnu tiukkoja rajoitteita kesään

Eniten mua häiritsi se, etten olisi voinut hyvällä omatunnolla nauttia jäätelötötteröä, lasillista terassilla tai syödä sushia. Monelle nämä ei olisi ongelmia, mutta itse haluan nauttia kesästä ilman sen suurempia paineita – sen takia lopetin ketogeenisen ruokavalion viime kesäksikin.

Tämä kulunut kevät oli muutenkin tarpeeksi rankka pakaran lihaksen repeämisen, muuton, koronasulkujen ja työkiireiden takia että siihen päälle ei todellakaan tarvinnut enää stressiä ruokavaliosta. Vaikka herkut onkin päätyneet takaisin elämään, voinen sanoa että ne ovat kohtuullisissa määrissä.

Rajoittavuus tuntui vaikuttavan mielialaan negatiivisesti

Jo ylipäätään elämä, eli kulkemisen rajoitukset repeämisen ja koronasulkujen vuoksi sekä työ, pisti kupolin sen verran koville, että en olisi yhtään kestänyt enempää. Kun tunnuin syyllistävän itseäni ruokavaliostakin, oli elämä hetken aikaa melko kurjaa.

Sen hetken kun olin ketogeenisella ruokavaliolla loppukeväästä, olin todella onneton kaiken muun painaessa päälle. Rajatulla ruokavaliolla pitää olla silloin, kun sitä jaksaa noudattaa ja jaksaa nähdä vaivaa. Kun kaikki muu painoi päälle, ja mies söi vielä eri ruokavalion ruokia, alkoi tuo käydä liian kuormittavaksi.

ketogeenisen lopettaminen

Tunsin olevani vapaampi gluteenittomalla & laktoosittomalla ruokavaliolla

Keväällä epäilin, että minulla on suvussakin kulkeva keliakia ja/tai IBS. Teinkin siis vaihdoksen ketogeenisesta ruokavaliosta ”vain” gluteenittomaan (laktoositonta olen syönyt vuosia). Pallovatsa ja muut ruoansulatuksen ongelmat on poissa! Olen tällä hetkellä gluteenittomalla ja laktoosittomalla ruokavaliolla vältellen tiettyjä FODMAP-ruoka-aineita ja vatsa voi paremmin kuin hyvin. Mitä nyt yhtä vatsaflunssaa lukuunottamatta.

Syön myös tietyt annokset edelleen vähähiilihydraattisena, osan vahingossa ja osan tarkoituksella. Tälläisiä ovat esimerkiksi kana-kasvis-annokset, salaatit ja munakas-aamupala. Perunaa tulee nykyään syötyä yllättävän paljon, pastaa ja riisiä ei juurikaan.

Summasummaarum; en jaksanut sen tuomaa stressiä, rajoittavuutta ja ruokavalion suunnitelmallisuutta pienintäkin yksityiskohtaa myöden.

*****

Nyt aion suunnata katseet ruokavalion suhteen gluteenittomaan ja laktoosittomaan ruokavalioon. Monnan valmennus toivottavasti kerryttää uudenlaista reseptipankkia, sillä ketogeenisen ajan reseptipankki on hyvin muistissa vielä. Blogin uumenista löytyy muuten hirmuinen määrä sekä perus reseptejä että ketogeenisestä ruokavaliosta kertovia postauksia luettavaksi.

Monnan salliva Suurin Muutos -valmennus muuten alkaa 16.8. ja voit siihen asti saada sen alennettuun hintaan koodilla hannamaria (saan pienen komission kun käytät koodia).

Onko teillä ketogeenisen lopettaminen käynyt mielessä?

Seuraa minua: Instagram / Facebook

Seuraa Hannamaria Mediaa: Instagram / Facebook / LinkedIn

Lue myös:
Ketogeeninen tikka masala ja kukkakaaliriisi
Miten ketogeenisen ruokavalion aloitus onnistuu?
Miksi ketogeeninen ruokavalio epäonnistuu & miten vältät sudenkuopat

Lue kaikki aiheen ketogeeninen ruokavalio -postaukset.

Estrid -sheiveri on vegaaninen, ekologinen ja edullinen karvanpoistohöylä

*Sisältää mainoslinkkejä

Ensialkuun olin skeptinen, sitten kokeilin ja tykästyin! Testissä on siis ollut Estrid -sheiveri, joka on vegaaninen, ekologinen ja edullinen karvanpoistohöylä. Yllätyin muutamasta tätä koskevasta faktasta ja vaikka sen paino vaati ensialkuun totuttelua Venuksen kevyiden höylien jälkeen, on kokemus nyt entistä parempi!

Estrid -sheiveri Space karvanpoistohöylä

Brändi ja ekologisuus

Kyseessä on ruotsalainen merkki, jonka avaintuotteena on edullinen kuukausitilauspohjainen karvanpoistohöyläpaketti, joka sanoo olevansa laadukkaampi ja edullisempi kuin markettien parhaat höylät. Se on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista tuotemerkeistä omassa kategoriassaan ja juuri 2020 lopussa he saivat noin 18 miljoonan dollarin sijotuksen yritykseensä. Se on perustettu vasta vuonna 2019 ja vuonna 2020 se rantautui Suomen markkinoille laajan PR-kampanjan kera, muualle Eurooppaan samoiten ja ilmeisesti he ovat laajentamassa myös USA:n markkinoille.

Brändin jokainen tuote on vegaaninen ja terät ovatkin liukastettu kaakaovoilla, aloe veralla ja karitevoilla. Jokaisesta ostosta lahjoitetaan osa hyväntekeväisyyteen Women for Women International -hyväntekeväisyysjärjestölle. He haluavat taistella nimenomaan naisille ylihinnoiteltuja kauneudenhoitoratkaisuja vastaan (vrt. miesten vastaaviin), jonka vuoksi tuote on myös edullinen. Oman kokemukseni mukaan kyllä miestenkään höylät eivät ole sieltä edullisimmasta päästä, mutta idea takana on hyvä.

Kaikki muoviosat ovat kierrätettyä muovia, pakkausmateriaalit ovat kierrätettäviä (pahvia ja paperia) ja sheiverin teräs on tehty kestämään vuosia myös suihkuolosuhteissa (tästä tulee myös osa sheiverin painosta).

Estrid -sheiveri Space karvanpoistohöylä Estrid -sheiveri Space karvanpoistohöylä

Aloituspakkauksessa on kaikki tarvittava

Hinta: 9,95 € ja saatavilla vain *Estrid.fi:n omassa verkkokaupassa

Aloituspakkaus sisältää kaksi vaihtoterää, itse höylän varren ja seinäpidikkeen. Tämän lisäksi paketissa tulee vihkonen, jossa kerrotaan hiukan brändistä ja neuvotaan mm. terän vaihdon oikea tekniikka (aivan samalainen kuin mm. Venuksessa, eli helppo).

Oma värini on vaalea lila, nimeltään Space. Muita vaihtoehtoja on vaaleanpunainen, vaalea harmaa, persikka ja keltainen. Toimitus on ilmainen ja päästökompensoitu.

Estrid -sheiveri Space karvanpoistohöylä

Postilaatikkoon tuleva täyttöpakkaus on parasta

Aloittaessasi tilauksen valitsen ensin värin, sitten siirryt terien kuukausitilauskohtaan jossa voit valita tilaatko neljä uutta terää joka toinen kuukausi, joka kolmas kuukausi vai joka neljäs kuukausi (heidän asettaman shevausasteen mukaan).

Vaikka joudut valitsemaan täyttöpakkauksien määrän aloituspakkauksen tilauksen yhteydessä, voit halutessasi heti peruuttaa nuo tulevaisuudessa toimitettavat lisäterät. Neljä terää maksaa 11,95 € *Estridin verkkokaupassa (edullisempi kuin Venuksen teräpakkaus, jossa teriä tulee yleensä 3) ja toimitus on ilmainen (sekä päästökompensoitu). Extratuotteita voi ostaa mm. sheivausvoiteen (8,95 €) tai suojan höylälle (6,95 €).

Jatkuva terätilaus on mulle täydellinen, sillä oon aivan liian laiska ja unohteleva ostamaan lisäteriä kaupasta. Joka ikinen kerta kun sheivasinkin Venuksella mietin, että ”ihana tätä raastinrautaa taas, pitäisi muistaa ostaa teriä seuraavalla kauppareissulla.” Ja muistinko koskaan? Niinpä.

Estrid -sheiveri Space

Seinäteline on pop & höylä todella hyvä

Mun historia sheivereiden kanssa on tasan Venuksen höylät ja niihin vaihdellen aina hiukan eri pää, jonka tämä kyllä peittoaa. Ja kuten sanoin, tykkään uusiutuvasta terätilauksesta sillä en KOSKAAN muista ostaa teriä kaupasta ennenkö vanha on jo ihon ruvelle repivää raastinrautaa (anteeksi mielikuvasta).

Itse käytän aina ajovaahtoa, mutta mielenkiinnosta testasin myös ilman sekä pelkän suihkugeelin kanssa ja aivan uusi terä toimi vain veden kanssakin OK, kuluessaan ajokokemus pelkän veden kanssa ei tietenkään ollut yhtä miellyttävä.

Alkuun oli hiukan totuttelemista tämän kanssa, sillä se on jonkin verran painavampi kuin kertakäyttöiset sheiverit tai edes Venuksen muovivarret. Paino tuntui kuitenkin auttavan tasaisen lopputuloksen saamisessa hiukan ja varresta sai myös hyvän otteen – tosin suosittelen huuhtomaan vaahdon ensiksi käsistä pois ettei teräsvarsi lipeä kädestä.

*****

Pysyttelen tässä Estrid -sheiveri -maailmassa nyt ainakin jonkin aikaa. Toinen jota haluaisin testata on Geisha Shaver, mutta se on käsittääkseni asteen painavampi kuin tämä ja teräasia on vielä erikoisempi – ja toki huomattavasti kalliimpi.

Onko tämä Estrid -sheiveri teille tuttu?

Seuraa minua: Instagram / Facebook

Vaikuttajamarkkinointi yrityksille -verkkokurssi

Hannamaria Media -markkinointiyritykseni kotisivu

Lue myös:
Koko kasvojen ihonhoito luonnonkosmetiikalla
Meikkaamisen 101: Aurinkopuuteri/varjotus, poskipuna ja korostus
Kaikki Tarvikkeet-tagin alaiset postaukset